Haastattelut

Haastattelut
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Alex Solca
5/2016

Maailman arvostetuimpiin fuusio- ja progerumpaleihin lukeutuva Virgil Donati vieraili tiukkoine bändeineen Suomessa syyskuun 2016 lopulla. Rumpaliyhteisö tuntee australialaissyntyisen Donatin ilman referenssilistaakin, muut tunnistavat miehen Steve Vain ja Allan Holdsworthin kaltaisten kitarasankareiden kokoonpanoista. Riffi kävi paikan päällä jututtamassa mestarisoittajaa.

Haastattelut
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Tomi Palsa
2/2016

Rumpali Olli Krogeruksen nimi putkahtaa esiin yhteyksissä, joissa artisti- ja soittajakumppanit ovat tunnetuimmasta päästä. 
Riffin tentissä Krogerus mietiskelee muun muassa hiljaa soittamisen taikaa: vaikka tärkeintä soittamisessa onkin energia, se ei tarkoita meuhkaamista.

Haastattelut
Timo Östman
2/2013

New Yorkissa toimivan Mandolin Brothersin asiakaslistalta löytyy jos jonkinlaista musiikki-maailman tähteä. Taannoin 40 vuotta täyttäneen liikkeen valikoimat sekä uusien että vintage-aikakauden korkea-luokkaisten kitaroiden, mandoliinien ja banjojen saralla ovatkin vaikuttavat.

Haastattelut
Timo Östman
6/2015

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. Kertojana on tällä kertaa Juha Björninen.

Haastattelut
Teksti: Petri Silas | Kuva: Lasse Hoile
2/2016

Porcupine Treen pääteasemalle ajo oli monen mielestä outo veto sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Steven Wilsonin mukaan suositun brittiyhtyeen mitta kuitenkin oli kymmenen levyä, ja oman vapauden saattoi lunastaa vain lyömällä vanhat rakenteet rikki. Neljä soolokiekkoa myöhemmin lauluntekijä ei kadu ratkaisuaan.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Samuel Oscar
2/2016

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana on tällä kertaa Kristian Maukonen, tuottaja joka oikeastaan toi eurodancen Suomeen.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Tommi Posa
3/2014

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka jäävät usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja ratkaisut syntyivät.
Pitkään kestäneen ja edelleen jatkuvan juttusarjan avasi aikanaan Rauli "Rake" Eskolin, joka kevättalvella 2014 poimi Riffin pyynnöstä esiin kolme ikimuistoista hanketta, hyvin erilaista sellaista. Ja näinhän tuo juttu silloin meni.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
3/2016

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. 
Tällä kertaa niistä kertoo Erja Lyytinen.

Haastattelut
Tommi Saarela
4/2016

Mitä yhteistä voi olla keskiajan musiikilla, putkisyntikoilla ja high end -audiolaitteilla? Äkkiseltään luulisi, ettei mitään 
– kunnes tapasimme Jonte Knifin.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
3/2016

Samae Koskinen on tehnyt viime vuosina mukavasti radiosoittoa saaneita laadukkaita lauluja. Riffin haastattelussa hän paljastaa olevansa lauluntekijänä yhtäältä vanhan liiton mies ja toisaalta tyyleillä leikittelijä.

Haastattelut
Tommi Saarela
3/2016

Suomessa on kaikessa hiljaisuudessa kehitelty äänimiehen arkea helpottavaa audiotyökalua vaativiin esitystilanteisiin, joissa käytetään suuria langattomia järjestelmiä. Haasteellisellakin keikalla yleisöllä on oikeus vaatia, että kaikki toimii koko ajan.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Tommi Posa
3/2016

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana on tällä kertaa Lasse Kurki, joka kaivoi muistojensa kätköistä esiin Egotripin ja Anna Puun lisäksi Ipanapa 1 -levyn sessiomuistot.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Tommi Posa
3/2015

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Vuorossa tällä kertaa Antti Riihimäki, myös nimellä DJ RZY tunnettu tuottaja.

Haastattelut
Timo Östman
2/2014

Blueskitaristi Robert Cray on omillaan myös soulin parissa, kuten jutun tekohetken alla julkaistu uusi albumi todisti. Tämä on luontevaa muusikolta, jonka bluesissa ”crossover” 
on monesti kuulunut, 
ja positiivisella tavalla.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuvat: George B. Wells
2/2013

Robben Fordin albumi ”Bringing It Back Home” lukeutuu hänen uransa parhaimpiin. Kitaristi kertoi Riffille sen synnystä aikanaan aivan tuoreeltaan ja samalla puhuttiin muistakin asioista – esimerkiksi itselleen rakkaasta Dumble-vahvistimesta.

Haastattelut
Teksti: Kalle Heino | Kuvat: Denis Goria
6/2012

Amorphiksen kosketinsoittaja Santeri Kallio yhdistelee suomalaismytologiseen metalliin eteerisiä synaliidejä, Jon Lordille kumartavaa Hammond-soittoa ja fiilisteleviä pianoriffejä. Kallion laaja-alaiset kosketinsoundit kuljettavat bändin musiikkia eri aikakausille, mutta miehen soittofilosofia palautuu silti aina yhteen soittimeen: pianoon.

Haastattelut
Teksti ja nuotinnos: Timo Östman | Kuvat: Juha Seila
7/2011

1960-luvulla bluesista alkoi tulla enenevässä määrin valkoisten soittamaa musiikkia. Tuolloin aloitti muusikkona myös Steve James, jonka lauluissa sujuva sormipikkaus ja Deltan perinteestä kasvanut persoonallinen slide-tyyli yhdistyvät kokonaisvaltaisella tavalla.

Haastattelut
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela
4/2013

Rick Lathamin yli kolmen vuosikymmenen uraan mahtuu paitsi rumpuoppaiden laatimista, opetusta ja bändikiinnityksiä, ennen kaikkea vakuuttava määrä studiosessioita. Fillailun ja temppuilun sijaan Latham panostaa rullaavaan komppiin, mikä on nostanut hänet maailmanluokan työllistyneimpien studiorumpalien harvalukuiseen kastiin. Riffi tapasi arvostetun rumpalin ja opettajan Frankfurtin musiikkimessuilla 2013.
Muiden Riffin todellisten arkistovalioiden tavoin tämäkin aikanaan printissä julkaistu juttu sisältää niin paljon ajatonta asiaa, että se kaivettiin esiin ja avattiin nettiin vapaasti luettavaksi.

Haastattelut
Teksti: Kalle Heino | Kuvat: Valovuosi/Sound of Finland

Valovuosi-yhtyeen reggae-poljentoisesti popahtava Aurinkokuningatar oli yksi vuoden 2015 ehdottomista kesähiteistä. Projektiin ulkopuolelta tullut tuottaja Sami Arola kertoo, että kappaleesta tehtiin studiossa jopa 50 eri versiota.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Toni Härkönen
6/2015

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Vuorossa on tällä kertaa Anssi Kippo, raskaan musiikin tekoon erikoistuneen Astia-studion isäntä.