Nayteikkuna

Hellaksen herkut – JAM tarjoilee perinnetietoisia pedaaleja

Historian sanotaan toistavan itseään. Ja kun kyse on rockkitaran soundeista, tapana on katsoa klassikkolevytysten äänimaailmaa ja pyrkiä samanlaiseen.

Kreikkalaisen Jannis Anastasakis Marinosin ja hänen nimensä alkukirjaimista nimensä saaneen JAM Pedalsin filosofia istuu tähän skeemaan: katsotaan, millaiset efektipedaalit ovat jo kauan sitten jättäneet lähtemättömän äänijäljen ja tehdään samanlaisia. Käytetään – mikäli suinkin mahdollista – aivan samoja komponentteja tai sitten laadukkaita nykyosia, ja lisätään mukaan true bypass -ohituskytkentä.

Uusia efektejä JAM ei ole keksinyt, mutta firman valikoima kattaa pedaalilaudan tavallisimmat soundin muokkaajat. Näistä testattavaksi saatiin neljä.

JAMin pedaalit toimitetaan vaatimattomissa pahvirasioissa, joiden sisällä kukin pedaali on kivassa kangaspussissaan. Itse efektien kotelot on maalattu vapaalla kädellä ja pohjavärin päälle on lätkäisty tekstit silkkipainolla. Erikoistilauksesta painokuvioita saa yksilöllisemmin ja JAMin taiteilijat voivat koristella pedaalin millä vain - vaikka kangaspinnalla. Tilauksesta onnistuu myös puinen kotelo tai useamman efektin kokoaminen yhteen ja samaan isoon koteloon.

 

Katoavaa perinnekaikua

Nykyaikainen digitaalikaiku toistaa tarvittaessa signaalin kirkkaana ja muuttumattomana, kun taas analogielektroniikka syö signaalista osan joka toistolla. Molemmille on käyttötilanteensa.

Jälkimmäiseen lajiin lukeutuva Delay Llama antaa kokonaan enimmillään jopa kymmenkunta toistokertaa, mutta siihen pääsemiseen signaalin pitää olla lähtiäisiksi todella voimakas. Jokainen toisto nimittäin haukkaa sekä taajuuksia että voimakkuutta. Tavallisemmin tyydytään yhteen tai muutamaan toistoon ja silloinkin signaalin hiipumisen ehtii huomata.

Tämä kuulostaa erittäin käyttökelpoiselta ja kevyttä kaiutusta tekee mieli pitää päällä koko ajan. Soundi muistuttaa nauhakaikua, mutta ilman liikkuvia osia ja ajan oloon hajoavaa nauhalenkkiä. Pisin viiveaika on noin 600 ms ja useinkaan ei näin pitkää odotusta tarvita.

 

Ibanezin jäljillä

Pedaalivalmistajien yleiseen tapaan myös JAMilla täytyy olla oma vastineensa Ibanezin Tube Screamer -teemasta. JAMilla variantteja on itse asiassa neljä, joista testiversio Tube Dreamer + sisältää plussanaan lisävaihteeksi polkaistavan hi gain -kanavan.

Tämähän on juuri sellainen rokkipoljin tai bluesmasiina, joka pedaalivalikoimassa kuuluu olla. Tube Dreamer + ei nouse soundin ainoaksi hallitsijaksi, vaan se auttaa vahvistinta loikkaamaan rapealle särölle tai antaa puhtia soolosoiton erottumiseen, sekä vielä yhden tehoportaan High Gainin kytkemisen jälkeen.

Vaikka Tube Dreamer +:ssa on alkuperäisen esikuvansa tavoin vain yksi sävynsäätö, se on kohdistettu asianmukaisesti toimimaan juuri keskitaajuuksien korostamisessa ilman kitisevää yläpäätä.

Annan JAMille pienen miinuksen siitä, että ohjelehtinen mainitsee pedaalin sisällä olevan trimmerin, jolla säädetään High Gainin lähtötasoa – mutta ei kerro, missä se on ja miten sitä käytetään. Kyllähän trimmeri sieltä löytyy, mutta elektroniikkaa täysin tuntemattomalle se voi jäädä koskemattomaksi.

 

Vibat sulle

Neljän valokennon ryhmä on ihan pakollinen järjestely tavoiteltaessa ehtaa UniViben soundia ja näin JAMkin toimii RetroVibensa kanssa. Lisäksi he ovat löytäneet soundille tärkeitä alkuperäisiä transistoreja.

Sykkivä valokenno tuo soundiin mukavan pehmeyden ja vesimäisen aaltoilun tunteen. Kun efektille säädetään syvyyttä, ylätaajuudet alkavat leikkautua ja soundi muistuttaa kevyesti yliohjattua urkua. Tätä korostetaan vielä nopeuden säädöllä, joka äärimmilleen avattuna tuo pyörivän kaiuttimen tuntuman. Nopeussätö ei taida olla ihan lineaarinen, sillä vielä puolivälissä se sykkii varsin hitaasti ja kiihdyttää pian jälkipuoliskolla. Aivan hitaimmalla nopeudella signaalin syttyminen taas muistuttaa pianon vasaran iskua.

RetroVibe houkuttelee kokeilemaan monenlaisia asetuksia: fiilistelyä hitaalla sykkeellä, urkumaista komppausta nopealla pulssilla – ja paljon muuta mukavaa siinä välillä.

Originaalin UniViben nopeutta säädellään lisäpolkimella. Tätä ominaisuutta Jam ei ole rakentanut mukaan. Eikä ohjeessa mainittujen kahden sisäisen trimmerin paikkaa ole taaskaan kerrottu.

 

Jytäsoundien muovaamista

Germanium vai joku muu? Varhaisten fuzzien sisuksissa signaalia leikkasivat germaniumtransistorit, joiden harmina oli komponenttien laadun vaihtelu ja toiminnan vaihtelu lämpötilan mukaan. Korvaavia ratkaisuja on kehitetty, mutta JAM luottaa edelleen germaniumiin ja on valinnut Fuzz Phrasen transistoriksi markkinoilta pieninä erinä löytyvän CV7003:n.

Koska pedaalin elektroniikka käyttää positiivista maadoitusta, JAM suosittelee käyttöä paristolla (ulkoisen virtaliittimen napaisuus on käännetty ja vaatii standardivirtalähteen ja pedaalin väliin vastaavan johtoadapterin). Tiheää pariston vaihtoruljanssia ei kuitenkaan ole luvassa, sillä pedaali ei ole virtasyöppö. Hyvä näin, sillä pohjan irrottaminen vaatii neljän ruuvin avaamisen ja pikkuisilla ruuveilla on huono taipumus hukkua. Muut testattavat pedaalit toimivatkin tavallisella yhdeksän voltin yleisvirtalähteellä.

Kevyellä asetuksella Fuzz Phrase on kuin tulehduksesta rohiseva keuhkoputki: puhinaa tulee joka henkäisyyn, mutta tässä vaiheessa voi vielä peruuttaa efektiä veivaamalla hanaa kiinni kitarasta. Tarpeellinen ominaisuus, mikäli halutaan viiltäviä komppisivalluksia kokonaisilla soinnuilla.

Kun efektiä avataan hiukan lisää, yksittäiset säveletkin alkavat hetkessä pursuta paksuutta ja harmonista sisältöä, voimasoinnut jyrähtävät tanakasti ja riffeihin tulee auktoriteetin otetta.

Aivan äärimmilleen avatuilla asetuksillakaan ei mennä ylilyöntien puolelle. Itse en sellaista haluaisikaan, mutta mikäli tavoitteena on kaaoksen rajaa koetteleva tuskainen parahdus joka sävelellä, on syytä kääntyä vaikkapa Devi Everin tai ZVexin puoleen.

Fuzz Phrase muistuttaa siitä, että perinteisten jytäsoundien luomisessa yli 40 vuotta sitten ei vielä käytetty pelkkää yliohjattua vahvistinta, vaan juuri fuzzit loivat ne ärhäköimmät äänikuvat. Ja kun laitetaan peräkkäin Tube Dreamer + ja Fuzz Phrase, ei tarvitse kuin hiukan hipaista kieliä ja ne soivat pitkään…

 

Ei halvalla, mutta pitkään käyttöön

Yli 200 euroa yhdestä pedaalista on paljon, mutta kyllähän keikkailevan kitaristin täytyy voida luottaa kalustoonsa ja saada vaivatta käyntiin samat hyvät soundit joka kerta. Tukevaan koteloon rakennettujen JAMien voi uskoa kestävän kulutusta vähintäänkin monien vuosien ajan. Käytön jälkiä niihin voi kuitenkin tulla, sillä pintakäsittely on ohut.

Tutkituissa neljässä pedaalissa oli käytössä kolmea eri tyyppistä säädintä, joista kananpääsäätimien asento näkyy hyvin matkankin päähän, pyöritettävien nuppien ei niinkään tarkasti. Merkkivalot erottuivat hyvin aina.

Verkkovirtaliittimen mukavin paikka on mielipidekysymys. Minusta paras sijoitus olisi pedaalin päädyssä, mutta JAM on sijoittanut liittimet vaihtelevasti laatikon sivulle, Delay Llamassa hyvinkin lähelle jakkiliitintä. Tämä voi aiheuttaa ruuhkaa, kun pedaaleja on lähekkäin paljon.

Moderni käytäntö on laittaa pedaaleihin paljon säädettävää aina pieniä yksityiskohtia myöten. JAM ei ole lähtenyt tälle tielle, vaan luottaa aikaisemmin hyviä tuloksia tuottaneiden konstruktioiden kelpaavan edelleenkin. Käyttökelpoisia soundeja löytyikin vaivatta, eikä edes säätöjen ääriasennoissa tuntunut tulevan liikaa efektiä.

 

JAM Pedals

Käsityönä valmistettavia kitaraefektejä

Valmistusmaa: Kreikka

Suositushinnat:
• Delay Lama, 265 euroa
• TubeDreamer +, 225 euroa
• RetroVibe, 299 euroa
• Fuzz Phrase, 265 euroa

Lisätiedot: R-Jam Group 
 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 2/2015. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

09.11.2016
|
Teksti: Timo Koskinen | Kuva: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy