Levyarviot

Deathcore on genre, jossa on tapahtunut paljon muutosta 2010-luvulla. Death metallin ja metalcoren sekasikiönä tunnettu genre nousi kyseenalaiseen maineeseen MySpace-aikakautena, jolloin bändit kilpailivat lähinnä siitä, kenen logo on vaikeammin luettavissa, kenellä on geneerisimmät breakdownit ja eniten reikiä naamassa.

Hollannin ”ihmelapset”, ”psykedeelistä bluesrokkia” soittava DeWolff on ehtinyt jo seitsemänteen studioalbumiinsa.

Tätä tiedettiin odottaa: kooste Kynä & Kumppanit- konserteista neljältä paikkakunnalta loppuvuodesta 2018. Levy ei sisällä yhtään studiolevyn kappaletta vaan painotus on vähän tuntemattomammissa biiseissä.
Miehellä biisejä riittää, onhan kyseessä eräs maamme merkittävimmistä muusikoista ja lauluntekijöistä.

Norjan helmi Borknagar on ehtinyt takoa monivivahteista mustaa metalliaan jo 90-luvulta asti. Bändin musiikissa ovat aina kuuluneet vaikutteet monipuolisesti metallin eri tyyleistä, joten mistään palaneiden kirkkojen lannoittamaan Norjan maaperään juurtumisesta ei voi puhua.

Yhdysvaltalainen rockbändi The Magpie Salute on julkaissut toisen studioalbuminsa High water II. Elokuussa 2018 ilmestyneen edellisalbumin nimi oli High water I… Sitä ennen he julkaisivat yhtyeen nimeä kantavan live-levyn 2017

Honey B. & T. Bones -yhtyeestä tunnetuksi tullut laulaja, basisti ja musiikin tohtori Aija Puurtinen on säveltänyt levyn kaikki biisit. Hän laulaa levyn biisien päälaulut ja soittaa bassoa. Biisit kertovat amerikansuomalaisten elämästä. Lyriikat on kirjoittanut Perttu Hemminki, joka on tehnyt Pohjois-Amerikan suomalaisyhteisöihin kymmeniä tutkimusmatkoja.

Helsinkiläinen Casey Bloom on julkaissut ensimmäisen ep:nsä joka kantaa yhtyeen nimeä. Se sisältää neljä yhtyeen omaa tuotantoa olevaa kappaletta.

Useita eri metallin tyylilajeja omintakeisesti yhdistelevä Home on bostonilaisen The Offeringin debyyttilevy. Nelihenkinen orkesteri ei modernin individualismin oppien mukaisesti kumartele esi-isien tekemisien perään, vaan syöksyy suoraan taistelukehään kuin itseluottamusta tihkuva härkätaistelija.

Hipahtavan naapurinsedän hullunhauska autotalliretkue on täällä taas! Hiljattain 74 vuotta täyttänyt Neil Young ei kaipaa esittelyjä, saati aplodejamme. Mies tekee ihan mitä lystää, kenen kanssa lystää ja milloin lystää. Melkein käy kateeksi.

Insomnium kuuluu kiistatta kotimaisen metalliyhteisömme eleganteimpiin ja takuuvarmimpiin suorittajiin. Joensuusta lähtöisin olevan orkesterin kahdeksan albumia sisältävä diskografia on ihailtavan korkeatasoinen alusta loppuun saakka. He ovat vielä siitä poikkeuksellinen orkesteri, että fanien lisäksi myös kriitikot tuntuvat olevan kuin sulaa vahaa heidän käsissään.

Yhä vain jaksaa Joe erottua massasta. Konserttitaltiointi vuodelta 2016 sisältää kattauksen Joen musiikista vuosien varrelta, ainoana miinuksena ovat kappaleiden liian pitkät kestot. Kun lähennellään jo kymmentä minuuttia, on siinä jo tavalliselle tamppaajalle puolet liikaa, mutta tosi fanille se ei tunnu missään.

Meidän jälkeemme hiljaisuus on vahva näyttö laulujen voimasta. Piia Viitasen sanat puhuttelevat ja haastavat. Iso merkitys on myös bändillä, jonka soitossa on dynamiikkaa. Se luo tekstiin painoarvoa.

De Soto oli yhdysvaltalainen automerkki, jota Chrysler valmisti vuosina 1928–61. De Soto on myös kemiläinen boogierockbändi, joka on elinkaareltaan jo pidempi-ikäinen kuin esikuvansa komealinjainen peltilehmä.

Amerikkalainen progeryhmä Flying Colors, jossa vaikuttaa muun muossa Dream Theaterin Mike Portnoy, lähestyi toimitusta kolmannella albumillaan. Ennen tätä yhtye julkaisi omaa nimeä kantavan levyn maaliskuussa 2011 ja Second Nature -albumin syyskuussa 2014.

Italialainen Lacuna Coil on yksi female fronted metal -genren vanhimmista ja samalla myös suurimmista nimistä. Black Anima on viime vuosituhannen puolella perustetun yhtyeen yhdeksäs täyspitkä albumi.

Los Bastardos Finlandeses tarjoilee Lemmyn perinteitä kunnioittavaa rock'n'rollia nyt jo seitsemännellä albumillaan.

Vildá-bändin muodostavat Hildá Länsman (laulu, joiku, rumpu) ja Viivi Maria Saarenkylä (hanuri, taustalaulu). Levyllä vierailevat Niillas Holmberg (taustalaulu), Venla Ilona Blom (beatboxing ja taustalaulu), Mikko Heikinpoika Neuvonen (kurkkulaulu ja taustalaulu), Stiliana Ravelska Tyrkkö (viulu, alttoviulu ja taustalaulu), Christopher Rodulfo (calabash, kätten taputus ja taustalaulu), Nathan Riki Thomson (kätten taputus) ja Mikko Renfors (ohjelmointi).

No sitten, niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, kyseessä on suomalais-japanilainen ”irkku/keltti-rockyhtye! Joka toimii pääasiassa Japanissa! Hai.

Rautamaan laulavat sisarukset Julia, Paula ja Silja ovat julkaisseet yhtyeensä debyytin. Äkkiseltään tuntuu, että vaikka Suomessa julkaistaan musiikkia nykyään todella paljon tietysti omalla kielelläkin, niin kyllä englanninkielinenkin musiikki kotimaan julkaisuissa elää ja voi hyvin, sekin. Vai voiko?

Frim-Fram Quartet on tehnyt originaalimateriaalia levyllisen verran blueskentän eri vivahteet suvereenisti osaten. Tuotanto on huolellista ja virheetöntä, jotenkin aikuisella, pohjoismaisen sivistyneellä tavalla. Ja alleviivaan, että tuo edellinen lause oli täysin ansaittu kehu.