Ajankohtaista / levyarviot

Levyarviot
11.09.2019 - 10:15
Reima Lindroos

Suomirock elää vuonna 2019 varsin hyvin. Siitä vankkana todisteena tämän Lohkare-bändin uuden levyn lisäksi muunmuassa Pimeys- ja Matka maailman ympäri -yhtyeet.

Levyarviot
30.08.2019 - 08:30
Ville Pekkala

Tukholmassa vuonna 2001 ensirääkäisynsä ilmoille päästänyt Martyrdöd on länsinaapurimme johtavia crust punk -yhtyeitä. Bändi allekirjoitti pari vuotta sitten metallimaailman suurimpiin lafkoihin kuuluvan Century Median kanssa kolme albumia kattavan levytyssopimuksen.

Levyarviot
22.08.2019 - 08:45
Matti Rinne

Ohion veikeä rock-duo on täällä taas! Viisi vuotta taukoa levyjen välillä on pitkä aika, nykyään. Toki paljon tuottajanakin häärinyt Dan Auerbach teki tässä välissä toisen soololevynsä, ja tuottajana, hänkin, toimiva Pat Carney auttoi esimerkiksi rumpalina The Rentals –yhtyettä

Levyarviot
16.08.2019 - 11:00
Reima Lindroos

Kynä & Kumppanit piti olla vain muutaman keikan projekti, joka esittää materiaalia Daven vanhoilta levyiltä, mutta siinä sivussa syntyikin läjä uusia biisejä ja hyvä niin!

Levyarviot
15.08.2019 - 09:00
Reima Lindroos

Suomessa ja maailmalla palkittu laulaja/lauluntekijä Dave Forestfield ja monessa ansioitunut kitaristi Jarkka Rissanen ovat tehneet toisen yhteisen albuminsa nimeltään 13 Gates.

Levyarviot
13.08.2019 - 09:30
Jari Salo

Tässäkin kitaravelho, johon tutustuin muutama vuosi sitten. Nimestään huolimatta Coffey muuten omaa suomalaiset sukujuuret!

Levyarviot
09.08.2019 - 09:46
Toni Honkala

Songs for Mona -albumi sisältää kuusi cover-biisiä. Ensimmäisenä kuullaan George Harrisonin kappale ”Isn’t it a pity”, jonka Huber tulkitsee omalla mureahkolla äänellään. Bändi musiseeraa taustalla ammattitaitoisella otteella. Stemmalaulut ovat täyteläiset ja jättävät tilaa pääsolistille.

Levyarviot
07.08.2019 - 08:30
Tommi Saarela

Suomimetallin pioneeriyhtyeisiin kuuluvan Tarotin perustajajäsen Marko "Marco" Hietala tuli tunnetuksi jo 1980-luvulla – aikakaudella jolloin metallia kutsuttiin vielä heviksi. Laulava ”hevibasisti” kypsytteli ensimmäistä sooloalbumiaan varsin pitkään.

Levyarviot
05.08.2019 - 13:26
Jari Salo

Aina yhtä luotettava kitaravelhon, Eric Galesin uusin albumi ei petä nytkään.

Levyarviot
02.08.2019 - 10:39
Jari Salo

Nytpä astutaankin progen metalliseen maailmaan, kun vuoron saa Jordan Rudess, Dream Theater -yhtyeen kosketinvelho.

Levyarviot
29.07.2019 - 13:30
Lauri Nieminen

Anna Kokkonen julkaisi alkuvuodesta uransa kolmannen albumin. Matkalla kotiin pitää sisällään tyylikästä folkahtavaa poppia

Levyarviot
23.07.2019 - 08:00
Tommi E. Virtanen

Suomalainen lastenmusiikki on jo pitkään elänyt rikasta kukoistuskauttaan. Burger Trio on siitä hyvä esimerkki. Saksofonisti Sami Sippolan loihtimat jatsahtahtavat sävellykset saavat tarinat Mona Ratalahden kynästä. Lopputulos on rikas ja omaperäinen.

Levyarviot
17.07.2019 - 09:33
Matti Rinne

Neljännellä levyllään Death Hawks korjaa taas musiikillista suuntaansa, nyt diskomaisiin maisemiin. Kasvaako nälkä syödessä, vai onko osaava yhtye vain kyllästynyt aiempiin kuvioihinsa?

Levyarviot
09.07.2019 - 08:00
Jari Salo

Tyyli on rockabilly rouheasti rokilla riffitettynä. Trio on kotoisin Rauman suunnalta ja siinä soittavat: AT (kitara ja laulu), Mikko Korpi (basso) sekä Oliver Westerberg (rummut).

Levyarviot
03.07.2019 - 13:31
Toni Honkala

Levyllä on tyylitajuista ja iloluontoista musisointia sekä hienoja laulustemmoja. Huberin murea laulusoundi on sijoitettu äänikuvassa kuuntelijaa lähelle hyvin maltilliseen tilasointiin. Instrumentointi ja sovitukset kuulostavat hyvin mietityiltä; myös taajuusalueiden näkökulmasta. Yleissoinnissa on elävyydentuntua, jota ei ole ”kuoletettu” liiallisella kliinisyydellä.

Levyarviot
01.07.2019 - 08:00
Reima Lindroos

Toivo Suden neljäs albumi on toteutettu bändin kanssa, ja se on Suden omienkin sanojen mukaan perinteitä kunnioittava rockalbumi.

Levyarviot
28.06.2019 - 08:00
Matti Rinne

No oli kyllä sitten jo korkea aikakin! Lappeenrannan lahja Suomelle, mestarikitaristi Jarmo Nikku, lataa pöytään vasta ensimmäisen soololevynsä, ja voi hyvästä syystäkin jälleen hymyillä, kuten tuo tavaramerkkinsä meille usein niin mainiosti näkyy.

Levyarviot
14.06.2019 - 18:49
Matti Rinne

Odotus on ohi, tekijä on palannut! Ensimmäisen soololevynsä 15 vuoteen julkaissut – taikuuden ystäväksi ilmoittautuva – Alan Parsons (70) on lajinsa viimeisiä. Oli sitten kysymys bändistään, The Alan Parsons Project, tai kuten nyt, soolovedosta, mies on joka kerta samalla hyvin ennustettava, mutta pystyy silti aina myös yllättämään, jos ei muutoin, niin tekniikan suomin uusin kommervenkein!

Levyarviot
10.06.2019 - 16:07
Toni Honkala

Jyrki Anselmi Mäki on oululainen muusikko, sarjakuvataiteilija ja kulttuurin sekatyöläinen. Parhaiten hänet tunnetaan todennäköisesti Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana.

Levyarviot
09.06.2019 - 08:00
Tommi E. Virtanen

Ellips on rockyhtye, jota voi hyvällä syyllä kutsua superbändiksi. Niinpä kun on mukana maamme hoteimmat muusikot ja ruorissa tähtituottaja Matti Mikkola, on vaara, että huomio menee ohi olennaisesta; Yhden naisen hautajaiset on nimittäin helvetin hyvä levy.

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy