Levyarviot

Hipahtavan naapurinsedän hullunhauska autotalliretkue on täällä taas! Hiljattain 74 vuotta täyttänyt Neil Young ei kaipaa esittelyjä, saati aplodejamme. Mies tekee ihan mitä lystää, kenen kanssa lystää ja milloin lystää. Melkein käy kateeksi.

Insomnium kuuluu kiistatta kotimaisen metalliyhteisömme eleganteimpiin ja takuuvarmimpiin suorittajiin. Joensuusta lähtöisin olevan orkesterin kahdeksan albumia sisältävä diskografia on ihailtavan korkeatasoinen alusta loppuun saakka. He ovat vielä siitä poikkeuksellinen orkesteri, että fanien lisäksi myös kriitikot tuntuvat olevan kuin sulaa vahaa heidän käsissään.

Yhä vain jaksaa Joe erottua massasta. Konserttitaltiointi vuodelta 2016 sisältää kattauksen Joen musiikista vuosien varrelta, ainoana miinuksena ovat kappaleiden liian pitkät kestot. Kun lähennellään jo kymmentä minuuttia, on siinä jo tavalliselle tamppaajalle puolet liikaa, mutta tosi fanille se ei tunnu missään.

Meidän jälkeemme hiljaisuus on vahva näyttö laulujen voimasta. Piia Viitasen sanat puhuttelevat ja haastavat. Iso merkitys on myös bändillä, jonka soitossa on dynamiikkaa. Se luo tekstiin painoarvoa.

De Soto oli yhdysvaltalainen automerkki, jota Chrysler valmisti vuosina 1928–61. De Soto on myös kemiläinen boogierockbändi, joka on elinkaareltaan jo pidempi-ikäinen kuin esikuvansa komealinjainen peltilehmä.

Amerikkalainen progeryhmä Flying Colors, jossa vaikuttaa muun muossa Dream Theaterin Mike Portnoy, lähestyi toimitusta kolmannella albumillaan. Ennen tätä yhtye julkaisi omaa nimeä kantavan levyn maaliskuussa 2011 ja Second Nature -albumin syyskuussa 2014.

Italialainen Lacuna Coil on yksi female fronted metal -genren vanhimmista ja samalla myös suurimmista nimistä. Black Anima on viime vuosituhannen puolella perustetun yhtyeen yhdeksäs täyspitkä albumi.

Los Bastardos Finlandeses tarjoilee Lemmyn perinteitä kunnioittavaa rock'n'rollia nyt jo seitsemännellä albumillaan.

Vildá-bändin muodostavat Hildá Länsman (laulu, joiku, rumpu) ja Viivi Maria Saarenkylä (hanuri, taustalaulu). Levyllä vierailevat Niillas Holmberg (taustalaulu), Venla Ilona Blom (beatboxing ja taustalaulu), Mikko Heikinpoika Neuvonen (kurkkulaulu ja taustalaulu), Stiliana Ravelska Tyrkkö (viulu, alttoviulu ja taustalaulu), Christopher Rodulfo (calabash, kätten taputus ja taustalaulu), Nathan Riki Thomson (kätten taputus) ja Mikko Renfors (ohjelmointi).

No sitten, niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, kyseessä on suomalais-japanilainen ”irkku/keltti-rockyhtye! Joka toimii pääasiassa Japanissa! Hai.

Rautamaan laulavat sisarukset Julia, Paula ja Silja ovat julkaisseet yhtyeensä debyytin. Äkkiseltään tuntuu, että vaikka Suomessa julkaistaan musiikkia nykyään todella paljon tietysti omalla kielelläkin, niin kyllä englanninkielinenkin musiikki kotimaan julkaisuissa elää ja voi hyvin, sekin. Vai voiko?

Frim-Fram Quartet on tehnyt originaalimateriaalia levyllisen verran blueskentän eri vivahteet suvereenisti osaten. Tuotanto on huolellista ja virheetöntä, jotenkin aikuisella, pohjoismaisen sivistyneellä tavalla. Ja alleviivaan, että tuo edellinen lause oli täysin ansaittu kehu.

Laulaja-lauluntekijä Ville Ässän debyyttialbumi ”Kuka Mä Olen” on täynnä toinen toistaan tarttuvampia pop-kappaleita, joista jokaisen voi huoletta laittaa omalle soittolistalleen juhlia tai yksinäisiä iltoja ilahduttamaan.

Jaakko Pesola lähestyy toimitusta toisella albumillaan. Syyskuussa 2019 julkaistu levy pitää sisällään helposti lähestyttävää poprokkia, jossa on runsaasti koukkuja.

Viime vuonna julkaistu – mutta vasta nyt toimitukseen tiensä löytänyt – The Burning Cold on Omnium Gatherumin järjestyksessään kahdeksas studioalbumi. Yli 20 vuotta sitten perustetun yhtyeen ulosanti on aikojen saatossa kypsynyt ja seestynyt melkoisesti. Alkuaikojen death metal -elementit ovat pikku hiljaa hiipuneet yhä pienempään rooliin ja iskelmäinen metalli on tunkeutunut etualalle.

Kanervan toinen levy astuu tanssilattialle ja antaa seitkytlukuisen diskopoljennon tahdittaa ihmissuhteita käsitteleviä tekstejään. Levyn sävy on arvoituksellisen tumma, mutta musiikin energiataso pistää nesteet liikkeelle. Bändin meininki onkin kerrassaan vastustamaton.

Ensilevyllään Forsmania saattoi pitää jonkinlaisena yhdistelmänä Lana Del Reyta, Amy Winehousia ja Danielle Nicolea. Forsmanissa on kuitenkin eittämättä paljon omaa, joka tulee nyt vahvasti esiin laulajan kakkosalbumilla, ”Been Meaning to Tell Youlla”.

Ulla Pirttijärven ääni-ilmaisu ja joikaus ovat kypsää ja kokenutta. Äänimateriaali on täyteläistä syvää ja ilmaisuvoimaista. Levyllä Pirttijärvi joikaa sukulaisiaan ja kotikyliään Angelia ja Utsjokea.

Mitä ihmettä, Bossin metal zone -pedaali möyryää raivoisasti ja soundit hellivät nöyrän kuolevaisen nystyröitä kuin Thomas Skogsbergin Sunlight -studion antimet hehkeimmässä kukoistuksessaan. Ignorantimpi kaveri saattaisi kysyä, onko Dismemberin Death Metal -albumille todellakin tehty jatko-osa.

Muhevan meiningin miehen muistoksi on julkaistu levyllinen sitä – ai, jai niin helpolta ja tunnistettavalta kuulostavaa Tulsan tavaraa! Heinäkuussa 2013 joukostamme äkillisesti poistuneen mestarin taika ei ole hävinnyt yhtään mihinkään.