Levyarviot

Ulla Pirttijärven ääni-ilmaisu ja joikaus ovat kypsää ja kokenutta. Äänimateriaali on täyteläistä syvää ja ilmaisuvoimaista. Levyllä Pirttijärvi joikaa sukulaisiaan ja kotikyliään Angelia ja Utsjokea.

Mitä ihmettä, Bossin metal zone -pedaali möyryää raivoisasti ja soundit hellivät nöyrän kuolevaisen nystyröitä kuin Thomas Skogsbergin Sunlight -studion antimet hehkeimmässä kukoistuksessaan. Ignorantimpi kaveri saattaisi kysyä, onko Dismemberin Death Metal -albumille todellakin tehty jatko-osa.

Muhevan meiningin miehen muistoksi on julkaistu levyllinen sitä – ai, jai niin helpolta ja tunnistettavalta kuulostavaa Tulsan tavaraa! Heinäkuussa 2013 joukostamme äkillisesti poistuneen mestarin taika ei ole hävinnyt yhtään mihinkään.

Samae Koskinen on tunnistettavalla tyylillään vakiinnuttanut asemansa pop-laulajana, jolla on sanottavaa. Hänen laulunsa ovat kuin tarkasti sommiteltuja pieniä maisemakuvia. Niihin on helppo samastua ja positiivinen pilke saa kuuntelijan hyvälle tuulelle.

Pauanne yhdistää kekseliäällä ja maukkaalla tavalla arkistoäänitteitä, kansanmusiikillista viulutyöskentelyä, urkusoundeja, preparoitua pianoa, rumpuja, perkussioita, kiippareita ja ohjelmointia. Tuloksena on komposiittiäänimaailmoja eri vuosisadoilta ja eri musiikkikulttuurien soundimaailmoista maukkaasti esitettynä.

Viimeistään neljännellä levyllään (mihin nimikin viittaa) helsinkiläinen Pimeys on noussut tulokasihmeestä yhdeksi Suomi-popin vahvimmista nimistä. Bändissä on kaikki ainekset laajamittaiseenkin kansansuosioon. Musiikki tempaa mukaansa ensitahdeista lähtien ja bändi pitää näpeissään koukuttavalla energiallaan.

Suomirock elää vuonna 2019 varsin hyvin. Siitä vankkana todisteena tämän Lohkare-bändin uuden levyn lisäksi muunmuassa Pimeys- ja Matka maailman ympäri -yhtyeet.

Tukholmassa vuonna 2001 ensirääkäisynsä ilmoille päästänyt Martyrdöd on länsinaapurimme johtavia crust punk -yhtyeitä. Bändi allekirjoitti pari vuotta sitten metallimaailman suurimpiin lafkoihin kuuluvan Century Median kanssa kolme albumia kattavan levytyssopimuksen.

Ohion veikeä rock-duo on täällä taas! Viisi vuotta taukoa levyjen välillä on pitkä aika, nykyään. Toki paljon tuottajanakin häärinyt Dan Auerbach teki tässä välissä toisen soololevynsä, ja tuottajana, hänkin, toimiva Pat Carney auttoi esimerkiksi rumpalina The Rentals –yhtyettä

Kynä & Kumppanit piti olla vain muutaman keikan projekti, joka esittää materiaalia Daven vanhoilta levyiltä, mutta siinä sivussa syntyikin läjä uusia biisejä ja hyvä niin!

Suomessa ja maailmalla palkittu laulaja/lauluntekijä Dave Forestfield ja monessa ansioitunut kitaristi Jarkka Rissanen ovat tehneet toisen yhteisen albuminsa nimeltään 13 Gates.

Tässäkin kitaravelho, johon tutustuin muutama vuosi sitten. Nimestään huolimatta Coffey muuten omaa suomalaiset sukujuuret!

Songs for Mona -albumi sisältää kuusi cover-biisiä. Ensimmäisenä kuullaan George Harrisonin kappale ”Isn’t it a pity”, jonka Huber tulkitsee omalla mureahkolla äänellään. Bändi musiseeraa taustalla ammattitaitoisella otteella. Stemmalaulut ovat täyteläiset ja jättävät tilaa pääsolistille.

Suomimetallin pioneeriyhtyeisiin kuuluvan Tarotin perustajajäsen Marko "Marco" Hietala tuli tunnetuksi jo 1980-luvulla – aikakaudella jolloin metallia kutsuttiin vielä heviksi. Laulava ”hevibasisti” kypsytteli ensimmäistä sooloalbumiaan varsin pitkään.

Aina yhtä luotettava kitaravelhon, Eric Galesin uusin albumi ei petä nytkään.

Nytpä astutaankin progen metalliseen maailmaan, kun vuoron saa Jordan Rudess, Dream Theater -yhtyeen kosketinvelho.

Anna Kokkonen julkaisi alkuvuodesta uransa kolmannen albumin. Matkalla kotiin pitää sisällään tyylikästä folkahtavaa poppia

Suomalainen lastenmusiikki on jo pitkään elänyt rikasta kukoistuskauttaan. Burger Trio on siitä hyvä esimerkki. Saksofonisti Sami Sippolan loihtimat jatsahtahtavat sävellykset saavat tarinat Mona Ratalahden kynästä. Lopputulos on rikas ja omaperäinen.

Neljännellä levyllään Death Hawks korjaa taas musiikillista suuntaansa, nyt diskomaisiin maisemiin. Kasvaako nälkä syödessä, vai onko osaava yhtye vain kyllästynyt aiempiin kuvioihinsa?

Tyyli on rockabilly rouheasti rokilla riffitettynä. Trio on kotoisin Rauman suunnalta ja siinä soittavat: AT (kitara ja laulu), Mikko Korpi (basso) sekä Oliver Westerberg (rummut).