Nayteikkuna

Insomnium:”Heart like a Grave” – odotetun korkeatasoista taidetta

Insomnium kuuluu kiistatta kotimaisen metalliyhteisömme eleganteimpiin ja takuuvarmimpiin suorittajiin. Joensuusta lähtöisin olevan orkesterin kahdeksan albumia sisältävä diskografia on ihailtavan korkeatasoinen alusta loppuun saakka. He ovat vielä siitä poikkeuksellinen orkesteri, että fanien lisäksi myös kriitikot tuntuvat olevan kuin sulaa vahaa heidän käsissään.

 

Heart like a Grave esittelee meille uudistuneen Insomniumin, sillä bändi on tätä nykyä viisihenkinen, kun Jani Liimatainen (Cain’s Offering, ex-Sonata Arctica) astui mukaan remmiin kolmanneksi kitaristiksi. Albumin teossa ovat auttaneet myös sellaiset herrasmiehet kuin Jens Bogren, Teemu Aalto ja Vesa Ranta, joten voidaan kai todeta, että puitteet laadukkaalle kokonaispaketille ovat olleet kunnossa.

Levyn etukäteen mielenkiintoisen aspekti liittyy siihen, että ensimmäistä kertaa bändin historiassa päävastuun sävellyksistä kantaa tiettävästi (Winter’s Gate oli kreditoitu kokonaisuudessaan kolmelle kielisoittajalle) joku muu, kuin porukan historiallinen voimakaksikko Sevänen & Friman. Omnium Gatherum -kippari Vanhala on nimittäin vaikuttanut musiikillisesti seitsemällä levyn kymmenestä kappaleesta.

Sävellysvastuun hajautuminen neljälle eri hepulle ei kuitenkaan ole vaikuttanut negatiivisesti Insomniumin soundiin tai yleisilmeeseen. Haikeat kitaraharmoniat, Munterin loihtimat ylevät kosketinkuviot, jämäkät sovitusratkaisut, sofistikoituneet lyriikat sekä ensiluokkaiset murinavokaalit ovat yhä tallella ja kokonaisuus on sitä ehtaa melodeathin ydinainetta, josta yhtye on opittu tuntemaan. 

Levyn aloittava Wail of the North on yksi albumin vahvimpia kappaleita. Siinä tiivistyy koko yhtyeen olemus, kun herkkyys ja synkkyys solmivat verivalan hurmion varjon laskeutuessa yllemme. Tasavahvan kokonaisuuden pirtein yllätys oli kuitenkin Vanhalan ja Liimataisen kynäilemä Neverlast, joka kuulosti ilahduttavan energiseltä ja muistutti hyvin paljon debyyttialbumin kappaleita tietynlaisessa naivismissaan. 

Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että levyn päätösbiisissä yhtye varioi perinteistä ”Tein minä pillin pajupuusta” -melodiakulkua oppi-isänsä Amorphiksen mukaisesti, eli tietynlainen suomalaisen melankolian ajaton ympyrä sulkeutuu tässä kivasti.

Lähes mille tahansa muulle bändille Heart like a Grave olisi uran paras teos, mutta Insomnium on asettanut itselleen sen verran korkeat standardit, että heidän mittapuullaan kyseessä on vain hyvä levy. In the Halls of Awaiting ja Above the Weeping World säilyttävät edelleenkin paikkansa yhtyeen tuotannon ehdottomina kruununjalokivinä, mutta hieman vaisuksi ja etäiseksi jääneen Winter’s Gaten edelle tämä uutukainen ainakin kapuaa. 

Insomnium: Heart like a Grave (Century Media 2019)

08.01.2020
|
Ville Pekkala
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy