Levyarviot

No johan pomppas… sanottaas täälä. Notta Kauhavalta taas kajahtaa! Matkasin heti päässäni, en päissäni, New Orleansin, Louisianan alueelle, kun laitoin tämän tupla-cd:n soimaan. Huh!

Tässäpä laitos, jossa riittää tutkittavaa niin jo asiaan vihkiytyneelle puristille kuin aivan vasta kitaramaailman aarteiden ääreen ensi kertaa eksyneellekin! Tarunhohtoisen kitaristi-laulaja Jimi Hendrixin (1942–1970) Experience-trion kolmas levy, 1968 ilmestynyt tupla-LP Electric Ladyland, jäi vahinko kyllä myös hänen viimeiseksi levykseen omana elinaikanaan.

Viime vuosituhannen puolella Ristiinassa perustettu Dyecrest on palannut musakuvioihin 13 vuoden tauon jälkeen. Alun perin Fairytale-nimellä tunnettu poppoo voitti 2000-luvun alussa levytyssopimuksen Young Metal Gods -nimisen kilpailun kautta. Yhtyeen lupaavasti alkanut nousujohteinen ura kuitenkin tyssäsi vain kahden täyspitkän jälkeen ja sen jälkeen bändi onkin ollut enemmän tai vähemmän kadoksissa metallimaailmankartalta.

Kuplettimestari Jukka Takalon metsämanifesti menee tunteisiin ja sekoittaa tyylilajeja täysin estoitta. Sanavirtuoosi ottaa kantaa, mutta ei saarnaa. Takalo on tehnyt todennäköisesti uransa parhaan levyn.

Ontrei on aiemmin toiminut duona, jonka muodostavat soitintutkijat ja musiikin tohtorit Rauno Nieminen ja Timo Väänänen.

J. Karjalaisen musiikin lauluissa mennään tieteen syrjäpoluilla, matkataan mielen syvimpiin lokeroihin. Karjalainen on mystikko, joka johdattelee hämärille poluille ja maailmoihin joista et tiennytkään.

Yhteistyö Ricky-Tick Big Bandin ja kolmen rap-artistin muodostaman Julkisen sanan välillä on saavuttanut huipentumansa. Kolmas – ja tällä erää viimeinen – albumi on sen luokan mestarinäyte, että sitä on vaikea olla sortumatta ylisanoihin.

Kanervan levy sukeltaa heti ensitahdeilla parisuhteen maailmaan, missä toisistaan etääntyneet aikuiset kyräilevät ja pohtivat yhdessäolon mielekkyyttä. Tai nainen pohtii.

Tangolevyjä on Suomessa tehty varmaan tuhansia, mutta Svängin levy lienee ensimmäinen vain huuliharpuin toteutettu sellainen. Levyä kuunnellessa täytyy hämmästyneenä tsekata kansiteksteistä, etteikö levyllä oikeasti soita muita instrumentteja. Ei soita.

Kansainvälisille markkinoille selvästi pyrkivä neljän nuoren naisen Enkel ei ole mikään turha kopla.

Folkjazz from Finland on saksofonivetoista iloittelua. Soitto on ilmavaa, taidokasta ja ilmeikästä.

Ajatus perinteikkään ja iäkkään romaninaisen levystä ei tässä maamme pop- ja iskelmämusiikin kyllästämässä kertakäyttökulttuurissa ole kovin mediaseksikäs. Mutta nyt kyseessä ei olekaan kuka tahansa laulaja: Hilja Grönfors (s. 1952) on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimitetty taituri, jonka äänestä kuuluu vuosisatainen perinne ja vahva musikaalisuus.

Quairós koostuu trumpetististä (Tom Arthurs), kitaristista (Markus Pesonen), kontrabasistista (Miles Perkins) ja perkussionistista (Janne Tuomi). Artistit tapasivat soittaessaan Berliinissä vapaan improvisaation klubilla, ja päättivät perustaa bändin. Vela on kokoonpanon ensimmäinen julkaisu.

Tamperelainen Laura Moisio, 30, on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja–lauluntekijöistä. Kolmannella – tekijän omaa nimeä kantavalla – levyllään Moisio kurkottelee jo valoisampiin huoneisiin ja keltainen on yleissävy millä hän maalaa. Moni asia on muuttunut, mutta edelleen keskiössä on Moision vahva ääni.

The Wannsee punk on mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa artistit tuuttaavat kuuluville moni-ilmeistä, kekseliästä ja mielenkiintoista äänikollaasia.

”Nuoruuden suuri vimma taitaa olla jo taakse jäänyt”, laulaa Tuomas Skopa levyn nimikappaleessa. Ei Sydärit seestynyt ole, se on vain puolittanut marssitahdin. Viisitoista vuotta sitten bändi aiheutti pienimuotoista hysteriaa riemastuttavan energisellä, jopa omituisella coctaililla epäkeskoja kitarariffejä, pomppuheviä ja koukuttavia laulumelodioita. Sellaista ei oltu kuultu.

Matti Kalliota on kuultu soittajana, tuottajana ja sovittajana yli sadalla albumilla, joista yksikään ei ole ollut miehen oma – tähän asti.

Doghouse Band -nimen takana on Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka tunnetaan yhtenä suomalaisen rockkitaran suunnannäyttäjistä. Sulkia hatussa riittää yli 40 vuoden uralta. Oinosen kitaratyöskentelyä on voinut ihastella niin Lapinlahden Linnuissa tai Leningrad Cowboysissa kuin Pelle Miljoonan tai Michael Monroen rinnalla.

Newyorkilaistunut kitaristi ja Django Reinhardt -taitaja Olli Soikkeli on tällä levyllä sähkökitaran varressa. Kuulaasti soiva kitara on alisteinen Julien Labron haitarille, joka luo levyn yleisilmeen. Ahkerana säveltäjänä tunnettu Labro onkin levyn materiaalin takana, lukuun ottamatta kolmea lainakappaletta.

Ensimmäiseksi jäi mieleen dynaamisuus. Välillä soitetaan hiljaa, välillä lujaa, välillä agressiivisesti, välillä pehmeästi.