Ajankohtaista / levyarviot

Tämäpäs on monipuolinen levy. Veera Marian esikoisalbumi tarjoaa monipuolisen rytmi- ja sävelmaailman, eikä tätä rock- tai oikein pop-levyksikään voi kutsua – ehkäpä pop-laulelma voisi olla lähempänä totuutta.

''No room for hate'' on helsinkiläiselle punk-yhtyeelle toinen omakustanne-, ja samalla ensimmäinen pitkäsoittojulkaisu.

Ilman USA:ssa vaikuttaneita Neurosista ja Isista meillä tuskin olisi näin näkyvässä mitassa postmetalliksi kutsuttua synkemmän tunnelmamusiikin alalajia, joka vetoaa pikemmin mollihorroksessa velloviin gootteihin kuin riehakkaasti laukkaavan sankariheavyn ystäviin.

Mahalia Barnesilla on kotimaassaan Australiassa ura soulin ja R&B:n parissa ja nyt haetaan tunnettavuutta kansainvälisestikin.

Vaikka tämä bändi on useimmille jäsenilleen sivuprojekti, on aikamoista aktiivisuutta julkaista toinen albumi jo kahden ja puolen vuoden jälkeen debyytistä. Tässä välillähän he ehtivät vielä purkittamaan livetaltioinninkin.

Big band 70-luvun popin parissa vieraanaan kaksi jazzkonkaria? Näinhän voisi etukannen perusteella luulla, vaan se mielikuva on väärä. 40 vuoden taakse toki katsotaan, mutta kahdeksan biisin materiaali on poimittu vieraiden tuolloin levyttämistä suomijazzin klassikoista – puoliksi kummaltakin – ja sovituksissa annettu reilusti tilaa ison orkesterin soundille.

Jos on käynyt rippikoulunsa viimeisen 30 vuoden aikana, ei todennäköisesti ole voinut välttyä törmäämästä Pekka Simojoen kirjoittamiin lauluihin. Niitä on laulettu iltanuotioilla ja konfirmaatioissa aina siitä alkaen, kun luterilaisen kirkon melko jäykkää messukäytäntöä lempeästi tuuppinut Afrikkalainen gospelmessu kiersi 80-luvun alussa ristiin rastiin maatamme ja tarjosi perinteisten virsien rinnalle jumalanpalvelusmusiikkia toisenlaisella poljennolla.

Tamperelaisen Soul Shine Society -yhtyeen debyyttialbumin saatekirjeessä bändi kertoo olevansa seitsenhenkinen classic rock -kokoonpano, jonka musiikki pohjautuu vahvasti 60- ja 70-lukulaiseen kitararockiin. Ja asia vahvistuu todeksi heti avausraidasta ensitahdeista lähtien.

Minareettihuudoista tai itämaisen torin hälystä, jostain sellaisesta alkaa matka multi-instrumentalisti La Ynen alias Matti Laineen johdattelemana. Lyhyen intron jälkeen mielikuvat alkavat rakentua kuin maanalaisen ikkunasta maisemia katsellessa – eri mittaisten tunneleiden jälkeen syöksähdetään kirkkaasti valaistuille asemille, joista jokainen huokuu omanlaistaan tunnelmaa.