Levyarviot

Tällä levyllä mikään ei ole tavanomaista, ei sen paremmin kansitaide kuin musiikillinen sisältökään. Kokoonpano on sekin epätavanomainen, yhtyeen ytimen muodostavat Salla Hakkola (harppu, piano ja laulu), Eero Seppä (basso ja laulu), sekä Touko Ruokolainen (rummut, kellopeli ja laulu).

Nyt on taitoa ja näkemystä mistä ammentaa – Markku Ounaskari, Kari Heinilä, Lena Willemark ja Anders Jormin ovat kukin omalla sarallaan äärimmäisen ansioituneita muusikoita, joiden meriittilistoilla riittää palkintoja, kunniamainintoja ja nimekkäitä soittokumppaneita.

Teema-albumeita julkaistaan verraten harvoin, mutta mikäpä tarjoaisi sellaisen tekemiseen yhtä antoisat ainekset kuin kiistellyn ja ristiriitaisen maallikkosaarnaaja Maria Åkerblomin (1898 – 1981) elämä.

William Suvanne luottaa yhtyeineen vankalla groovella pohjustettuun musiikkiin. Vaikka improvisointi yltyy paikoin myös melkoisen vapaaksi, ankkuroidaan valtaosa kappaleista kuitenkin selkeään poljentoon, jota on helppo seurata vaikka ei tällaista musiikkia olisi aiemmin kuunnellutkaan.

Riku-Pekka Kellokoski on säveltänyt ja soittanut levyllisen musiikkia, jota ei ihan noin vain luonnehdita tyhjentävästi. Itunes luokitteli Yksinäinen vuori -levyn kategoriaan ”alternative”, eikä tulkinta mitenkään perusteeton ole.

Lempääläisen muusikkopariskunnan perustama Retropop on julkaissut kolmannen studioalbuminsa "Vihdoin syytä juhlaan". Tommi Ojala pitää langat tiukasti omissa käsissään, sillä hän soittaa lähes yksin kaikki soittimet, on yksin säveltänyt, sanoittanut (yhtä lukuunottamatta), sovittanut, äänittänyt, miksannut, tuottanut ja suunnitellut levyn kaikki kappaleet. Julkaisusta huolehtivan levy-yhtiönkin ollessa oma voi ainakin olla sitä mieltä, että mies on saanut tehdä juuri sellaisen levyn kuin haluaa.

Aili & Folks julkaisi esikoisalbuminsa viime vuoden lopulla. Levyllä yhdistetään kansanmusiikkia melodiseen poppiin varsin onnistuneesti. Erityisen ilahduttavaa on se, että kaikki soittimet ovat oikeita akustisia soittimia, joiden soundia ei aika koskaan nakerra epämuodikkaaksi.

Keski-ikäisen harteilla tuntuu painavan vielä elettyjä vuosiakin raskaammin epätietoisuus siitä, mihin kaikki aika meni ja onko niin hyvä.

Kenny Wayne Shepherd yhtyeineen tekee uudella pitkäsoitollaan kunniaa esikuvilleen.

Viime vuonna Riffiin haastateltu Ben Granfelt kertoi, että hänen seuraavalle albumilleen olisi luvassa laulettuja biisejä. Ja levy tulikin nopeasti – ilmeisesti materiaalia oli kertynyt pöytälaatikkoon.

Robben Fordin uutukainen on tehty nopeasti livesoittoon luottaen. Kaikki yhdeksän kappaletta on äänitetty Nashvillen Sound Kitchen -studiossa yhdessä päivässä; lauluosuudet tehtiin jälkeenpäin toisessa sessiossa.

”Punaturkki Breakdown” kulkee nopeiden 16-osanuottien tahdissa ja polveilee niiden luoman perussykkeen sekä tempoiltaan vapaiden hengähdysten välillä. Kappale antaa myös kuvaa koko levyn sisällöstä.

Kuka muistaa Adrian Vandenbergin? Niinpä! Pitää olla joko nostalgikko tahi muuten vain hurahtanut sukkahousuheviksikin mainittuun tyyliin, jotta alkaa edes jonkinlaisia muistumia takavuosilta ilmaantua tajuntaan.

Bruce Bouillet oli Paul Gilbertin aisapari Racer X:n kultakautena reilut 20 vuotta sitten, ja kaksikon kitaroiden harmonisoitu yhteispeli on relevanttia kuultavaa edelleenkin.

Haastattelin kymmenisen vuotta sitten Jukka Tolosta Riffiin 5/04. Silloin hänellä oli toiveena päästä soittamaan soololevyjensä kappaleita livenä – niitähän oli esitetty aika harvoin ja monia ei koskaan. Tuo suunnitelma ei toteutunut, mutta onhan hienoa, että tribuuttihengessä poimintoja Tolosen tuotannosta on tuotu nykyaikaan.

Salomon toinen pitkäsoitto tarjoaa aurinkoista reggaeta keskelle synkkää pohjolan talvea. ''Seiska'' -nimisenä rap-artistina uransa aloittanut Salomo julkaisi debyyttialbuminsa tässä genressä vuonna 2011 ja Kultainen Lanka -albuminsa myötä Salomo tähtää kohti lopullista läpimurtoa reggae-artistina.

Ilari Filanderin ja Jussi Miettolan muodostaman Good Romansin albumilla rakennetaan synkän sävyistä äänimaailmaa. Albumilla jazz-musiikki riisutaan kaikista koristeistaan ja hajoitetaan palasiksi, joista kasataan käsityönä uusi, koruttomampi kokonaisuus. Sen pelkistetyssä keskiössä ovat rummut, kitara ja abstraktit efektit.

Urkureita ei kasva joka oksalla, eikä etenkään näin vakuuttavia: Kalle Salonen saa Hammond-sormion vonkumaan, surisemaan, kurnuttamaan ja jyräämään – tilanteen ja tarpeen mukaan, aina kunkin puheenvuoron vaatimalla tavalla.

Mielenkiintoinen muusikko tämä Matt Schofield. Hänen bluesinsa on mukavan monipuolista, ja mies soittaa lainaillen rockin ohella jazzista (ja funkistakin.) Löytyypä levyltä jopa New Orleans -laina, Neville Brothersin ”Yellow Moon”.

Bruce Springsteenin seitsemän ensimmäistä studiolevyä muodostavat laulunkirjoittajan vision kirkastumista peilaavan kovatasoisen sarjan. Tältä ajanjaksolta on peräisin myös muille artisteille annettuja hyviä Springsteen-kappaleita (esimerkiksi ”Because The Night” ja ”Fire”.)