Nayteikkuna

Vandenberg´s Moonkings: Moonkings

Kuka muistaa Adrian Vandenbergin? Niinpä! Pitää olla joko nostalgikko tahi muuten vain hurahtanut sukkahousuheviksikin mainittuun tyyliin, jotta alkaa edes jonkinlaisia muistumia takavuosilta ilmaantua tajuntaan.

Alankomaalainen monilahjakkuus päätti lopulta 1991 ryhtyä kokopäiväiseksi graafikoksi, ja laittoi kitaran pysyvämmin naulaan. Surullisen hahmon ritari Adrian kun joutui loukattuaan kätensä antamaan studiossa kaiken keppivastuun Steve Vaille, kun Whitesnake 1989 äänitti Slip of the Tongue -levyään, jonka lähes kaikkien kappaleiden säveltämiseen oli osansa antanut. No, pääsipä mies kyllä sittemmin kiertämään maailman läpikotaisin bändin kiertueilla.

Ensimmäinen äänite 16 vuoteen, siinä on jo kirjoitettunakin pureskeltavaa, ja ennen kuin olen yhtäkään iskua tai nuottia tältä levyltä kuullut, tulee väkisinkin mieleen, että ei tässä ole ainakaan mitenkään hosuttu, eikä rahastusmielessä oltu liikkeellä.
Laulaja Jan Hovingin klangi on hiukan takakireä, ja aluksi ihmettelee, miten kuivaksi mikkisoundi on oikein jätetty. Taustalla kummittelevat David Coverdalen ei-niin-viehkeät maneerit, ja miettii, ”tässäkö tämä nyt oli”? Pettymys nostaa päätään. Tätäkö odotimme yhtä kauan kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen toista kultamitalia?
No onhan tämä mutkatonta ja genretietoista, mutta samalla uskomattoman yllätyksetöntä. Sanoitusosastolle saisi antaa oikein isän kädestä. Sana ”klisee” saa tällä levyllä uusia ulottuvuuksia! Basisti Sem Christoffel ja rumpali Mart Nijen Es saavat pistokokeesta puhtaat paperit, kun ovat selvästi sisäistäneet, mitä rytmiryhmän toimenkuvaan tässä miljöössä oikein kuuluu.


Close To You on selvä Zeppelin-pastissi, kun Good Thing on vissisti räätälöity autoradiotarpeeseen. Teräskielinen virkistää oivasti Breathing-viisussa, mutta autotuner tai jokin muu tekninen innovaatio enemmän kuin häiritsee tämän muuten salonkikelpoisen mahtiballadin kokonaisuutta laulusoundissaan! Alan ärtyä.
Steal Away on WS-standardi, kun taas Line of Firea piristää basson riffaus introssa. Levyn paras suoritus - jos ilmaisu sallitaan – on balladi Out of Reach, jota kuunnellessaan huomaa pohtivansa, tulevatkohan taustat viuluista vaiko koskettimista? Harmi, että maniskaa kuullaan vain hetki One Step Behind – kappaleessa, ja että Hoving löytää kaiken kukkuraksi jostakin vielä sietämättömiä Sammy Hagar -maneereitakin viljeltäväksi! Puuh.
No, tämä on yksi uutuuslevy muiden joukossa, ja makuasioitahan nämä edelleenkin ovat. Pitää kuitenkin kummastella, eikö Vanderberg sittenkin vaikka viisu per vuosi olisi voinut saada kestävämpiä ideoita pintaan ja lopulta kappaleiksi asti?
Nothing Touches on nimensämukainen, tosi korneine teksteineen. Harmi, koska on levyn ainoa temmoltaan pirteämpi ralli.
Loppukevennyksessä itse David Coverdale hönkii vielä uutukaisessa versiossa Vanderbergin kanssa yhteistyönä em.WS-levyllä julkaistun Sailing Ships -klassikon myötä. Jos ette halua kuulla viitteitä  Coverdalen vokaalien nykykunnosta, ja säilyttää illuusion tästä ikinuoresta vaaleasta mahtisonnista, kannattaa käyttää skip-painiketta ennen kappaletta...olen jäävi niittaamaan miestä, jonka näin keikalla jo 1983, ja viimeksi viime kesänä.
Jotakin pitää toki keksiä, että saadaan tämä sinänsä kovin sympaattinen hollantilainen lentoon!

Vandenberg´s Moonkings:
Moonkings (Mascot Records, 2014)

 

21.03.2014
|
Matti Rinne
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy