Nayteikkuna

Afrotysonia: ”Dance on the Roof”

Ja sitten ihan jotain muuta: kotomainen kannel, afrikkalaiset lyömäsoittimet poljentoineen sekä laulu – siinä Afrotysonian kokoonpano, jota levyllä kasvatetaan kuoro-osuuksilla ja päällesoitoilla.


Yhtyeen nimen mukaisesti Afrikkaan juontuva peruspoljento ja runsaat lyömäsoittimet antavat hyvän pohjan melodiakuluille, joista huokuu myös Amerikkaan etabloituneen ja siellä kultivoidun jazzin sävyjä.
Ajoittain mennään popahtavammissa tunnelmissa ja levyn kakkoskappaleen kerto tuo laulustemmoineen, bassokuvioineen ja perkussioilla rakennetuine peruskomppeineen mieleen jopa Saden, vaikka Afrotysonian musiikkia ei ihan niin siloiseksi olekaan hiottu.

Taidokkaasti kerrostetut kanteleosuudet hoitavat basson ja harmonian ohessa myös välireplikoinnin. Aino Kurki löytää soittimestaan hämmästyttävän moniulotteisen sointikirjon ja sävymaailmaan, joka ulottuu hyvin tummasta ja dempatusta todella eteerisesti helisevään.
Ja välissä ruopsutetaan sammutettuja kieliä kuin sähkökitaran wahikomppia konsanaan, tai tapaillaan kevyesti rosahtavilla soundeilla juurimusiikille tyypillisiä fillejä.
Kanteleen intensiivisissä bassolinjoissa on vahvaa imua ja kilkkeissä sopivaa särmää niin rytmisesti kuin soundisävyjenkin suhteen.

Lempeämmällä atakilla soivien käsirumpujen ja erilaisten ravisteltavien tai vatkattavien (tai sellaisilta kuulostavien) lyömäsoitinten liitto kanteleen kanssa soi luontevan saumattomasti, eikä kanteleen tietynlainen klangi ole kovinkaan kaukana esimerkiksi länsi-afrikkalaisessa musiikissa keskeisen koran maailmasta. 
Perinteisestä rumpusetistä lainatut hihat ja etenkin terävästi räsähtävä virveli tahtovat puolestaan jäädä hieman eriparikseksi tai irralleen. Settimäinen soitto on tietysti ergonomisesti perusteltua – sillähän voi mallata useamman soittajan rumpuorkesteria – mutta taidokkaaseen settirumpalointiin perustuvaa perinteistä komppimaailmaa on tarjolla niin yleisesti, että siellä täällä levyn mittaan etusijalle nouseva, Macoumba Ndiayen pelkillä käsilyömillä loihtima ja popmusiikissa harvemmin kuultava groove-tyyppi kuulostaa yksinkertaisesti vain paljon kiehtovammalta.

Laulupuoli on kautta linjan suvereenia niin Sonja Korkmanin soolon kuin hienosti sovitettujen ja laulettujen kuorojenkin osalta.

Ensilevyn perusteella Afrotysonia tekee taidokasta ja kuuntelijan haastavaa musiikkia. Ennenkaikkea levyltä voi kuitenkin aistia lupauksen tulevasta – lopullista muotoa ja ilmaisua haetaan vielä, vaikka parhaimmillaan koossa on jo nyt todella vahvaa ja persoonallista musiikkia. 
Kolmanneksi sijoitettu ”Dreams” lienee keskivertokuuntelijalle helpoimmin lähestyttävä laulu, josta kannattaa aloittaa tutustuminen ryhmän musiikkiin.

25.06.2017
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy