Sopivan rento ja irtonainen poljento, ajattomat soundit, sekä hyväntuuliset sanoitukset ja mieleen helposti tarttuvat melodiat – siinä ovat pop-laulujen keskeiset ainekset. Ja ne ovat Lazy Mungolla hallussa. Prikulleen.
Ilmeisesti siinä käy joskus niin, että kun biisien kirjoittamiseen taipuvainen mieli varttuu jonkin aikakakauden musiikkia kuunnellen ja soittaen, niin jossain vaiheessa sellainen mieli alkaa itsekin tuottaa aivan läpikotaisin samaiselta aikakaudelta kuulostavia kappaleita.
Lazy Mungoa kuunnellessa tämä ilmiö on niin vahva, että jollei levyn kansissa lukisi säveltäjien nimiä, voisi kuvitella kuuntelevansa 60-luvun poppisävelmiä uusina versioina, hiukan tuhdimmilla soundeilla ja snadisti hifimmin äänitettynä. Mutta sen verran säästeliäästi ja hyvällä maulla uusia konsteja ja välineitä käyttäen, että mainitulle vuosikymmenelle ominainen klangi pysyy orgaanisena ja hallitsevana.
Vaan kylläpä nämä ovat kappaleet bändin omaa tuotantoa ja ilahduttavaa kyllä, eivät suinkaan lähtöisin yhden ja saman ihmisen sävelkynästä. Levylle on valikoitu kaikkiaan kuuden eri ihmisen teoksia. Se tuo mukavaa vaihtelua kulmaan, mutta silti kokonaisuus on yhtenäinen.
Ilmeisesti sovitukset syntyvät porukalla soittaessa, sillä kappaleesta toiseen yhtyeellä on oma sointinsa, joka on luontevasti sama paria sävellysten kanssa.
Pop-musiikin karsina on lopulta verraten ahdas. Mielekkäitä sävelkulkuja on rajallisesti, sointujen rakenne pääsääntöisesti yksinkertainen ja niiden valikoima myös sitä myöten suppea, tahtilajit simppeleitä ja tempokin useimmiten kapoisassa haarukassa. Vaatii synnynnäistä lahjakkuutta ja harjaantunutta tyylitajua luoda samaan aikaan uudelta kuulostavaa, mutta silti lajille ominaista musiikkia.
Ja siihen Lazy Mungon väki pystyy. Muutamana aamuna autossa levyä kuunneltuani pähkäilin kesken työpäivän, että mikä on tuo mielessä soiva sävelmä, jota en ihan pysty yhdistämään oikeaan artistiin. Ja arvaattekin lopun: Lazy Mungoahan se oli.
Ei kuitenkaan kiusallisena korvamatona, vaan hyvän mielen rattoisana kaikuiluna.
Ja sellaista tämä pohjimmiltaan on. Musiikkia, jonka soinnissa on rantahiekan tuoksu, valoisassa illassa hiljalleen rullaavat avoautot, kesämekkojen helmojen heilahdukset, ja myönteinen ote elämään – on aikaa hengailla ystävien kanssa, eikä huomista murehdita vielä tänään.
Ei tässä kumminkaan tossut kokonaan irti asfaltista leijuta – 14 kappaleen joukkoon mahtuu myös ystävän muistolle kirjoitettu sävellys, joka sekin istuu kokonaisuuteen täysin luontevasti omalle paikalleen. Kun tekijöiden ikä ei enää ala kakkosella, elämää on jo vääjäämättä nähty ja koettu monelta kantilta.
Lazy Mungossa soittavat ja laulavat Hans Michelsson, Leif Lindeman, Henrik Svahn, Björn Eklund ja Hans Rautio, jotka vastaavat myös kappaleiden teosta. Yhden kappaleen on säveltänyt Paul Oxley ja multi-instrumentralistina levyllä vierailevan Niklas Meltion nimi löytyy avauskappaleen krediteistä. Vierailevana pianistina mainitaan mm. Horse Shoe -yhtyeessä aikoinaan soittanut Pekka Paukku.
Levyn tekoa on tukenut Svenska Kulturfonden, jolle voi tekijöiden rinnalla lausua myös itsekin kiitoksen. Voin erehtyä, mutta sanon silti, että Everywhere is Somewhere on paitsi vallan mainiota musiikkia, myös jälleen yksi osoitus siitä, miten soittaminen on tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen muoto, jolla on kiistämätöntä arvoa silloinkin, kun ei tähdätä breikkaamiseen Wembleyn lavalla. Kyllä sellaista on syytä tukea etenkin näinä aikoina, kun kaikkea mitataan taloudellisen tulosvastuun kautta.
Mutta ei siitä nyt sen enempää: levy soittimeen ja laiskan mungon tunnelmissa aamukahvin keittoon.
Lazy Mungo: Everywhere is Somewhere (HR Records, 2016)
