Arturia V Collection 4.0 – tusinan verran soittimia ja yksi päälle

Image

Arturialla on pitkä historia softasyntikoiden mallintajana ja pitkä on myös niiden syntikoiden historia, joita Arturia koodiksi muuttaa. Esikuvien ajalle oli tyypillistä, että jokainen valmistaja pyrki aivan omanlaiseensa soundiin ja siinä myös onnistuttiin. Niinpä ei olekaan ihme, että Arturian lähtökohtana mallinnuksessa on ollut näiden yksilöllisten ja toisistaan poikkeavien soitinten omaleimaisuuden säilyttäminen.

V Collection 4.0 sisältää yhdeksän erilaista, alkujaan analogista, soitinmallinnosta, joiden lisäksi pakettiin on kääräisty Wurlitzer-sähköpiano, Vox Continental V -urku, Solina-jousikone  – sekä Spark-rumpukone, jonka kautta avautuu peräti 170 setillistä lyömäsoitin- ja rumpusoundeja. Syntikkamallinnosten joukossa ovat mm. Oberheim Matrix-12, ARP 2600, MiniMoog, Roland Jupiter 8, Sequential Circuits Prophet 5 ja Yamaha CS-80.

Valmistaja lupaa, että näillä eväillä löytyy sopiva soundi niin jytkyihin bassolinjoihin kuin purevien soolojenkin soittoon, pehmeitä mattoja tai tömäköitä brasseja unohtamatta.

Image

Soundien ohessa on mallinnettu jokaisen soittimen alkuperäinen käyttöliittymä – toisin sanoen napit ja säätimet ovat prikulleen kuin esikuvassakin. Yhdessä suhteessa Arturia on peukaloinut soitinten alkuperäistä speksilistaa nykyaisempaan suuntaan: muinaiset soitinkohtaiset polyfonian rajoitukset on purettu ja kaikki ovat täysin ohjattavissa midillä.
 

Lisätiedot: EM Nordic