Audient iD24 – vielä piirun enemmän

Image

Audient on sekä laajentanut että uudistanut interface-mallistoaan päättäväisesti. Nyt esittelyvuorossa on kompakti kahden analogitulon laite, joka tarvittaessa laajenee digitaalisen liitännän kautta kymmenkanavaiseksi.


Uusi malli perustuu Riffissä 1/2014 testattuun iD22-interfaceen, mutta uuden kotelomallin ja C-tyyppiseksi vaihdetun USB-liitännän lisäksi myös toimintoja on uudistettu.

Nykyaikaan kuuluva loop back -reititys mahdollistaa ensinnäkin tietokoneelta tulevan stereoäänen tallennuksen uudelleen osaksi vaikkapa podcastia tai videota.

Image

Kookkaalla säätöpyörällä puolestaan voi monitorikuuntelun voimakkuuden säätämisen lisäksi nyt myös rullata vaikkapa sekvensserin aikajanaa ees-taas. Tähän toimeen viimeksi mainittu valjastetaan kansilevyn ID-kytkimellä, jonka vierestä löytyvät myös edeltävässä mallissa jo olleet painikkeet monitorikuuntelun mykistämiseen sekä vaimentamiseen. Jälkimmäiselle käyttäjä voi itse määritellä vaimennuksen määrän.

Lisäksi kansilevyyn on sijoitettu kolme tuttua funktio-näppäintä, joille voi määrittää itse oman käytön kannalta tarpeelliset toiminnot, vaikkapa kuuntelun monotuksen, vaihtoehtoisen kaiutinparin, vaiheenkäännön ja niin pois päin.

Muutoin iD24:n raamit vastaavat edeltävää mallia.
Kaksi balansoitua XLR-kombo sopivat niin linja- kuin mikrofonisignaaleillekin, ja ykköskanavaan pääsee kytkeytymään myös etulaitaan sijoitetun instrumenttijakin kautta.
Linjasoitto on huomioitu myös ykköskanavan etuastekytkennässä. Etulaidan jakki ei kytkeydy samaan mikrofonivahvistimeen kuin laitteen takaseinän XLR-komboliitin, vaan soveliaan impedanssin lisäksi esivahvistimena on silloin instrumenttikäyttöön suunniteltu erillinen JFET.

Mikrofonivahvistimet perustuvat Audientin mikserimallistoon ja ovat kytkennältään tyyppiä A.

Molemmissa analogikanavissa on balansoidut inserttipisteet erillisin lähtö- ja paluujakein toteutettuina.
Inserttipisteen kytkentä mahdollistaa myös pelkän paluuliitännän käytön, jolloin linjatason signaalia toimittavan laitteen voi reitittää sen kautta suoran A/D-muuntimelle ohi ID24:n etuvahvistimen.

 

Image

Analogisia lähtöjä on aiempaan tapaan neljä ja niitä voi käyttää esimerkiksi joko kahden tarkkaamokaiutinparin syöttöön, tai yhden kaiutinparin ja studion puolelle reititettävän stereokunntelun tarpeisiin.

Äänittäjä/miksaajalle on oma erillinen kuulokelähtönsä iD24:n etuseinässä (parannus aiempaan takalaidan jakkiin), ja rinnakkain on valittavana niin 3,5 millin pikkuplugille kuin täysmittaiselle 6,3 mm:n kuulokeplugillekin sopivat jakit.   

Digitaalinen laajennus perustuu Adat-normin optiseen lähtöön ja paluuseen, joiden kautta saa kahdeksan kanavaa aina yhteen suuntaan 48 kHz:n näytetaajuutta käytettäessä, ja neljä kanavaa silloin, kun näytetaajuus on 96 kHz.

Audient ilmoittaa iD24:n dynamiikka-alueeksi 126 dB ja 24-bittisen koodin muunnokset tehdään ylimmillään 96 kHz:n näytetaajuudella.
Ulkopuolisen kaluston tahdistamista varten takalaidassa on erillinen word clock -lähtö BNC-liittimellä.

Käyttö tietokoneen parina vaatii ID-applikaation, jonka voi ladata maksutta Audientin sivustolta. Applikaatio toimii Mac- ja Windows-tietokoneissa.

Lisätiedot: Intersonic