Boss FS-1-WL – langaton yleisohjain

Image

Kolmen painokytkimen FS-1-WL keskustelee langattomalla Bluetooth-yhteydellä mobiililaitteiden, tietokoneiden, Bossin omien etäohjattavien tuotteiden yms. kanssa.

 

Yksinkertaisimmillaan FS-1-WL palvelee esimerkiksi tabletilta katseltavan nuotin sivujen käännössä soiton aikana. Yhtälailla sillä voi myös kelata vaikkapa opetusvideota edestakaisin muutaman sekunnin hyppäyksin ja pysäyttää toiston.
Samoin sillä voi ohjata audiosekvensserin kulkua sekä äänityskomentoja. Oman applikaationsa avulla se voidaan ohjelmoida myös komentamaan vaikkapa DAW-ohjelman efektiplugien toimintoja.

FS-1-WL-poljinta tottelevat myös Bossin omat Pocket GT, Katana-Air ja Waza Air sekä GX-100.

Image

  

Valmistajan tiedotteen mukaan kytkinpedaali pysyy luotettavasti sijoillaan lattialla, eivätkä sen jalkakytkimet pidä ääntä käytän aikana. Silti kytkennän luvataan aina tapahtuvan selkeästi ja luotettavasti joka painalluksella.

Image


FS-1-WL toimii kahdella AA_kokoisella paristolla ja käyttöaikaa luvataan 14 tuntia. Paristojen vaihtoehdoksi käy myös Bossin virtalähde.

Lisätiedot: Roland Suomi