Isovox Go – laulukoppi mukaan reissuun

Image

Lauluraidat äänitetään usein muualla kuin studioissa, eikä äänityshuoneen akustiikka ole aina ihanteellinen. Isovox lupaa, että Go suojaa soundin ympäristöhaitoilta.

 

Laulajan – tai vaikka äänikirjan lukijan – ääni kajahtaa paljaassa huoneessa eri pinnoista ja löytää tiensä mikrofonille siinä missä suorakin ääni. Jälki voi olla karua, eikä sähköinen jälkityöstö aina pelasta tilannetta.

Jos perinteisessä studiossa haluttiin saada lauluraidat talteen ilman akustiikan vaikutuksia, laulaja tyypillisesti sijoitettiin koppiin, jonka vaimennetut pinnat eivät jälkikaikua tuottaneet. Isovoxin Go on periaatteessa sama idea kutistettuna pieneksi boksiksi, jonka yksi laita voidaan jättää avoimeksi laulajaa varten.

Mikäli tarpeen on saada eliminoitua myös laulajan takaa saapuvat heijastukset, voidaan viimeinenkin seinämä ottaa käyttöön.

Go on suunniteltu kuljetettavaksi mukana ja valmistajan mukaan sen voi kätevästi purkaa kuljetuskassiin sopivaksi levypinkaksi ja koota äänityspaikassa yhtä näppärästi käyttökuntoon.

Image

Isovox Go asennetaan omaan telineeseensä ja sen sisäpuolelle pohjalevyyn kiinnitetään pienoisteline mikrofonille.

Laatikossa on tekstin luentaa varten led-valaistus. Myös esimerkiksi kännykän kiinnitys seinän sisäpintaan on mahdollista.   


Pakettiin kuuluu boksin lisäksi lattiateline, mikrofoniteline, kiinniketarvikkeita sekä kuljetuskassi.

Image

Lisäksi käyttäjä saa lisenssin Mac- ja pc-koneissa toimivaan IsoPlug Go -plugin-applikaatioon, jossa on laulu- tai puhesoundin optimointiin erityisesti koodatut de-esser, sävynsäätö, dynamiikan hallinta sekä kaiku – kaikki yhdellä säätimellä ohjattavina versioina.

Lisätiedot: Isovox