Peavey PVs – aktiivisubeja kolmessa kokoluokassa

Image

Peaveyn PVs-mallistoon kuuluu kolme aktiivista bassokaiutinta, joista kevyin on 12-tuumaisella kartiolementilllä ladattu PVs 12 ja järein 18-tuumaisella kalustettu PVs 18. Niiden väliin sijoittuu 15-tuumaisella varustettu PVs 15.

 

Rakenteeltaan bassorefleksi-periaatteella toimivat kotelot on valmistettu jämäkästä ja tiheämassaisesta materiaalista (MDF), joka ei tiedotteen mukaan lähde herkästi resonoimaan vaan suuntaa energian tehokkaasti yleisölle.

Kolmikolle yhteisiä piirteitä ovat takalaitaan asennetut lukittavat pyörät kuljetuksen helpottamiseksi, sekä jämeriksi mainitut metallikahvat kyljissä.

Kotelon kansilevyyn on joka mallissa upotettu sisäkierteellä varustettu istukka satelliittikaiuttimen tolpalle ja sarjan pienin (PVs 12) on itse asiassa saanut lisäksi myös kylkeensä vastaavan kiinnityspisteen telineelle. Silloin kun tolpan nokkaan nostetaan pienikokoinen kaiutin, PVs 12 voidaan asettaa lattialle sen alapuolelle pystyasentoon. Jos taas satelliittikaiuttimena on jokin isokokoisempi kaappi, subi käännetään kyljelleen, jotta yhdistelmästä tulee vakaampi.
Ja kummassakin tapauksessa satelliittia kannatteleva tolppa saadaan alapäästään lukittua kierteellä bassokaiuttimen koteloon.

Kaiutinelementtien suojana on vankaksi luonnehdittu, koko etuseinämän kattava teräsverkko.

Image


Peavey on varustanut PVs-malliston kaiuttimet DSP-prosessorilla, joka Linkwitz-Riley-tyyppisen jakosuotimen (24 db/oktaavi) ohessa sisältää myös kompressorin sekä limitterin ja toimittaa lisäksi ekvalisaattorin tehtävät.
Lisäksi subien sointiin voi vaikuttaa takalaidan kytkinvalintaisella bass enhancement -muokkauksella. Signaalin napaisuuden käännölle on erikseen vielä oma kytkimensä.

Satelliittikaiuttimen toisto-ominaisuudet voidaan huomioida subeissa jakotaajuden valinnalla, jossa haarukka kattaa 90 – 180 Hz:n alueen. Ohjeet asetuksista Peaveyn omien satelliiteiksi soveltuvien kaiutinten kanssa on koottu kunkin subin käyttöohjeeseen.

PVs 12 -subin toistokaistan alarajaksi Peavey ilmoittaa 53 Hz silloin, kun vaimentuma nollatasosta on kolmen desibelin verran (ja 48 Hz, jos sallitaan 10 dB:n vaimentuma).
Keskimmäinen malli, PVs 15, yltää vastaavasti 47 Hz:n alarajalle kolmen desibelin vaimentumalla ja 44 Hz:n lukemaan kymmenen desibelin poikkeamalla.
Sarjan kookkaian PVs 18 menee vielä himpun alemmas ja sille vastaavat arvot ovat 46 Hz (-3 dB) tai 43 Hz (-10 dB).

PVs-sarjan vahvistintehoksi ilmoitetaan joka mallissa 1000 wattia hetkellistä tehoa.
Äänenpaineen maksimiksi sarjan pienimmälle ilmoitetaan 122/125 dB SPL (jatkuva/hetkellinen arvo), keskimmäiselle puolestaan 124 desibeliä jatkuvana ja 127 desibeliä hetkellisenä äänenpaineena.
Kookkain malli, PVs 18, tuottaa jatkuvana enimmillään samaiset 124 desibeliä äänenpainetta ja hetkellisesti 127 desibeliä.

Takalaidan liitännöissä on huomioitu niin XLR- kuin plugikaapelinkin käyttö, sekä useamman yksikön kytkentä, ynnä täyden taajuuskaistan jatko eteenpäin.

PVs 12 on verraten kompakti ja sen mitat ovat 554 mm x 365 mm x 511 mm, ja sen painoksi puolestaan ilmoitetaan 25,9 kiloa.
PVs 15 on mitoiltaan 621 mm x 425 mm x 603 mm, ja se painaa 37 kiloa.
PVS 18 on kooltaan 662 mm x 508 mm x 603 mm, ja painoa on 43 kiloa.

Lisätiedot: EM Nordic