Kirjasto soimaan – Metso näyttää mallia!

Image

Tampereen kaupunginkirjaston kevään 2018 Metso LIVE -esiintyjät on julkistettu.

Keväällä Metso LIVE -estradille astuvat Laura Moisio yhtyeineen, Kaj Chydenius ja Kai Hyttinen, Verneri Pohjola ja Mika Kallio sekä Mokoman Marko Annala ja Tuomo Saikkonen.

Mukana ovat folkia, bluesia ja vanhaa iskelmää sekoittava laulaja-lauluntekijä Laura Moisio yhtyeineen, legendaarinen säveltäjä-muusikko Kaj Chydenius yhdessä Kai Hyttisen kanssa, jazzin kuumin nimi Verneri Pohjola yhdessä Mika Kallion kanssa sekä Suomen ykkösmetalliyhtyeen Mokoman laulaja-lauluntekijä Marko Annala ja kitaristi Tuomo Saikkonen. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
 
Kevään ohjelmisto on monipuolisuudessaan vaikuttava.
– Kevään Metso LIVE -esiintyjät edustavat musiikin eri saroja. Jokainen heistä kuuluu kuitenkin oman genrensä huippuihin. Laura Moisiolta, Verneri Pohjolalta ja Mika Kalliolta sekä Mokomalta on lisäksi tulossa keväällä uusi levy, joten he ovat ajankohtaisia vieraita. Kaj Chydenius ja Kai Hyttinen taas ovat legendoja, jotka ovat tehneet musiikkia jo 1960-luvulta lähtien. On hienoa saada heidät esiintymään intiimisti Metso LIVEen, kirjastonhoitaja Juhani Koivisto sanoo.

 
Ainutlaatuinen musiikkitapahtumakonsepti

Metso LIVE -tapahtumia on järjestetty Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla vuodesta 2012 alkaen. Metso LIVE yhdistää esiintyjät, kuuntelijat, live-musiikin ja kirjastoaineiston toisiinsa ainutlaatuisella tavalla. Tapahtuma aluksi ennen esiintymistään artistit kertovat kirjastonhoitaja Juhani Koiviston haastattelussa omista suosikkikirjoistaan, -elokuvistaan ja -levyistään. Näitä suosikkiaineistoja on keikan aikana esillä kirjastossa asiakkaiden lainattavaksi.  
 
Yleisö on löytänyt Metso LIVE -tapahtumat hyvin. Metson musiikkiosasto ja Metso LIVE -konsepti palkittiin myös Opetus- ja kulttuuriministeriön Vuoden kirjastokehittäjä -palkinnolla vuonna 2015.
 
Metso LIVE -tapahtumissa ovat tähän mennessä esiintyneet muun muassa Pauli Hanhiniemi & Ville Rauhala MAD, Samae Koskinen, 22-Pistepirkko, Aino Venna, Jo' Buddy, Joose Keskitalo, Olavi Uusivirta, Risto, Jukka Nousiainen, Mark Olson, Faarao Pirttikangas, Tre Funk III, Joona Toivanen, Lasten hautausmaa, Iisa, Yona & Leissi, Topi Saha, Jahnukaiset, Jarkko Martikainen, Tomutonttu, Ville Leinonen & Mopo, Puhti, Felix Zenger, Dave Lindholm, Tommi Liimatta, Maria Mattila, Heikki Salo & Lauri Seppä, Paleface, Pekko Käppi & K:H:H:L ja UTU.
 
Metso LIVE -materiaalia taltioidaan kirjaston YouTube-kanavalle. Tässä esimerkiksi Palefacen haastattelu syksyltä 2017:

 

Kevään 2018 Metso LIVE -tapahtumat

Perjantai 9.2. klo 16.30
Metso LIVE – Laura Moisio yhtyeineen
 
Keskiviikko 21.2. klo 16.30
Metso LIVE – Kaj Chydenius ja Kai Hyttinen
 
Lauantai 3.3. klo 14:00
Metso LIVE – Verneri Pohjola & Mika Kallio
 
Maanantai 14.5. klo 16.30
Metso LIVE – Marko Annala ja Tuomo Saikkonen (Mokoma duo)
 
 
Lisätiedot: Metson musiikki ja lehdet