Neumann MT 48 – raskaan sarjan interface

Image

Maineikas saksalaisvalmistaja liitti hiljattain tuotevalikoimaansa ensimmäisen audiosovittimen eli interfacen, jossa A/D- ja D/A-muunnosten, sekä signaalitasojen miksauksen ohessa on myös neljään erilliseen miksaukseen pystyvä mikseri efektiprosessoreineen.


Neljästä analogisesta tulosta kaksi mikrofoneille sekä linjatason signaaleille sopivaa XLR-komboa on sijoitettu kotelon takalaitaan, kun taas kaksi instrumenteille tarkoitettua jakkia on asemoitu käyttäjän puoleiseen kylkeen.
Mallitunnuksen numerot viittaavatkin MT 48:n omiin tulo- ja lähtökanaviin, joita on siis neljä sisään ja kahdeksan ulospäin. Kanavamäärää voi laajentaa takalaitaan sijoitetun digitaalisen Adat-väylän kautta, jonka voi asettaa toimimaan kahdeksankanavaisen oletusasetuksen vaihtoehtona myös kaksikanavaisena S/P DIF -liitäntänä.

Image

Audioliitäntöjen lisäksi MT 48:ssa on myös midi-tulo- sekä -lähtö.
Yhteys tietokoneeseen kytketään USB-C-liitännällä, tai vaihtoehtoisest Ethernet-kaapelilla. MT 48 toimii myös PoE-virtasyötöllä.  

Kahdeksan lähtökanavaa muodostuvat neljästä itsenäisestä stereoparista, joista kaksi on nimikoitu kaiutinkuunteluun ja toiset kaksi kuulokekuunteluun.
Jokaiseen neljään lähtöön voi miksata oman kuuntelubalanssinsa, joiden kookkaat valintakytkimet ovat ergonomisesti käden ulottuvilla. Itse miksaus hoidetaan joko laitteen omalla kosketusnäytöllä, tai tietokoneeseen asennetulla applikaatiolla.

Image

Vasempaan alakulmaan sijoitetun koti-näppäimen lisäksi kaksi muuta painokytkintä ovat laitteen oman, sisäänrakennetun komentomikrofonin käyttöä sekä tarkkaamokaiutinten mykistystä varten.

Neumann MT 48 on varustettu omalla efektiprosessorillaan, joka sisältää hienostuneiksi mainittujen taajuuskorjainten ohessa myös dynamiikan hallinnann sekä tilakaiun.
Laitteen signaalireititykset mahdollistavat efektien tallennuksen niin, että talteen saadaan samanaikaisesti sekä efektoitu että alkuperäinen kuiva signaali.

Mikrofonivahvistimien maksimivahvistukseksi kerrotaan 78 desibeliä ja laitteen dynamiikka-alueeksi 136 desibeliä.

Neumann MT 48 on kehitetty yhdessä Merging Technologies -yrityksen kanssa ja interface perustuu pitkälti Mergingin Anubis-malliin. Tiedotteessa kerrotaan, että Merging myös jatkaa edelleen Anubiksen valmistusta itsenäisenä laitteena.

Lisätiedot: Neumann