Rotosound-pedaalit – värikäs tuulahdus 1960-luvulta

Image

Rotosoundin uudet kitaraefektit vievät ajatukset suoraan neljän vuosikymmenen taa, aikaan jolloin värikkäitä olivat soundien lisäksi myös laitteet joilla niitä luotiin, puhumattakaan laitteita käyttäneiden operaattoreiden vaateparsista.

Kaikkien uutuuspedaaleiden suunnittelusta vastaa mm. Tridentillä ja Voxilla uraa tehnyt brittikonkari John Oram, ja ne rakennetaan käsityönä Englannissa.

Myös tietyt tekniset ratkaisut ovat yhteneväisiä mallista toiseen. Laitteen päälläolosta kertova vilkkuva led on helppo havaita, vaikka se kuluttaakin valmistajan mukaan äärimmäisen vähän virtaa. Käyttöjännitteen suhteen Rotosoundin pedaalit ovat varsin sopeutuvaisia ja ne kelpuuttavat 9–18 voltin syötön ulkoiselta virtalähteeltä, tai perinteisen yhdeksän voltin paristokäytön.

Image
Image

Myrkynvihreässä RWB1 Wobbler -tremolossa voimakkuuden muuntelusta huolehtii valovastukseen perustuva kytkentä, ja valmistaja lupailee laajoja säätömahdollisuuksia sekä nopeuden että vaikutuksen voimallisuuden osalta. Tämän pedaalin erikoisuus on kuitenkin Silly/Germ-säädin, jolla panorointipotikan tavoin ohjataan signaalia halutussa suhteessa silikoni- ja/tai germanium-transistorein toteutettujen piirien kautta.

Sinapinkeltainen RKH1 eli The King Henry -phaser luo Rotosoundin mukaan klassiset soundit autenttisten perinnekomponenttien ja nykyaikaisen teknisen osaamisen liitosta. Tämän pedaalin erikoisuus on Peak-säädin, jolla kertaalleen maustettua signaalia voi vielä ohjata uudestaan takaisin prosessiin.

Image
Image

LV1 Leveller EQ on kolmialueinen taajuuskorjain, jonka vaikutusalueet on hertsilukemien sijasta nimetty soundia kuvaavin termein Boom, Fizz ja Honk.

RAM1 The Aftermath Delay on perinteiseen analogiseen bucket brigade -kytkentään perustuva viivelaite, jolla sujuvat niin nopsasti takaisin läväyttävät slap back -kertatoistot kuin pitemmät ja useamman kerran samaa kierrättävät toistokaiut sekä erilaiset erikoistehosteet.

Image
Image

Dynamiikan kaitsentaan Rotosound tarjoaa RPU1 eli The Pusher Compression -pedaalia, jonka yksinkertaiset säädöt tekevät siitä varsin helposti lähestyttyvän. Squeeze-säätimellä määrätään kompression määrä, Bite puolestaan palauttaa kompressiossa aina jonkin verran latistuvaa diskanttia takaisin ja Regain sovittaa voimakkuuden kompression jälkeen sopivalle tasolle.

Uutuuskuusikon viimeisin vatkain on RTC1, The Crusader Chorus, yksinkertaisin säädöin varustettu perusefekti.

Lisätiedot: F-Musiikki