Tonefest 2019 – pidot senkun paranee!

|
Image

Nyt ei kuitenkaan väkeä vähentämällä vaan päin vastoin: tekemällä tapahtumasta vieläkin isompi.

 

Tonefest 2018 jatkoi hienosti Turengin vanhalla asemalla viriteltyä perinnettä kotimaisten soitinrakentajien, vahvistinvalmistajien ja erikoispalveluiden tarjoajien yhteisnäyttelynä. Muutto Kulttuuritalolle toi tapahtuman keskelle metropolialueen kuhinaa ja mittavampien tilojen myötä näytteilleasettajien joukkoon astuivat myös keskeiset maahantuojat.  

Image

Järjestelyvastuun ottivat Petri Matero (kuvassa oikealla) ja Davide Floreno, joilla on kummallakin vahva verkosto ja siteet sekä musiikkipuoleen että markkinointibisnekseen. Pohjaa tapahtuman rakentamiseen antoi myös 2017 Finnish Blues Awards -gaalan yhteydessä pienessä mittakaavassa järjestetty samantyyppinen tilaisuus. 

Parivaljakon motiivi tapahtuman järjestämiseen Helsingissä oli simppeli. Alunperin pitkälti Harri Kosken (Mad Professor) voimin luotu Tonefest saavutti muutamassa vuodessa kasvunsa fyysiset rajat täyttäessään Turengin vanhan asemarakennuksen ääriään myöten. Sitten tuli välivuosi ja tapahtuman jatko oli katkolla. Muita vastaavia messuja ei ollut, eikä kukaan muu näyttänyt ryhtyvän toimeen. 

 

Enemmän nähtävää 2019

Nyt Helsingin Alppilaan kasataan ensi helmikuulle vieläkin isompaa tapahtumaa, jossa kaikkea on enemmän. Liki pitäen kaikki vuoden 2018 näytteilleasettajat ovat vahvistaneet osallitumisensa ja uusia tulijoita heidän vanavedessään on sekä kotimaasta että rajojemme ulkopuolelta. Jos kaikki menee nappiin, Tonefest päihittää koossa läntisen naapurimaamme ylpeyden, Fuzz-kitaraportaalin vuosittain Göteborgissa järjestämän Guitar Shown.

Edellisen Tonefest-tapahtumaan liitetty iltakonsertti jää pois ja sitä kautta näyttelytilaksi vapautuu nyt myös Kultuuritalon pääsali. Alakerran ravintola- ja kabinettitiloja otetaan niitäkin käyttöön demojen ja tietoiskujen pitoa varten. Näin saadaan osastojen asettelua väljemmäksi ja kävijälle aukeavat paremmat mahdollisuudet syventyä niiden tarjontaan. Näyttelyaikakin on pitempi, kun ovet avautuvat tapahtumalauantaina kymmeneltä ja sulkeutuvat vasta iltaseitsemältä.

 

Image

Perinteisillä kotimaisilla musiikkimessuilla näytteilleasettajina ovat olleet pitkälti samat tahot, joiden tuotteet ovat verraten kattavasti esillä suurten kaupunkien musiikkiliikkeissä. Tonefest nostaa rinnalle kotimaiset tekijät ja Petri Matero toteaakin, että se avaa kävijälle ainutlaatuisen mahdollisuuden:

– Periaatteessa 80 prosenttia Tonefestissä näytteillä olevasta tavarasta on sellaista, mitä ei ikinä pääse liikkeessä kokeilemaan.

Sopivaa luonnetta tapahtumalle on haettu Davide Florenon mukaan asettumalla itse messuvieraan asemaan: 

– Jos me oltaisin itse vieraana, niin millainen sen tapahtuman pitäisi olla?

 

Tule Helsingin Kulttuuritalolle lauantaina 9. helmikuuta tutustumaan itse Tonefestiin ja sen tunnelmaan, ja poikkea tervehtimässä – olemme Riffin kanssa jälleen paikalla.