TTT-Klubi esittelee nuoren laulun voimaa Lost in Music -festivaalilla

Image

TTT-Klubi on yksi Tampereen keikkapaikat kansoittavan Lost in Music -festivaalin tapahtumapaikoista 17.-18. lokakuuta. Ravintolateatterin istuvan katsomon luonteen mukaisesti TTT-Klubin festivaaliohjelma keskittyy musiikillisesti ja sanoituksellisesti kiinnostaviin esiintyjiin.

Perjantaina 17.10. esiintyvät peräkkäin Matti Johannes Koivu ja Milla Rumi. Ultramariini-yhtyeestä soolouralle ponnistanut Koivu on jo kannuksensa ansainnut artisti ja yksi arvostetuimmista nuoren polven lauluntekijöistämme. Hän on on tullut tunnetuksi myös Irwin-tulkinnoistaan. Milla Rumi on omaperäistä musiikkia tekevä tulokas, joka valittiin juuri ainoana naisena Rumban ja YleX-kanavan "Tulevaisuuden tusina 2015" -listalle.

Lauantaina 18.10. vuorossa ovat Yona ja Suvi Isotalo yhtyeineen. Tangomarkkinoillakin menestynyt musiikillinen kameleontti Yona on kuvannut profiiliaan näin: "Mussa on kaksi puolta. Toinen käy klubeilla ja fiittaa räppilevyillä. Toinen laulaa lavalla ilman kenkiä ja inhoaa kaupunkia". Myös Näin minusta tuli ihminen -albumistaan tunnetun Suvi Isotalon musiikki liikkuu yli genrerajojen, tunnustaen rakkauttaan niin diskobiiteille kuin laulelmalle. Isotalo on tehnyt musiikkia myös näytelmiin, kuten Huojuva talo ja Niskavuoren nuori emäntä.

Lisätiedot: TTT-Klubi

Matti Johannes Koivun kuva: Tomi Palsa