Artikkelit

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Jo 2014 NAMM-messuilla pienelle piirille prototyyppinä esitelty Orange O Bass asetettiin tänä keväänä näytteille julkisesti – täysin valmiina tuottena, luonnollisestikin.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Bose F1 -aktiivikauttimeen on nyt saatavilla kolme uutta kannaketta, joilla se voidaan asentaa pysyvästi salin rakenteisiin.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2015

On tilanteita, joissa istumakatsomo on esiintymis-lavaa alempana. Toisinaan penkkirivit taas nousevat estradia ylemmäs. Ja joskus tilanne on samaan aikaan sekä että ja siltä väliltä. Näihin kaikkiin variaatioihin Bose tarjoaa ratkaisuksi F1-settiä, jonka suuntausta voidaan muunnella tilanteen mukaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Leslie-tyyppisen kaiuttimen vaikutuksia ja Uni-Vibe-henkisen vibraton soundeja jäljittelevä Ventura Vibe on uusin lisäys Digitechin hitec-efektien valikoimaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Maaliskuusta alkaen mallisto pelkistetään HD 25 -perusversioon, jolle on tarjolla kaksi sisarmallia: HD 25 Light ja HD 25 Plus.

Konserttiarviot
Teksti ja kuvat: Matti Rinne

Loskakeliseen helmikuun sunnuntaihin oli oikein mainiota sännätä, kun illan viihdykkeeksi oli luvassa musiikillista ammattitaitoa, laulumelodioita sekä riffaavaa kitaraa Toton tapaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Steinberg Media Technologies julkisti hiljattain Simon Phillips Studio Drums VST Sound Instrument Set -paketin, johon on koottu sekä rumpuvirtuoosin soundeja että soittoa.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Radial laajensi ennestäänkin runsasta mallistoaan JDX Direct Drive -boksilla.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Mestarirumpalin uusin komppipelti nojaa Paisteen Swish-malliin.

Toimituksen tietolaari
Eero Aro
6/2013

Proximity-efekti, eli mikrofonin lähiäänivaikutus on monen laulajan muhkean lavaäänen salaisuus ja parhaimmillaan laulajat osaavat käyttää ilmiötä taitavasti hyväkseen. Toisaalta ominaisuus voi tärvellä koko esityksen, jos laulaja ei tiedä miten menetellä.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Analog Valve ali AV-sarja koostuu kolmesta eri mallista, joista jokaisessa käytetään Voxin uutta, 12AX7-putkeen perustuvaa analogikytkentää.

Laitetestit
Lauri Paloposki
1/2015

Ulkonäkö on perinteistä Neumannia, sisus ilmentää nuoremman saksalaisen insinöörikunnan taitoa ja mekaaninen toteutus nykyisten menetelmien suomia mahdollisuuksia. Koossa ovat uuden klassikon ainekset.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Clavia ilmoittaa, että punaisen menestyspianon kolmas sukupolvi on nyt valmiina nostamaan soittokokemuksen ihan uudelle tasolle.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Rolandin uuden elektorakustisen cajonin pohjana on täysverinen akustinen soitin, jonka sointimaailmaa avartaa elektroninen ulottuvuus.

Haastattelut
Tommi Saarela
1/2015

Rammsteinin, Volbeatin ja lukemattomien suomalaisnimien biisit puristetaan Chartmakersin myllyjen läpi, ennen kuin äänite on kuuntelukuosissa. Svante Forsbäckin johtama masterointiyritys on kymmenen toimintavuotensa aikana saavuttanut alalla vankan aseman.

Laitetestit
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Tommi Posa
3/2015

Nyt ei panna kitaravahvistimen eteen säröpurkkia lisävaihteeksi. Nyt korvataan vahvistimen etuaste kokonaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Puhujanpöntöt, saarnastuolit, luentosalien kateederit ja muut vastaavat ovat usein äänentoiston kannalta hankalia hoidettavia, etenkin jos puhuja liikkuu puhetta pitäessään kovasti. Toa on kehittänyt ratkaisun.

Uutiset
Lauri Paloposki

Lahtelainen suunnittelija ja muotoilija Antti Evävaara on toimittanut suunnittelemiaan Silence Sound Center -tuoleja Frankfurtin kansainväliselle lentokentälle. Kaikkiaan 40 tuolia käsittänyt kauppa on myös taloudellisesti varsin merkittävä.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Kitara, piuha ja vahvistin muodostavat sen alkuperäisen kolminaisuuden. Vaan kun kitaran ja vahvistimen väliin aletaan latoa efektipedaaleita uusien soundien saamiseksi, alkaa ilmaantua usein ongelmia.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Helmikuun alusta voimaan astuneen sopimuksen mukaisesti GETS by Live Nation toimii nyt Allen & Heathin edustajana Suomessa vastaten laitteiden maahantuonnista, teknisestä tuesta ja huolloista.