Powerslide steel-kitara on tehty soitettavaksi seisten. Tai istuen. Vaakaan, tai sitten kitaran tavoin pystympään asentoon asetettuna. Ergonomiaa, ergonomiaa.
Artikkelit
Roland julkisti pitkän evoluution läpikäyneen RD-malliston uuden huippumallin, jossa on akustisille pianosoundeille ja sähköisille soittimille kokonaan erilliset moottorit.
Uusi ja valmistajan sanoin ”virtaviivaiseksi” viilattu versio Ui-digitaalimikseristä tarjoaa 24 tulokanavaa, legendaarisen Lexiconin ja Digitechin efektoinnin, Dbx:n dynamiikkaprosessoinnin kierronestosuotimien kera, sekä langattoman ohjauksen ynnä saumattoman liiton Harmanin Connected PA -ekosysteemiin.
Hieno kunnianosoitus vanhoille mestareille on samalla myös päivitetty muistutus kitaran juurista.
Harva kitaristi tuntee soittimensa ulottuvuudet yhtä perinpohjaisesti kuin Steve Morse, joka keikallakin kaivaa esiin kullekin kappaleen osalla – tarvittaessa vaikka fraasille – juuri sille parhaiten soveltuvan soundin.
Jos soittajan sielu vaeltaa jokilaakson mutaisilla valleilla tai ilmentää saluunan nurkassa lehmipojan kaihoa, niin tässä voisi olla kelpoinen vahvistin tuntojen tulkiksi.
Ibanezin kitaroiden ja bassojen valikoima on valtava, mutta silti tuntuu melkoiselta lisäykseltä, kun firma ilmoitti yli 50 uuden mallin julistamisesta heti tai piakkoin.
Helmikuun ISE-messuilla virallisesti esiteltävien kolmen uuden mallin myötä Lab Gruppen D -sarjan vahvistimia löytyy jo kuuteen eri teholuokkaan.
Oktetin verran erilaisia analogisäröjä samaan purkkiin pakattuna, ohjelmoitavuus ja muutama oivaltava erikois-ominaisuus siihen päälle – siinä resepti, jolla naapurimaamme Elektron lähestyy säröherkkiä kitaristeja.
Ruotsalaisvalmistaja EBS kasvattaa alkaneen vuoden kunniaksi efektivalikoimaansa kolmella uudella pedaalilla, joissa on soundin lisäksi kiinnitetty huomiota myös ulkoiseen toimivuuteen.
Clavia tiedottaa, että Royal Grand on laatuaan ensimmäinen firman soittimiin ladattava pianosoundi, joka on binauraalisesti tallennettu keinopäähän asennettuja mikrofoneja käyttäen.
Pienen työhuoneen kotoisuus kääntyy haitaksi, jos akustiikan ongelmat alkavat sortaa työn laatua. Perusasiat on kuitenkin suhteellisen helppoa muokata kelvollisiksi, oikeilla menetelmillä ja kunnollisilla materiaaleilla.
Vertaus akustisesta kitarasta kuusikielisenä orkesterina osuu aivan oikeaan, kun soittimen käsittelijänä on amerikkalainen näppäilytaituri Doyle Dykes. Moni kitaristi yhdistää soitossaan rytmikkään basson, harmonian ja melodian, mutta Dykesin sormista lähtee hiukkasen tavanomaista laajempia sointuja, vauhdikkaita juoksutuksia sekä jännittäviä huiluääni- ja venytyskikkoja. Kokonaisuuden toteutus hoituu erittäin tyylikkäästi.
Massiivisista orkestraatioistaan tunnettu säveltäjä Hans Zimmer opastaa elokuvasältämisen maailmaan.
Älypuhelimesta ei vielä nykyisellään ole päätevahvistimeksi kitarakalustoon ja puhelimen oma minikaiutin on kuunteluun varsin heppoinen. IK multimedia tarjoaa ratkaisua, joka toimii joko itsenäisesti tai älypuhelimen kumppanina.
Viiden laitteen muodostama Motiv-tuoteperhe on suunnattu erityisesti matkustavaiselle nikkarille, olipa toimenkuvana sitten musiikin tekeminen tai vaikkapa podcast.
Nurmeksesta New Yorkiin päätynyt kitaristi Olli Soikkeli (s. 1991) on tehnyt mahdottomasta totta: hän soittaa mustalaisjazzia niin uskottavasti, että keikkaa riittää Ison omenan klubeissa kuusi iltaa viikossa.
Boss on tuonut markkinoille oman vaihtoehtonsa akustisen kitaran linjasoinnin parantamiseen.
Msonic oy tiivistää yhteistyötään Genelec Oy:n kanssa ja tarjoaa nyt koko Genelecin pro audio- & AV-tuotevalikoiman kauttansa.
Tiedotustilaisuuden tarpeet ovat usein täysin käänteiset, jos niitä verrataan tapahtumaäänentoistoon – liitäntöjä mikrofoneille tarvitaan vain muutamia, mutta tärkeä ilmoitus mäkikotkan kisakunnosta tai kaivosyhtiön velkasaneeraukseen hakeutumisesta pitää jakaa kenties luvuttomalle määrälle tiedonhaluisia reporttereita ja kuvausryhmiä.