Blackstar Debut 50R & Amped 2 – kombo pieniin kuvioihin ja pedaalivahvistin suurempiin

|
Image

Omalla kaiuttimella varustettu vahvistin on kitaristin perusratkaisu, pedaaliksi rakennettu kokonainen vahvistin efekteineen kulkee kuitenkin keikalle selkärepussa, myös reittilennolla. 

Kitaroiden transistorivahvistimet aiheuttivat jo kauan sitten itselleen ja tuleville laitesukupolville sitkeän mainehaitan, josta eroon pyristeleminen ei tunnu onnistuvan sitten millään. Transistorilaitteet toki toimivat mainiosti äänen voimakkuuden lisäämisessä, ja niinpä ne ovat vakiokalustoa keikoilla PA:ssa ja miksauslaitteistossa, joiden läpi kitarasignaalikin saattaa kulkea. Kotonakin kuuntelemme hyvien kitarasoundien taltiointeja transistoroidulla audiolaitteella.

Mutta kun ollaan luomassa vahvaa kitarasoundia, etenkin säröllä ryyditettyä, katseet kääntyvät tyypillisesti putkivahvistimien suuntaan, koska transistorisoundia yksinkertaisesti on pidetty huonompana (paradoksaalista kyllä, ne tyypilliset fuzzit ja muut säröpedaalit eivät yleensä sisällä putkia vaan juuri näitä väheksyttäjä puolijohteita).

Elektroniikan kehittyminen ei suinkaan ole pysähtynyt menneisyyden tasolle, ja toistuvasti on pystytty osoittamaan, että voidaan löytää sellaisia analogisia komponentteja ja niiden yhdistelmiä, jotka pystyvät aidosti jäljittelemään putkivahvistimen toimintoja ja säröytymisessä tapahtuvia prosesseja kuten saturaatio ja kompressio.

Yksi tällaisten laitteiden uranuurtaja on Tech 21:n SansAmp, joka esiteltiin jo 1989 ja on edelleenkin relevantti ja yhä tuotannossakin. Ja Riffin testeissä on viime vuosina ollut useita pedaaleja, jotka on nimenomaisesti suunniteltu jäljittelemään jonkin tietyn putkivahvistimen käyttäytymistä onnistuen tehtävässään hyvin – ilman ainuttakaan putkea.

Nyt kokeilussa on kaksi brittiläisen Blackstarin laitetta, joista kumpikaan ei sisällä elektroniputkea, mutta molemmat pyrkivät toistamaan valikoimaa erityyppisiä putkisoundeja. Keskenään ne ovat erilaisia, sillä Debut 50R on kombovahvistin, kun taas Dept 10 Amped 2 täytynee luokitella vahvistinnupiksi, vaikka se pedaalilaudan tavoin sijoitetaankin lattialle. 

Edellämainittujen valmistajien tavoin Blackstar ei sekään ole niin sanotusti eilisen teeren poika, ensimmäiset merkinnät Marshallin entisten työntekijöiden perustamasta firmasta löytyvät Riffin sivuilla reilusti yli kymmenen vuoden takaa.

Kevyesti kulkeva debyytti

Otetaanpa ensin käsittelyyn Debut. Aivan ensimmäisenä vaikutelmana on kombon keveys – se nimittäin painaa vain vajaat kymmenen kiloa. Helppo kannettavaksi. Kaiutin kuitenkin on 12-tuumainen ja tehoa laitteesta löytyy 50 W, molemmat riittäviä ominaisuuksia pikkukombolle.

Image

Blackstarilla on ennestään omassa valikoimassaan eritehoisia putki- ja hybridivahvistimia, joiden soundimaailmaa Debut on kehitetty jäljittelemään. Se ei siis ole mallintava laite – ja mallinnushan oikeastaan kuuluukin digitaaliseen maailmaan – vaikka viittaakin soundillisiin esikuviin. Tämäkin sisältää Blackstarille ominaisen Infinite Shape Featuren (ISF), joka täydentää kolmikanavaista ekvalisaattoria. Kyseessä on ikäänkuin koko paketin portaaton säätö, jolla päästään amerikkalaistyyppisestä matalien ja keskitaajuuksien korostuksesta aina brittiläiseen ylätaajuuksia leikkaavaan tyyliin.

Image

Debutissa on kaksi kanavaa, Clean ja OD, joita vaihdetaan erikseen hankittavalla poljettavalla kytkimellä tai pienellä painikkeella yläpaneelissa. Puhtaalle kanavalle on ylimääräinen Bright-painike tuomaan lisää heleyttä ylätaajuuksiin.

Puhdas kanava onkin tämän kombon herkullisinta antia. 50 watin teho nimittäin riittää laajaan dynamiikkaan ja volyymia lähtee aivan riittävästi sellaisiin käyttöympäristöihin, joissa tämän kokoluokan laitetta yleensä käytetään: kotisoittoon, bändin kanssa sekä pienillä keikkapaikoilla. Puhdas kanava ei säröydy juuri millään asetuksilla paitsi Brightin kanssa, mikä tekee kanavasta otollisen alustan pedaalivalikoiman kytkemiselle soundia – myös säröisiä – muovaamaan.

OD-kanava puolestaan säröytyy hyvinkin helposti, mutta ei ääriasennoissakaan kuulosta metallimusiikin massiiviselta äänivallilta, enemmänkin hard rock-tyyliseltä. Tämän kanavan kanssa ISF:lle tulee säätämisen tarvetta, koska mielipiteet särösoundista ovat hyvin subjektiivisia. Oma valintanikin olisi loppujen lopuksi Debutin puhtaan kanavan käyttäminen lisäpedaalien kanssa.

Kombossa on kaksi vaihtoehtoa kaiun tyypille: Plate ja Hall. Ei siis jousikaikua, mutta eipä tuo haittaa, sillä levykaiku Plate on pirteän kuuloinen ja selvä suosikkini näistä kahdesta.

Mainitaan vielä painikkeella toimiva tehon vähennys 50 watista viiteen wattiin, mikä leikkaakin volyymiä tuntuvasti. Puhtaan kanavan soundillisiin ominaisuuksiin sillä ei ole vaikutusta, mutta mielestäni OD-kanavan särösoundi muuttuu jonkin verran, jopa silloinkin kun tehovähennyksen jälkeen Volumea avataan vastaamaan aikaisemman voimakkuuden tasoa.

Laitteen säätimet ovat pienehköjä, pyörivät pehmeästi ja niiden asennon näkee mainiosti päältäpäin katsottaessa. Mukana tuleva irrotettava virtajohto on todella lyhyt. Se kuitenkin on vakiotyyppiä ja sen voi korvata pitemmällä.

Roudarin kuorma kevenee

Siinä missä Debut on hintansa ja tehonsa vuoksi suunnattu harrastuskäyttöön ja pienimuotoiseen keikkailuun, Amped 2 on selvästi ammattilaisen kalustoa. Sehän on koko paketti sisältäen etu- ja pääteasteen sekä valikoiman efektejä.

Ajatus on tämä: keikalle ei tarvitse kuljettaa painavaa vahvistinnuppia eikä paljon pedaalejakaan, koska Amped 2 hoitaa homman. Se painaa kaksi kiloa, on kassiin mahtuvasti alle 30 cm leveä ja antaa enimmillään 100 W tehoa (valittavissa 1 W/20 W/100 W) suoralla kaiutinlähdöllä. Erityyppisten vahvistinsoundien lisäksi laitteessa on neljä efektien ryhmää. Kaiutinkaappi täytyy siis edelleen roudata mukana, ellei mennä suoraan PA:n kautta, johon tarkoitukseen Amped 2 on varustettu linjatason XLR-lähdöllä.

Vahvistinpedaali pääteasteineen ei ole uusi keksintö. Esimerkiksi Riffissä 4/2015 kokeiltiin saksalaista BluGuitar Amp1 -mallia ja pari vuotta takaperin testattu Hughes & Kettnerin AmpMan on samankaltainen laite sekin.

Amped 2 on kuitenkin noita kahta tuhdimpi paketti, koska siinä on valinnanvaraa aika lailla enemmän. Tosin alkuun sen kolmen vahvistintyypin valikoima USA/UK/Classic vaikuttaa aika samanlaiselta. Mutta jokaiselle näistä voi alkumuokkauksessa perussäätöjen ohessa valita minikytkimellä jonkin kolmesta pääteputkivasteen simulaatiosta EL34/EL84/6L6, joilla kaikilla on keskenään sitten selvästi erilaiset ominaissoundit.

Image

Jo puhtaiden ja särösoundien laaja kirjo tekee Amped 2:sta monikäyttöisen rokkikoneen, mutta onhan siinä Drive-lohkon lisäksi vielä efekteinä yleisimmin käytetyt Modulation-, Delay- ja Reverb-lohkotkin, joissa jokaisessa kolme eri vaihtoehtoa minikytkimellä valittavaksi. Efektit toimivat asiallisesti, joskin niiden säätimissä on keskitytty vain perusominaisuuksiin. Jokaisesta ryhmästä saa kerralla käyttöön vain yhden efektin.

Mikäli kuitenkin lisää mausteita tarvitaan, takapaneelissa on efektilooppi ja mikä erityisen mukavaa: kaksi yhdeksän voltin virtasyöttöä, joista saa kummastakin 500 milliampeeria virtaa ulkoisille efektilaitteille.

Amped 2 on näennäisesti yksikanavainen vahvistin, mutta perusjaon puhdas/overdrive pysyy järjestämään Drive-kytkimellä, jonka takaa puolestaan löytyy minikytkimellä valittavat Boost-, Drive- ja Fuzz-tehosteet. Särösoundien löytäminen on palkitsevaa, varsinkin kun pääteputkisimulaatioilla on omat osuutensa kokonaissoinnissa.

Muistipaikkoja ei tässä laitteessa ole, joten sen soundien ohjelmointi vaatii vekottimen ääreen kyyristymisen ja säätimien pyörittelyn ja minikytkimien naksuttelun. Paitsi jos laitteen kytkee USB-portin kautta tietokoneeseen, jossa ohjelmana on Blackstarin oma Architect. Applikaatio pystyy tallentamaan rajattomasti erilaisia asetuspaketteja ja antaa vielä runsain mitoin säätömahdollisuuksia useille yksityiskohdille kuten ekvalisaatiolle, efektien tarkemmille asetuksille ja niiden keskinäiselle järjestykselle. Myös ISF-säätö ja lisää kaiutinsimulaatioita löytyy Architectin kautta.

Laitteessa on jopa oma pieni näyttöruutu, jossa kuitenkin pystytään esittämään vain niukasti informaatiota. Eniten sitä varmastikin katsellaan laitteen viritysmittaria käytettäessä. Joidenkin säätötoimintojen arvoja kuitenkin saa esille näyttöön pitämällä säätämisen aikana Tap-painiketta pohjassa.

Kotelointi on tanakkaa metallia, pyöritettävien säätimien liikkeet tasaiset ja pehmeät. Minikytkimet ovat kylläkin tosi pieniä, eikä niiden asentoa kovin kauas näe. Kytkiminä ne kuitenkin toimittavat asiansa. 

Image

Amped 2 on osa tuoteperhettä, johon kuuluu kaksi muuta samankaltaista pedaalivahvistinta. Amped 1 sisältää vain vahvistinosion yhdellä kaikuefektillä täydennettynä, mutta erilaisia putkivasteiden simulaatioita siinä on viisi ja niiden jatkeena ns.  ”lineaarinen” vahvistus. Amped 3 puolestaan on ryhmitelty kanaviin Clean/Crunch/Overdrive ja siinä on mukana ISF, mutta ei efektejä. On mistä valita, eikun tutustumaan.

Vahvistimet toimitti testiin Musacorner oy, Riffi kiittää! 

Blackstar Debut 50R ja Dept 10 Amped 2

Vahvistimia nykykitaristille

Blackstar Debut 50R
• 50-wattinen transistorivahvistinkombo 12 tuuman kaiuttimella.
• kaksi kanavaa: Clean / Overdrive
• Blackstarin oma Infinite Shape Feature
• kaikusoundeina Plate / Hall
• hinta noin 235 €

Blackstar Dept 10 Amped 2
• pedaalivahvistin kitaralle (1 W / 20 W / 100 W)
• suora kaiutinlähtö tai linjatason XLR-lähtö
• efektiryhminä drive, modulaatio, viive ja kaiku
• kolme pääteputkisimulaatiota ja kolme kaiutinsimulaatiota vakiona
• USB-portin kautta datayhteys ohjelmapankkiin tietokoneessa tai äänitysohjelmaan
• hinta noin 660 €

Lisätiedot: EM Nordic 


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.