Vähän kärjistäen voisi sanoa, että Acoustasonic Telecaster on Fenderin mielenkiintoisimpia kitaroita pitkään aikaan. Tai ainakin tässä ollaan tehty jotain uutta ja erilaista. Valmistaja on omasta mielestään luonut soittimen, joka on ”akustinen kitara, sähkökitara ja kaikkea siltä väliltä”.
Kuinka uudenlainen akustinen koppa, mallinnustekniikka ja perinteinen Telen muotokieli toimivat kimpassa?
Fender esitteli ensimmäisen Acoustasonic Telecaster -kitaran 10 vuotta sitten. Se oli sähkökitara, joka tarjosi myös akustistyyppistä mallinnettua soundia. Uuden American Acoustasonic Telecasterin suunnittelua johtanut Brian Swerdfeger taas on kunnostautunut myös Taylorin hybridimallin (T5) kehittämisessä. Tuore Acoustasonic ei ole näiden kummankaan toisinto.
Otimme Acoustasonic-mallistosta kokeiluun Natural-mallin. Kannen materiaali on Acoustasonicissa kenties tyypillisin akustisessa kitarassa käytetty: kokopuinen sitkakuusikansi. Muuten koppa ja kaulakin on tehty mahongista.
SIRS ja kolme mikkiä
Kun Acoustasonicia suunniteltiin, vaatimuksiin kuului helppo soitettavuus ja perinteinen Fender-muoto. Siispä Telecaster, jonka lapaan Fenderin perinteinen logo on leikattu laserilla. Toisaalta soittimen piti soida voimakkaasti myös akustisesti, joten tarvittiin kaikukoppa.
Acoustasonic Telecasterin koppa perustuu rakenteensa puolesta valmistajan patentoimaan SIRS-teknologiaan (Stringed Instrument Resonance System). Kyseessä on syvä ääniaukko, joka laajenee ontoksi kopaksi. Ääniaukko toimii ikään kuin torvena, joka projektoi ääntä ulos kitarasta. Näin saadaan aikaan akustiselle kitaralle ominainen voimakkaampi ääni sekä rikkaat yläharmoniset.
Kitaran elektroniikan suunnittelussa suuri rooli luovutettiin Larry Fishmanille, joka on suunnitellut hyväksi osoittautuneita mallinnusratkaisuja akustiselle kitaralle ja dobrolle (Fishman Aura, Fishman Aura Jerry Douglas). Fender Acoustasonicissa olevat sointimallinnukset ovat ilmeisesti osittain tätä instrumenttia varten kehitettyjä.
Fender American Acoustasonic Telecaster on varustettu kaikkiaan kolmella mikrofonilla, ja niiden kokonaisuutta kutsutaan nimellä ”Acoustic Engine”. Ensinnäkin kitarassa on kaksi tallan alla olevaa Fishmanin sensoria, jotka ovat käytössä mallinnusten kanssa eli suurimmassa osassa soundeja. Toista Fishman-mikrofonia valmistaja kutsuu nimellä ”Acoustasonic Enhancer”, joka on kopan sisällä oleva sensori. Se mahdollistaa kannesta saatavat akustiset lyöntiäänet. Kolmantena kitaraan on asennettu Fenderin Acoustasonic Noiseless™ -magneettimikrofoni, jolla saadaan sähkökitarakäyttöön tarkoitetut soundit.
Kitarassa olevasta elektroniikasta valmistaja toteaa että ”jakista lähtevästä soundista 55 prosenttia tulee kitarasta ja analogisesta kytkennästä ja 45 prosenttia taas on elektroniikan muovaamaa”.
Elektroniikka toimii lithium-akulla, joka ladataan USB-kaapelilla. Sopiva sellainen tulee kitaran mukana. Virran lähteeksi käy usb-laturi (5v). Neljän tunnin latauksen luvataan antavan sähköistettyä soittoaikaa 20 tuntia. Akustisesti kitaralla voi toki soitella milloin vaan.
Miten se soi akustisesti?
Testikitaraan oli asennettu akustisen kitaran kielet. Ei ole mitenkään kiellettyä käyttää Acoustasonicia sähkökitaran kielillä tai yhdistelmillä tyyliin ”kolme alinta fosforipronssikieltä, kolme ylintä sähkökitaran kieliä”. Optimaalisin ratkaisu riippuu omasta käyttötarkoituksesta, soittaako kitaraa enemmän akustisen vai sähkökitaran tapaan. Fosforipronssikielillä soitettuna soundi on melko voimakas ja yläkerta soi akustisen kitaran tapaan rikkaasti. Alataajuuksiltaan Acoustasonic ei toki ole aivan ”oikean akustisen kitaran” kaltainen, eikä ääni tietenkään ihan niin voimakas ole.
Ilman vahvistusta tämä kitara kuulostaakin hieman siltä, että tavallisen akustisen kitaran soinnista leikattaisiin aika paljon alataajuuksia pois. Tämä seikka mahdollistaa myös sen, että feedbackia ei pitäisi syntyä kovin helposti.
Vaikka alataajuuksia ei ole liiaksi asti, Acoustasonic Telecaster soi lämpimän kuivasti ja selkeästi, ja soivuuttakin on mukavasti. Varsinkin ylätaajuuksien sointi on saatu kuulostamaan yllättävän paljon normaalin akustisen kitaran kaltaiselta. Itse asiassa tykkäsin soitella kitaralla ilman vahvistustakin oikein paljon, sillä soundi on sen verran hyvä ja mielenkiintoinen. Akustisesti taltioituna kitaran soundi voisikin toimia yhtenä raitana muiden seassa tai sitten soolosoundina.
Fender Acoustasonic on erittäin helpposoittoinen kitara, onhan tämä Telecaster. Jos täysikokoisen akustisen kitaran soittaminen keikoilla pitkiä aikoja tuntuu hankalalta, tässä olisi vaihtoehto tilalle.
Kaulan C-profiili tuntui helpolta soittaa, eikä ollut liian hentoinen akustiseen soittoon. Plektrakäden käsivarren kohdalle runkoon tehty ”reunaviiste” (bevel) on ehdottamasti pidempiä soittotuokoita helpottava seikka. Pohjapuolella ei ole straton tapaista yläreunan loivennusta, mutta onneksi kopan reunat on leveästi pyöristetty ja tuntuvat soittaessa miellyttävältä.
Soittimella ulottuu yllättävän helposti myös yli 15. nauhavälin, mikäli tarvetta on. Kaulaliitoskohdassa on nimittäin tehty rungon reunaan pieni pyöristys, joka helpottaa kyllä ylettymistä aivan ylimmille nauhoille.
Soundit kytkimellä
Fender American Acoustasonic Telecasterissa on viisiasentoinen ”soundikytkin”. Tämän kytkimen ja Mod-säätimen avulla saadaan ilmoille yhteensä kymmenen ”sointia” (”voice”). Lisäksi on perinteinen volume-säädin. Soinnit on luokiteltu viiteen soundipariin (A/B). A-soundi löytyy kun Mod on säädetty täysin vastapäivään, B taas silloin kun säädin myötäpäivään auki.
Kaula-asemasta lähtien soundit on luokiteltu seuraavasti:
5: Core Acoustic (A) Sitka spruce/rosewood dreadnought, (B) alpine spruce/rosewood auditorium;
4: Alternative Acoustics (A) Engelmann spruce/maple small-body, (B) Sitka spruce/mahogany dreadnought;
3: Percussion & Enhanced Harmonics (A) Sitka spruce/Brazilian rosewood dreadnought, (B) + Acoustasonic Enhancer (kopan sisäinen sensori);
2: Acoustic & Electric Blend (A) Sitka spruce/mahogany dreadnought, (B) + magneettimikrofoni;
1: Electrics (A) clean, B) fat/semi-clean.
Soundit soundeina
Täytyy sanoa, että mallinnussoundit ovat laadukkaita ja sijoittuvat kyllä soinnillisesti aina oikealle ”pallokentälle”. Esimerkiksi dreadnought-soinnit kuulostavat selkeästi isolta kitaralta, ja pienikoppaiset mallinnukset taas selkeästi pienemmiltä akustisilta. Itse löysin aika nopeasti myös suosikkini, joka oli vaihtoehto 4A (Engelmann spruce/maple small-body), jossa on mielestäni saavutettu aika hyvin pienikoppaisen akustisen sointia.
Tavallisen akustisen kitaran keikkaratkaisut, ”pietsomikki suoraan pöytään”-tyyppiset soundit tämän soittimen mallinnukset petraavat kyllä. Sitä en toki sano, että mallinnukset pärjäisivät rinnakkain, jos niiden esikuvina olleet kitaratyypit mikitettäisiin oikeasti.
Sekoittamalla lisää vaihtoehtoja
Lienee selkeästi mietitty ratkaisu, että neljässä parissa toinen soinneista mallintaa isokoppaista dreadnought-kitaraa ja toinen taas pienempää koppaa. Kun Mod-säädintä käyttää soundien sekoittamiseen, ovat vastaparit riittävän erilaiset. Esimerkiksi pikkukoppaisiin mallinnuksiin pystyin hakemaan hieman lisää alakerran tanakkuutta sekoittamalla mukaan hiukan parina ollutta dreadnought-sointia.
Vaihtoehto 3B mahdollistaa nykyään suosiossa olevien perkussiivisten kansiäänien käytön osana soundia, koska tällöin kopan sisällä oleva sensori on käytössä dreadnought-mallinnuksen kanssa. Jälleen Mod-säätimellä voi tarvittaessa pienentää sensorin osuutta soundissa. Toki ihan samanlaista syvyyttä ei kansi-iskuihin saa kuin ”oikealla” akustisella, vaan tuntuma on ”tablamaisempi”. 2B taas tarjoaa toisenlaisen hybridisoundin, kun kitaran magneettimikrofoni soi samanaikaisesti mahonkikoppaisen dreadnought-soinnin kanssa.
Magneettimikrofonin soundit toimivat yllättävän hyvin erityyppisten vahvistustapojen kanssa. Acoustasonicilla saa siis ihan uskottavan, hieman säröytyneen (fat/semi-clean) soundin. Jopa vanha luotettuni akustisen kitaran vahvistamisessa, DTar Solstice -etuaste, toisti tämän soundin ihan mukiinmenevästi. Mikin puhdas puolisko ei ollut mielestäni aivan yhtä vakuuttavan ”telemäinen”, mutta aivan toimiva kuitenkin. Ja ainahan näistäkin kahdesta voi hakea parasta ratkaistua sekoittamalla soundeja.
Parhaiten magneettimikrofoni toimi mielestäni sähkökitaravahvistimen kanssa, joten varmaankin optimaalinen ratkaisu olisi ajaa jakoboksista toinen lähtö vahvistimeen sekä toinen PA-laitteistoon/akustiseen vahvistimeen, ja vaihtaa vahvistimelle aina kun tuota mikkiä käyttää.
Ennakkoluulottomalle
Fender Acoustasoniciin kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Puristien soitin se ei ole. Itsestäni tuntui, että käsissä on kitara, joka antaa paljon viitteitä erilaisiin suuntiin. Se siitä omanlaisen tekeekin.
Näen tämän etupäässä uudenlaisena akustisena kitarana, jossa sähkökitaran soundi tulee ikään kuin kaupan päälle. Siihen en usko, että kovin moni ostaisi tätä soitinta perinteisen akustisen kitaran korvaajaksi, ainakaan äänitystöitä ajatellen. Live-homma voi kuitenkin olla eri juttu: jos on tottunut soittamaan suurimman osan ajasta nimenomaan sähkökitaraa, niin tällainen akustinen voisi olla hyvä, sillä tuntuma ei juuri muuttuisi. Toisaalta erilaisten soundien helppo vaihtelu kai toimisi myös teatterimuusikon töissä, mene ja tiedä.
Fender Acoustasonic näyttää saaneen melko innostuneen vastaanoton, ja siksi Fender on juuri julkistanut kitarasta uusia malleja eksoottisemmilla puulajeilla. Ollaanko tässä nyt uuden trendin äärellä? Poikiiko Acoustasonicin idea vielä uusia akustisen ja sähkösoinnin yhdistäviä malleja Fenderiltä ja kenties muiltakin valmistajilta? Jää nähtäväksi.
Fender American Acoustasonic Telecaster
Yhdistelmä akustista ja sähkökitaraa
• valmistettu Yhdysvalloissa, Kalifornian Coronassa
• runko: mahonkia, sitkakuusikansi
• kaula: mahonkia
• otelauta: eebenpuu
• talla: eebenpuu
• kymmenen erilaista sointityyppiä viidessä eri slotissa
• viisiasentoinen valitsin
• mod-säädin A/B-sointityyppien valintaan ja sekoittamiseen
• volume-säädin
• Fenderin kehittämä SIRS-kaikukoppa
(Stringed Instrument Resonance System)
• kolme mikrofonia: Fishman Under-Saddle Transducer; Fishman Acoustasonic Enhancer; Fender Acoustasonic Noiseless™ magnetic pickup
• rungossa viistokulma käsivarren alla
• toimitetaan Deluxe Gig Bagin kanssa
• hintaluokka < 2000 euroa
Lisätiedot: Musikantti
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.
