Maton EBG808TE & SRS60C – Australian akustiset

Australialainen perheyritys Maton on valmistanut kitaroita jo vuodesta 1946 lähtien ja työllistää nykyään 60 työntekijää. Kuitenkin vasta viime vuosina sen instrumentit ovat tulleet isommin tunnetuksi myös Euroopassa. No nyt niitä on tarjolla Suomessakin.

Maton-kitarat nousivat tunnetuiksi täällä päin maailmaa oikeastaan Tommy Emmanuelin urakehityksen rinnalla. Tämä fingerstyle-virtuoosi kun on se tunnetuin Maton-akustisten käyttäjä.

Suomessa näiden soittimien maahantuonnin on aloittanut Musikantti Oy, joka markkinoi niitä nimenomaan vaativan keikkamuusikon tarpeisiin sopiviksi. Yhtenä näiden kitaroiden valttina pidetäänkin niiden mikrofonisysteemiä. Tämänkin seikan yhteydessä täytyy mainita Tommy Emmanuel, joka oli itse myötävaikuttamassa nykyisten Maton-kitaroiden elektroniikan laatuun.

Otimme testiin kaksi muodoltaan erilaista Maton-mallia, SRS60C ja EBG808TE. Ne asettuvat myös hinnaltaan selvästi eri kategorioihin, ja niistä jälkimmäinen edustaa Tommy Emmanuelin nimikkosarjaa.

Image

TE on tasapainoinen

Orkesterimallinen Maton EBG808TE on varsin sopusuhtainen soitin. Kitarassa on 14 kaikukopasta vapaata nauhaväliä, joten ulottuvuus on ylärekisteristäkin hyvä. Kansi on valmistettu valikoidusta AAA-luokan sitkakuusesta. Sivut ja pohja ovat australialaista alkuperää, Queenslandin vaahteraa. Kaula on niin ikään tehty tästä puusta, valikoidusta palasta sekin. Otelauta puolestaan on ruusupuuta.

Image

EBG808TE on kaunis kitara. Niin c.g.p.-merkintä otelaudassa kuin virityslavan kenguru-figuuritkin ovat tyylikkäitä. Mitä tulee soittamiseen, ensimmäinen vaikutelma EBG808TE-mallista on se, että onpas tässä todella helpposoittoinen kitara. Myös tasapaino tuntuu hyvältä.

EBG808TE on kielitetty Elixirin tuotteilla, ja kielten korkeus on säädetty ainakin omasta mielestäni varsin matalalle. Tämä vaikuttaakin osaltaan juuri soittotuntuman keveyteen, oli kyse sitten sormipikkauksesta tai lead-soitosta plektralla.

Testisoitin myös soi hyvin ja tasapainoisesti eri asemista. On kuitenkin mainittava, että kun painoin kieliä lujaa ja soitin korostetun raskaasti, kuulin hieman särinää siellä täällä. Olettaisin tämän hoituvan säätämällä kaularautaa siten, että kielten kor-keus hieman nousee. Kaulan säätö on Maton-kitaroissa mahdollista tehdä joko ääniaukon kautta tai takimmaisen hihnatapin irroittamalla, ja siihen tarvitsee oman työvälineen.

Johtuen jo kitaran kopan koosta, alataajuudet eivät dominoi tämän kitaran sointia ylitsevuotavasti. Kantta tukee Matonin oma ohennettu x-rimoitus, ja kyllä sitä alakertaakin tulee ihan mukavasti. Lisäksi se on varsin hyvin balanssissa muun taajuusalueen kanssa.

Sointi itsessään on kaunis, ja kivasti helähtäväkin, luonteeltaan kuitenkin melko paljas ja kuivahko. Kyseessä on mielestäni erotteleva soitin, joka ei myöskään vaadi isoa kättä soidakseen. Toisaalta sanoisin kuitenkin, että olen soittanut joillakin akustisilla kitaroilla, jotka ovat soinniltaan hieman rikkaampia ja dynaamisempia. Itse kuvailisin asiaa niin, että EBG808TE on tuntui hieman kompressoituneemmalta.

Pietso ja hertta yhteen sopii

Maton EBG808TE on varustettu valmistajan AP5-Pro-mikrofonisysteemillä. ”Systeemi” on tässä yhteydessä sopiva ilmaisu, sillä siinä hyödynnetään kahden mikrofonin yhteispeliä. Elektroniikka on kopan sisällä sijoitettu luottamusta herättäen kookkaaseen kullanväriseen alumiinikoteloon, ja säädöt hoituvat kitaran ylempään sivuun sijoitetusta paneelista. Lähtöjakki puolestaan on löytyy alemman sivun kulmakohdasta, eikä siis hihnatapin luota.

AP5-Pro tarjoaa mahdollisuuden käyttää yhtä aikaa sekä pietsomikrofonia että kitaran koppaan sijoitettua pikkumikrofonia. Molemmille on omat tasosäädöt, joilla signaaleja voi sekoittaa keskenään. Lisäksi tarjolla on master-volume sekä kolmialueinen ekvalisaattori puoliparametrisella keskialueen säädöllä. Koko hoito saa virran kahdesta AA-tyypin sormiparistosta, joiden käytölle Maton antaa järkevän syyn: ne mahtuvat samaan tilaan kuin yksi yhdeksän voltin paristo, mutta käyttöikä on selvästi pidempi.

AP5-Pron pietsomikrofoni on varsin asiallisen kuuloinen jo itsessään, ja eq-säätimet toimivat tehokkaasti ja lineaarisesti.

Selkeän soinnin hakemisessa juuri puoliparametrinen keskialueen säätö auttoi itseäni. Siinä itse muokkausalueen valintahaarukka on melko laaja (600 Hz – 2,4 kHz). Itse päädyin leikkaamaan keskialuetta muokkausalueen alemmasta päästä jonkin verran, koska se selkeytti sointia. Treble-säädön kanssa pelatessani puolestaan huomasin, etten halunnut säätää sitä juurikaan yli puolen välin. Kun pysytteli tämän rajan alapuolella, säilyi soinnin yläkerta miellyttävänä, eikä pietsolle tyypillinen piikikkyys ottanut valtaa.

Kopan sisään asennettu pienikokoinen mikrofoni on suuntakuvioltaan hertta, ja se on asennettu liikuteltavan varren päähän. Niiinpä sille voi hakea itse parempaa paikkaa kopan sisältä, mikäli tehtaalla säädetty asento ei miellytä. Nyt mikrofoni oli asetettu lähelle kannen alapintaa suurin piirtein X-rimoituksen keskikohdan tienoille.

Kokeilin mikrofonia aluksi aivan yksin säätämällä pietson äänettömäksi. Tällä tavalla tätä mikrofonia tuskin juuri kukaan käyttää jo senkin vuoksi, että mikrofonin volume-säädön ylittäessä puolivälin oltiin selvästi yli siedettävän kohinatason. Samalla myös kosketukset kanteen erottuivat mielestäni jo turhan selvästi selvästi. Kyse onkin yhteispelistä.

Parhaan soundin sain siten, että kopan sisäinen mikrofoni oli säädetty puoleen väliin, ja sitten miksasin siihen pietsomikin ääntä noin kello yhdeksän tai kymmenen tienoille. Tällöin ylärekisteri soi erittäin luonnollisena, mutta toisaalta alakerta oli riittävän tuhti pietsomikin ansiosta. Sitten kun soitetaan isommilla voimakkuuksilla, keskinäistä balanssia on luontevaa säätää päinvastaiseen suuntaan. Mukavaa oli huomata, että jo pienellä annostelulla sisäinen mikki toi kitaran sähköiseen ääneen pikantin luonnollisen lisänsä.

Ainoastaan mikrofonin säätöpaneelin värivalinta saa hieman moitteita, sillä säätimetkin ovat mustat. Tämä saattaa vaikeuttaa justeeraamista niukassa valossa. Onneksi kuitenkin jokaisen säädön keskikohdan tunnistaa sormen päällä, mikä helpottaa  näpräämistä.

Mitä tulee soundiin, sanoisin, että EBG808TE:n AP5-Pro-systeemi taitaa olla kyllä paras mitä olen kokeillut. Siitä löytyy riittävästi gain-varaa, kielet soivat todella hyvin balanssissa suhteessa toisiinsa, ja sointi on laadukas.

Image

D-mallin taikaa

Maton SRS60C on muodoltaan Dreadnought-tyyppinen akustinen soololovella varustettuna. Myös siinä on 14 kopasta kokonaan vapaata nauhaväliä. Kitaran kansi on valmistettu A-luokan sitkakuusesta, ja sivut sekä pohja ovat EBG808TE:n tavoin Queenslandin vaahteraa, kuten myös kaula. Eritoten kitaran pohjassa oleva vaaleasävyinen liitoskohta on mukava yksityiskohta. Otelauta ja talla ovat Intian ruusupuuta. TE-mallin tapaan kitarassa on Matonin ohennettu x-rimoitus.

Itselleni D-mallin kitarat ovat aina olleet hieman haastavan tuntuisia, ja sellaisena SRS60C tuntui ilokseni varsin helpposoittoiselta. Tässäkin tapauksessa perussointi on terve, ja eri taajuusalueet ovat hyvin balanssissa keskenään. Koska kopan malli ohjaa eniten akustisen kitaran sointia, on SRS60C luonnollisesti bassovoittoisempi kitara kuin TE-malli, mutta monella tapaa myös samankaltainen: soinnin yläkerrassa on kauniisti helähtävää luonnetta, ja toisaalta se on luonteeltaan myös paljas ja kuivahko.

Yhdestä asiasta hieman huomauttaisin. Tässäkin kitarassa kielet olivat melko matalalle säädetty, ja särinää kuului joistain kohdista otelautaa enemmän kuin TE-mallissa. Jos kieliä painoi lujaa ja voimakkaasti, tämä alkoi jo jonkin häiritä itseäni. Säätöhommia siis.

Sähkön kanssa tämänkin kitaran kielet olivat erittäin hyvin balanssissa keskenään. AP5 Original -pietsosysteemi onkin lähes samanlainen kuin TE-mallissa – siitä siis puuttuu kaikukopan sisään asennettu herttamikrofoni. Joka tapauksessa sain kitarasta mukavan napakan ja asiallisen soundin. Tietenkään aivan TE:n luonnollisuuteen ei päässyt. Parhaan soinnin löytämisessä auttoi jälleen puoliparametrinen keskialueen säätö, jonka leikkaus/buustauskohta on säädettävissä yhdestä kahteen kilohertsiin. Itse leikkasin jonkin verran pois keskialuetta reilun kilohertsin kohdalta, sillä tämä proseduuri selkeytti kokonaisuutta.

Keikalle mars!

Kumpikaan Maton-kitaroista ei pettänyt odotuksiani. Yleissointia leimaa hyvä balanssi – on erottelevuutta ja myös kivasti helähtävää luonnetta. Sointi on tasainen ja helposti syttyvä, vaikka sanoisinkin, että näiden kitaroiden ääni ei ehkä akustisesti ole ihan niin dynaaminen kuin joissain muissa kokeilemissani kitaroissa. Omasta mielestäni Maton-kaksikon sointi on tietyllä tavalla hieman kompressoituneempi, mikä ehkä miellyttää joitakin soittajia enemmän kuin toisia.

Koin molemmat testikitarat luonteeltaan melko neutraaleiksi: niissä ei välttämättä ole niin vahvaa omaa luonnetta kuin joidenkin tiettyjen brändien soittimissa. Toisaalta nämä varmaan sopivat aika moneen juttuun juuri sen takia. TE-mallin soinnin koin näistä kahdesta hieman hienostuneemmaksi, ja tokihan hintalapun mukaan näin pitäisi ollakin. Molempien hinta antaa olettaa, että kyseessä on laadukkaasti rakennettuja kitaroita. Näin onkin, ja lisäksi valttina on erittäin asiallinen elektroniikka. Varmasti toimivat keikalla ja muuallakin.

Maton EBG808TE & SRS60C

• kokopuukansi sitkakuusesta
• Matonin ohennettu x-rimoitus
• kokopuusivut, pohja ja kaula Queenslandin vaahteraa
• satiinilakkaus
• kielten soiva pituus: 64,77 cm
• satulan materiaali: luu
• virityskoneisto: Grover Rotomatic
• otelauta ja talla ruusupuuta
• otelaudan radius: 12 tuumaa
• kielten leveys: satulasta 44,1 mm, 14. nauhalta: 55 mm
• nauhatyyppi: Dunlop 6260, 21 otelautanauhaa
• elektroniikka: AP5-Pro (EBG808TE), 
AP5 Original (SRS60C)
• molemmat toimitetaan kovalla Maton-laukulla

Hinnat
• EBG808TE: 2 599 euroa
• SRS60C: 1 599 euroa

Lisätiedot: Musikantti