Mooer GE300 – todellinen runsaudensarvi

|
Image

Riffissä 4/2014 esittelimme kiinalaisen Mooer Audion uutena ja erityisesti todella kompaktin kokoisten pedaaleidensa ansiosta huomiota herättäneenä tulokkaana. Nyt viisi vuotta myöhemmin vuorossa on minipedaaleiden sijaan jotain aivan muuta – kokonainen soundientuotantokeskus yltäkylläisine tarjoomuksineen.

 

Mooerin laatikosta paljastuu tukevaan alumiinikoteloon rakennettu täysmittainen multilaite, jossa on poljettavia kytkimiä, pyöritettäviä säätimiä, painikkeita, värinäyttö ja ekspressiopoljin. Ensimmäisiä havaintoja on, että tuo keinupoljin on melko pieni. Tilaa olisi ollut isommallekin, mutta käytännössä tähänkin kokoon tottuu nopeasti.

Laitteen takalevyssä on kiitettävän monipuolinen kokoelma liitäntöjä. Esimerkiksi päälähdöt ovat monona ja stereona, sekä plugeilla että XLR-liittimillä. Ja kumpienkin lähtötasolle on omat erilliset säätimensä, samoin kuulokelähdölle.

Ohjelmoitava efektilenkki sekä kuulokeliitäntä kuuluvat varusteluun, ylimääräiselle ekspressiopolkimelle on sillekin oma liitäntänsä, ja USB-väylä sekä midi-liitäntä löytyvät nekin. Tosin tämän laitteen tapauksessa sisäiset ohjaustoiminnot ovat niin kattavat, että midi-ohjaus jäänee kuriositeetiksi.
Virtajohdon liitin on perinteistä upottamatonta ja taipumiselta suojaamatonta tyyppiä. Vieressä oleva johdon pidike toki auttaa estämään johdon irtoamisen satunnaisen kolhun osuessa.

 

Image

 

GE300 on sen verran iso (410 x 201 x 62 mm) ja painava (3 kg), ettei se mahdu minkään kitarapussin sivutaskuun eikä ihan pieneen kassiinkaan. Kuljettamisia varten on sopivankokoisen laukun hommaaminen melko välttämätöntä. Tällainen on saatavissa erikseen.

 

Malleja moneen käyttöön – ja vielä lisää

Digitaalisesti mallinnettua valinnanvaraa on runsain mitoin: yli 100 vahvistinmallia, päälle 40 kaappimallia ja yli 160 efektiä.

Vahvistinmallinnusten määrä on oikeastaan vieläkin isompi, sillä kymmenistä vahvistimista on luotu mallit erikseen puhtaalle ja särökanavalle. Lisävariaatiota jokaiselle saadaan käyttötiloilla Original ja Distinct, joista jälkimmäinen on suunniteltu luomaan studiotuotannossa muokattua äänenlaatua. Samoin annetaan mahdollisuus vaihtaa virtuaalisesti pääteasteen putkityyppiä johonkin 10 vaihtoehdosta. Ja erot todellakin kuulee.

Soundin muokkaus ei rajoitu vielä siihenkään, sillä kaappimallinnusten yhteyteen tarjoillaan virtuaalisen ulkoisen mikrofonin (20 eri tyyppiä) sijoitteluja useisiin eri kohdistuksiin ja etäisyyksiin.

Efektiosio puolestaan sisältää sekä Mooerin oman tähän mennessä jo melko laajan tuotannon aineksia että tunnettujen merkkituotteiden soundeihin perustuvia mallinnuksia. Esimerkkinä vaikka 31 särölaitteen valikoima, joista kymmenen tulee Mooerilta itseltään ja muiden joukossa on pakollisia tulkintoja klassikoista kuten TS808, Metal Zone, Rat, Big Muff ja OCD.

Kaiken tämän valmiin tarjonnan jälkeen jää vielä portti auki: jos tässä ei ole tarpeeksi, voi tehdä itse lisää tai ladata muiden tekemiä. Tästä ja vielä eräästä toisestakin erikoisuudesta lisää myöhemmin.

 

Ensin ohjelmoidaan, sitten soitetaan

Muisti on nykyisin halpaa. Niinpä GE300:ssa on 256 tallennuspaikkaa valmiille soundeille. Näistä puolet on jo laadittu tehtaalla. Monet valmiista preseteista ovat varsin yltiöpäisiä esittelyjä laitteen mahdollisuuksista, useat oikein käyttökelpoisia sellaisenaan. Mutta koska laite on varsinainen työkalupakki, kukapa soittaisi toisen tekemillä asetuksilla – omia niiden olla pitää.

Ohjelmoiminen onkin erittäin nopeaa. Laitteen päällä on viidentoista käyttöpainikkeen rivistö, kunkin alla laiteblokin nimi. Blokki eli käytännössä efektiketjuun kuuluva ”laite” otetaan käyttöön painikkeella, johon syttyy keltainen valo. Tämän jälkeen katse kohti näyttöruutua, josta käsittelyssä olevalle blokille osoitetaan valinta isoa säädintä pyörittämällä. Kun blokille on määritetty esimerkiksi jokin tietty vahvistimen tai efektilaitteen mallinnus, siirrytään parametrien hienosäätöön viiden pienemmän pyörittimien rivistöllä.

Usein saadaan vielä lisäsivuja jatkoasetuksille. Edelleen voi määritellä jonkin efektin parametrin ohjaamisen keinupedaalilla, yksittäisen efektin kytkemisen muiden joukosta päälle/pois poljettavalla kytkimellä – jonka reunuksen värivalon voi näppärästi valita useista vaihtoehdoista – tai vaikkapa laitteiden järjestyksen muuttamisen näyttöruudussa näkyvän ketjun avulla.

Jokaiseen viiteentoista laiteketjun paikkaan voi määritellä aktiivisen komponentin, joskin yleensä jo muutama riittää käytännössä maukkaan ja käyttökelpoisen soundin luomiseen. Mooer kuitenkin ilmoittaa laitteessa olevan kahden signaaliprosessorin pystyvän käsittelemään täyteen ladatun määrän laitevalintoja, eikä testin aikana koneesta vääntö myöskään loppunut kesken millään asetuksilla.

Ketjuun kuuluvat vapaavalintaiset osaset FX A ja FX B, joihin voi sijoittaa sellaisiakin efektointeja, joilla jo on omakin blokki. Siten on mahdollista ottaa käyttöön vaikkapa kaksi säröä tai kolme chorusta ja delayta – jos siltä tuntuu.

Ohjelmoinnin mahdollisuuksien valtaisa määrä aiheuttaa sen, että hyvinkin paljon hienoja ja todennäköisesti toimivia yhdistelmiä jää kokematta. Toisaalta, ei mene kuin hetki ja kasassa on melkoinen valikoima tyhjästä lähtien luotuja käyttökelpoisia soundeja likimain kaikkiin käyttötilanteisiin.

Näyttöruutu on isohko, taustavalaistu ja värillinen. Ihan kaikkia värien mahdollisuuksia ei kuitenkaan käytetä ja säätöjä tehtäessä jotkut numerot ja tekstit ovat aika pieniä.

 

Syntikka kuin kaupan päälle

Kaksi laiteblokkia on syytä vielä mainita erikseen. Ensinnäkin syntetisaattori.

Muutkin valmistajat ovat jo osoittaneet, että sähkökitaran signaali voidaan nopeasti muokata laitteen sisällä syntikkamaiseksi ilman erillistä midimikkiä. Mooer GE300:n kitarasyntikka on ikäänkuin kuin kolmen oskillaattorin peli, sillä se antaa mahdollisuuden miksata lopullinen soundi kolmen rinnakkaisen käsittelyn läpäisseistä signaaleista. Useimmiten yksikin riittää.

Syntikkakäsittelyssä valitaan soinnin perusaineeksi sini-, saha-, kolmio- tai kanttiaalto ja muokataan tätä suotimilla sekä verhokäyrillä. Jatkojalostukseen on vielä sitten arpeggiaattoreita. Tulos saattaa olla villeimmillään varsin eksperimentaalista häröilyä, mutta käyttökelpoisimmiksi valikoitunevat melko suoraviivaiset riffeihin, melodioihin ja sooloihin soveltuvat selkeämmät soundit, sekä satunnaiseen maustamiseen käyvät ambientimmat tehosteet. Tietenkin on mahdollisuus miksata pieni annos syntikaksi muunnettua soundia normikitaran oheen.

Toinen erikoisuus on omien soundien digitaaliseksi siirtämiseen luotu Tone Capture eli impulssivasteiden käyttö soundin muokkauksessa. Periaate on esitelty Mooerin laitteissa jo aiemmin, mutta homma on nyt laajennettu kolmeksi vaihtoehdoksi: Guitar – mallinna kitara; Amp & Stomp – mallinna oma vahvistimesi ja/tai efektilaitteesi; Cab – luo kitarakaappisi soundista impulssivaste.

Kitaran mallintaminen luo pareja, joissa yhden soittimen soundi napataan toisen soittimen käyttöön. Kaappaustilassa soitetaan tavoiteltua kitaraa tietyn ajan ja tämän jälkeen samat soitot tehdään sillä kitaralla, jonka halutaan kuulostavan edelliseltä. Mooerin ajattelussa ensimmäinen kitara on nimellä Target ja jälkimmäinen Source, vaikka nimet voisivat kyllä mennä toisinkin päin.

Kaappaus on yllättävän nopsaa puuhaa ja kestää alle minuutin. Ennen keikalle lähtöä voi siis nopeasti kaapata soundit useammasta kitarasta ja ottaa matkaan mukaan vain yhden. Lopputulokset nimittäin ovat hämmästyttävän lähellä lähtökohtaa ja saattavat edustaa aivan erilaista sointia kuin kädessä olevasta kitarasta olettaisi kuulevansa.

Koska nämä kaappaukset toimivat nimenomaan pareina, GE300 ei sisällä Mooerin tekemiä valmiita kitaroiden mallinnuksia.

Amp & Stomp toimii puolestaan vahvistimien ja joidenkin efektien kuten säröjen soundien digitaalisena muistiin merkitsijänä. Siinä missä jo vuosia markkinoilla ollut Kemperin profiloiva vahvistin perustuu valmistajan itsensä luoman testisignaalin käyttäytymiseen, Mooerin periaate on jonkin verran yksinkertaisempi: käyttäjä voi itse kytkeytyä tutkittavan vahvistimen etuasteeseen GE300:n efektilenkin kautta ja ottaa oman soittonsa signaalin takaisin vahvistimen efektilenkistä. Avuksi tosin tarvitaan PC:ssä toimiva Mooerin ohjelmisto.

Tämä mahdollisuus on ehtinyt synnyttää kaupallisia sovelluksiakin, sillä muutamia rock- ja metallivahvistimien soun-dien lisäpaketteja on jo markkinoilla. Nähtäväksi jää, kasvaako tästä samanlaista yhteisöllisyyttä käyttäjäkunnan keskinäisessä soundien jakamisessa kuin Kemper on vuosien varrella luonut.

GE300:n ominaisuuksien lista ei ole vielä edes lopussa. Mukana on loopperi 30 minuutin tallennusajalla, päällekkäisäänityksellä, puolinopeudella ja käänteisellä loopilla. Tähän voi tallentaa taustaraitoja Aux-liitännästä tai siirtää loopin sisältöä audiona tallennettavaksi muualle.

 

Image

Tietenkin tällaisessa laitteessa on viritin sekä USB-portti kytkeytymiseen äänitysohjelmistoihin.

 

Päätelmiä

Hyvältä kuulostava ja monipuolinen digitaalilaite ei tietenkään sulje pois sitä tosiseikkaa, että perinteinen kalusto, kuten putkivahvistimet ja analogipedaalit ovat tuottaneet juuri ne klassiset soundit, jotka ovat käyttökelpoisia ja tavoiteltavia edelleenkin. Toisaalta, Mooerin ja monien muidenkin vastaavien laitteiden viimeaikaiset saavutukset pistävät ison ja painavan kaluston valmistajat ahtaalle. Jos keikalle tai äänityksiin tarvitaan paljon soundeja, voi joutua pohtimaan, kuinka paljon varustusta on mahdollista kuljettaa. Tai onko ylipäänsä viisasta roudata esimerkiksi vanhoja vahvistinaarteita pitkin maailmaa, jos samaan lopputulokseen voi päästä ilman vuosikertalaitteiden vikaantumisen riskiä?

GE300 antaa jo itsessään todella isot puitteet soundien luomiseen ja toisintamiseen, eikä se ole myöskään suljettu systeemi – sen kaveriksi voi efektilooppiin kytkeä omia pedaalisuosikkejaan täydentämään kokonaisuutta, jos se tarpeelliselta tuntuu.

Valmiit soundit voi sitten tulostaa hyvällä henkilökohtaisella vahvistimella, tai ajaa ne vaikka suoraan PA-systeemiin. Kaikkiaan ratkaisu voi keventää kuormaa tuntuvasti, eikä soundien määrälle tunnu ylärajaa löytyvän. Suurin kysymys onkin siinä, jaksaako perehtyä laitteen mahdollisuuksiin niin, että saa ne käyttöönsä todella täydessä mitassaan.

Hinnaltaan GE300 on jonkin verran yli 700 euroa. On se toki tuntuva summa rahaa, mutta lähimmät kilpailijat – Headrush Pedalboard ja Roland GT-1000 – ovat vielä hinnakkaampia, ja Line6 Helix jopa niitäkin kalliimpi. Toisaalta mikään mainituista ei ole erityisen kallis, kun niiden hintaa verrataan joihinkin yksittäisiin putiikkiluokan pedaaleihin, joilla saa tyypillisesti aikaan yhden niille ominaisen soundin.

Mooer astuu viivalle haastajana, mutta erinomaisin avuin. GE300 on verraten helppo käyttää, suorituskyvyltään väkivahva ja soundeiltaan moni-ilmeinen.
 

 

Mooer GE300

Mallintava digitaalinen multiefekti, kitarasyntetisaattori, USB-äänikortti

• 108 vahvistinmallinnusta
• 42 kaiutinkaappimallinnusta
• 164 efektimallinnusta
• enimmillään 15 laiteblokkia ketjussa, 
256 tallennuspaikkaa
• mahdollisuus luoda mallinnuksia omista laitteista ja kitaroista
• viritin, loopperi, ekspressiopoljin
• hintaluokka 800 euroa

Lisätiedot: Musamaailma

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.