Soldano SLO Pedal – suuret sävelet pedaalilla

|
Image

Mielikuvani Soldanon vahvistimista on areenarock. Eikä ihme, sillä Michael Soldanon suunnittelemien SLO-vahvistimien läpimurto tapahtui reilut 30 vuotta sitten nimenomaan stadioneilla ja suurissa halleissa soittavien kitaristien keskuudessa.

 

Alkuperäiset SLO:t ovat putkivahvistinnuppeja. Ensin 100-wattisia, joiden rinnalle tehtiin myöhemmin yksikanavainen ja mitoiltaan pienempi 30-wattinen. Näiden nyky­versioissa on tyyppinimessä sana Classic viittaamassa vuosikymmenien perinteeseen.

Hiljattain Soldano julkisti toisenkin 30-wattisen nupin, tällä kertaa transistoritoimisen SLO Minin, jonka leveys on alle 25 cm. Ja osoituksena siitä, että tuotakin vielä pienempään tilaan voidaan Soldanon soundia pakata, meillä on nyt tutkittavana SLO Pedal.
Tämä menee yhteentoista…

SLO Pedal on rakennettu valkoiseen tukevaan metallikoteloon. Jakkiliitännöissä on tavanomainen tukirengas, mutta 9 voltin virtalähteen liitäntää ei ole tuettu – se on vain vähän upotettu kotelon suojiin. 

Pyöritettäviä säätimiä on kahdessa rivissä yhteensä kuusi. Nämä ovat vahvistinsoundin käsittelyyn osallistuva kolmikko Volume, Presence ja Gain sekä EQ-osio Treble, Middle ja Bass. Aivan samanlaiset säätimet ovat aiemmin mainitussa SLO Minissä ja putkinupeissakin on vain hiukan tästä poikkeava konfiguraatio.

Aitoon Tufnel-tyyliin pedaalin säätimet menevät yhteentoista asti, kuten Soldanon nupeillakin on ollut tapana. Valmistaja kieltää yli yhdeksän voltin jännitteen tarjoamisen pedaalille, joten sitä ylimääräistä pelivaraa ei enää tuollaisella konstilla kannata yrittää.

Säätimet ovat pienehköjä ja muovisia. Onneksi ne ovat sen verran kaukana poljettavasta kytkimestä, ettei kenkä niihin helposti osu. Säätimien asennon näkee merkkiviivasta hyvin ja pyörimisliike on pehmeää ja tasaista.

Voimalla vedetään

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä muistuttaa, että SLO on lyhenne sanoista Super Lead Overdrive.  Ja heti kokeilun aluksi tulee todistetuksi, että yliohjausta todellakin on. Paljon. 

SLO Pedal on tarkoitettu ottamaan haltuun vahvistinsoundi, eikä niinkään efektipedaalin tavoin tukemaan sen perään tulevan vahvistimen perussoundia. Ja tämän haltuunoton pedaali hoitaa niin tehokkaasti, ettei vahvistimen tai edes SLO Pedalin volyymia tarvitse paljonkaan avata, eikä myöskään gainia.

Alussa mainittu mielikuva areenarockista pätee edelleen myös SLO Pedalin kanssa, sillä soundi on iso ja täyteläinen. Erityisesti yläpään ja keskitaajuuksien puhtia tulee runsain mitoin. Tämä ei ole pedaali, joka kytketään päälle vain soolon tai kompin ajaksi, vaan se saa olla käytössä koko ajan. Kitaran oman volyymisäädön käyttämiselle tulee nyt enemmänkin tarvetta, koska yliohjauksen määrä on suuresti riippuvainen tulosignaalin tasosta. Koska pedaali yliohjaa etuasteen erityisen tehokkaasti, sen sijoittaminen suoraan pääteasteen eteen on sekin varteenotettava vaihtoehto.

Jos halutaan painottaa pedaalin yleissointia matalampaan suuntaan, kotelon kyljessä on aiemmin mainitsematta jäänyt painike Deep tähän tarkoitukseen.

Isot soundit pienemmillä laitteilla

SLO Pedal on osoitus siitä, että kitarasoundien tuottamisen saralla on kierretty laaja kierros, jossa nykytrendi alkaa päätyä pieniin yksiköihin. Aikoinaanhan putkivahvistimien kokoa ja tehoa kasvatettiin, koska tarvittiin volyymia suurille keikkapaikoille. Samalla huomattiin, että volyymin avulla vahvistimista saadaan ulos jämäkkää säröytyvyyttä, josta tuli tavoiteltu ominaisuus. Valtava määrä lisälaitteita on kehitelty auttamaan tässä.

Transistorivahvistimet eivät samaan pystyneet, mutta analogielektroniikka sen sijaan on hyväksytty lisälaitteiden sisuskaluihin. Ja nyt modernin analogielektroniikan keinoilla voidaan selvittää, millaisia komponentteja tarvitaan, jotta saavutetaan samanlaista äänenmuodostusta kuin ison putkivahvistimen kautta kulkevalle signaalille.

Nykyään markkinoille tulee pedaaleja, jotka jäljittelevät jonkin tunnetun putkivahvistimen kokonaisominaisuuksia. Riffissäkin on tällaisia hiljattain käsitelty, esimerkiksi Mad Professorin Super Black (6/21) tai Cornerstonen Gladio (2/22).

Nuo ovat olleet putiikkivalmistajan tulkintoja toisen merkin vahvistimista. Soldanon tapauksessa pedaalin valmistaja on ottanut omasta tuotannostaan vahvistimen tarkkaan analyysiin ja Michael Soldanon mukaan pedaalissa on sama arkkitehtuuri kuin 100 watin putkinupissa. Loppujen lopuksi kuulemma 13. prototyyppi tuotti hyväksyttävän soundimaailman.

Aitoa Soldanon putkinuppia ei vertailukohteeksi toimitettu. Siksi ei vastata tässä kysymykseen siitä, kuinka lähelle yli 4000 euron putkivahvistinta tämä pieni alle 300 € SLO Pedal soundeillaan pääsee. Loppupäätelmänä onkin, että pedaali tarjoaa runsaan määrän yliohjausta ja säröä, eikä menetä erottelevuutta isoillakaan volyymeilla – kunhan vain sen kanssa käytettävä vahvistin pystyy muhkean signaalin käsittelemään.

 

Soldano SLO Pedal

Hi-gain putkivahvistinsoundi pedaalissa.

• volume, precence ja gain 
• kolmialueinen EQ
• Deep-kytkin matalasävyisempää äänimaailmaa varten
• liitäntä 9 V verkkolaitteelle
• hintaluokka < 300 €

Lisätiedot: Musamaailma


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2022. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.