Nayteikkuna

Universal Audio Luna – vuoden paras ohjelma?

Luna on Mac-tietokoneille ja Apollo-sarjan äänikorteille varta vasten koodattu ohjelma, jossa perinteisen studion moniraituri ja sen rinnalla rullaava midisekvensseri sekä mikseri ulkolaitakalustoineen on niputettu yhdeksi ja käytännöllisesti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Samalla ohjelmiston ja raudan raja häivytetään hämmästyttävän tehokkaasti. 

 

Ohjelmana Luna on itsessään maksuton, mutta se tarvitsee toimiakseen jonkin Apollo-sarjan seitsemästä mallista tai vaihtoehtoisesti Arrow-interfacen. Yhteistyö vaatii Macilta Thunderbolt-väylän, prosessorin pitää olla vähintään Intelin quad-core i7 ja muistin osalta suositus on SSD.

Testiä varten asensin Lunan vuoden 2017 MacBook Prohon, jonka käyttöjärjestelmänä oli HighSierra 10.13. Universal Audion sivustolla yhteistoiminnan edellytykseksi mainitaan vähintään OS 10.14 tai 10.15, mutta käyttöjärjestelmän iäkkyyden aiheuttamista komplikaatiosta ei testin aikana näkynyt minkäänlaisia viitteitä. Yhdistelmän toisena osapuolena palveli Apollo x4.

Vaikka merkittävä osa prosessoinnista hoituu Apollon DSP:llä, näyttää myös tietokoneelle riittävän väännettävää mikä sekin viittaa Luna soveltuvuuteen nimenomaan kohtuullisen uusien ja suorituskykyisten Macien käyttöön.

Luna julkaistiin vasta loppukeväällä ja testijakson aikana se ehdittiin päivittää jo useampaan kertaan. Tätä kirjoittaessa koneeseen on asennettu versio 1.0.8, joten alkutaipaleellla tässä ollaan. Kiivas päivitystahti ei kerro kuitenkaan ohjelman varhaisvaiheen erityisestä bugisuudesta, vaikka sellaisiakin varmasti kyllä hoonataan sitä mukaa kuin niitä ilmenee. Pikemminkin näyttää siltä, että UA on halukas kuuntelemaan käyttäjien palautetta ja päivitysten myötä ohjelman toiminnallisuuteen tulee uusia piirteitä. Parempi näin kuin joutua odottamaan pitkäksi venähtävää seuraavaa isoa päivitystä, johon erilaiset pikkuparannukset sisällytettäisiin yhtenä ronttina.

 

Alusta perustoiminnoilla

Mikserin osalta Universal Audio on päätynyt Lunassa kehikkoon, jossa signaaleiden reititykset ja tasojen säädöt kuuluvat ”kiinteään rakenteeseen”, kun taas kaikki spesifit prosessointityökalut ekvalisaattoreista dynamiikkamankeleihin ja vatkaimista kaikuihin toteutetaan erillisinä plug-in-applikaatioina.

Lunan mikseri-näkymä on selkeä ja havainnollinen. Vasemman laidan laitelistan ja sen oikealla puolella näkyvän kapean info-lohkon voi halutessaan piilottaa, jolloin itse mikserille jää enemmän tilaa. 

 

Plugeja saa Apollon tai Arrown kylkiäisinä jo jonkinmoisen satsin, ja lisää voi lunastaa Universal Audion sivustolta. Säkissä ei sikaa tarvitse ostaa, sillä plugin voi avata käyttöön 14 vuorokauden koeajaksi, jonka jälkeen lisenssi täytyy lunastaa tai applikaatio sulkee itsensä.

Kovin suurta aktiivisuutta ei plugivalikoiman laajentaminen käyttäjältä vaadi, sillä ohjelma lataa demoversiot aivan kaikista UA:n omista plugeista automaattisesti käyttäjän koneelle. Onneksi koko valtavaa listaa ei enää kuitenkaan tarvitse selata läpi joka kerta, kun haluaa valita käyttöön jonkin virtuaalilaitteen, sillä Lunan viimeisin päivitys muutti plugien hallintatyökalun ominaisuuksia. Nyt kaikki käyttöön jo lunastetut plugit näkyvät omana kokoelmanaan ja se luotaamaton paljous toistaiseksi lunastamattomia plugeja jää taustalle piiloon ellei valikoimaa erikseen halua penkoa. Tämä on erinomainen järjestely ja selkiyttää työskentelyä merkittävästi.

 

Kylkiäisinä Universal Audio antoi mukaan Fenderin vintage-vahvistimen mallinnoksen, jossa pääsee myös muokkaamaan virtuaalisen mikityksen vaikutuksia. Softuben Marshall-mallinnos edusti sitten kitarasoundiston toista äärtä.
 

 

Omien UA-plugien rinnalle Luna hyväksyy myös muiden valmistajien AU- ja VST-plugit, joiden käyttö tuntuu sujuvan siinä missä UA:n tuotteidenkin. Tosin Luna osaa näyttää mikserin kanavainserttiin sujautetun UA-plugin naamataulun myös pienenä näköiskuvakkeena, kun taas muiden ohjelmistotalojen plugit näkyvät vain yleispätevänä prosessorin symbolina. Harvalla kuitenkaan lienee niin isoa ruutua, että näyttötavaksi tulisi valittua kuvake-esitys, useimmiten mikserinäkymää tarkastellaan varmastikin niin, että inserttilaitteet näkyvät hiukan pienempinä tekstilaatikkoina ja silloin eroa valmistajien välillä ei ole. Ja ennen kaikkea säätövaiheessa kaikki plugit aukeavat ruudulle kyllä juuri sellaisina, kuin miksi niiden valmistajat ovat ulkoasun koodanneetkin.

 

Luna tunnistaa ja hyväksyy myös muiden valmistajien plugit, joten aiemmat hankinnat eivät jää hukkaan vaikka alusta vaihtuisikin Lunaksi. UA:n omat Unison-efektit nivoutuvat suoraan liittoon Apollon etuvahvistimien kanssa ja muuttavat sekä niiden toimintaa että niihin kytketyn mikrofonin käyttäytymistä. Mahtava työkalu sille, jolla on kärsivällisyyttä opiskella asiaa tai aikaa loputtomiin mitäs jos -kokeiluihin.

 

Yhteensopivuuden piiriin kuuluvat jopa myös aivan omaa standardiaan noudattavan Propellerhead Reasonin räkkiefektit sekä virtuaalisoittimet, jotka ilmaantuvat näkyviin Reasonin selaintoiminnon kera.

Lunan perusidea on toimiva ja tyhjien mikserikanavien varustelu tarpeellisilla inserttilaitteilla osoittautui käytännölliseksi ja sujuvaksi puuhaksi. Luna huolehtii automaattisesti eri prosessien aiheuttamien latenssien kompensoimisesta, eikä käyttäjän tarvitse murehtia kuinka monta eri laitetta johonkin kanavaan latoo. Käytännössä kanavaan aukeaa uusia inserttipaikkoja sitä mukaa kuin plugeja vain pinoaa lisää, ja kanavaan jo sijoitettujen virtuaalilaitteiden keskinäistä järjestystä voi jälkikäteenkin vaihdella suoraan hiirellä hilaten.

 

Mukautuvia näkymiä   

Perusilmeeltään Luna on tyylikkään harmaa, levollinen ja selkeä. Näkymiä on vain kaksi ja vaihto mikserin pystykanavista sekvensserityyppiseen vaakaraidastoon käy kätevästi.

Työskentely yhdelläkin ikkunalla on sujuvaa ja esimerkiksi kahdella näytöllä operoiva voi avata myös lisäikkunoita ja sijoittaa vaikkapa mikserin pysyvästi yhdelle ruudulle ja aikajanaan sidotun raitanäkymän toiseen. Mikserinäkymän tueksi voi myös avata ikkunan yläosaan miniatyyrikokoisen sekvensserinäkymän, josta näkee riittävästi maisemaa tallenteen sisällä suunnistamiseksi.

Vaakasuuntainen sekvensserinäkymä sisältää muutaman kekseliään toiminnon. Esimerkiksi Fit-komennolla midiraita skaalautuu pystysuunnassa siten, että kaikki sille kirjoitetut sävelet matalimmasta korkeimmaan mahtuvat kerralla näkyviin. Fold-komento jättää näkyviin vain ne sävelkorkeudet, joita kyseisellä raidalla oikeasti on käytetty. 
 
 

Mainio piirre on, että myös lisäikkunan ylälaidassa on näppäimistö tallenteen kuunteluun ja kelaukseen, joten hiirellä ei tarvitse hyppelehtiä ruudulta toiselle. Vielä mainiompaa on se, että mainitun näppäimistön alle voi avata itsenäisesti menupalkin tyyppisen Work Flow -työkaluvalikon, joka palvelee kyseistä näkymää parhaiten: raitaikkunan yhteydessä voi siten pitää esillä esimerkiksi editointiin käytettävien toimenpiteiden pikakomentoja ja mikseri-ikkunan vastaavassa kohdassa vaikkapa muusikoiden kuunteluun liittyviä Cue-painikkeita. 

Myös midi-työskentelyyn ja -editointiin on oma Work Flow -settinsä, johon kuuluu myös pieni virtuaalinen pianokoskettimistonsa.

Muutoinkin toiminnot on sijoitettu intuitiivisesti, ja tarvittaessa verkon yli selattava käyttöopas auttaa. Tässä kohden täytyy todeta, että Universal Audio on tehnyt kelpo työtä myös opastuksen osalta, mutta kyse on silti isosta ohjelmasta jonka käyttöön liittyy monenlaisia ja ennenkaikkea hyvin erilaisia kompastuskiviä. 

UA on valmistellut ohjelman tueksi myös video-oppitunteja, mutta ne keskittyvät pääasiassa peruskäyttöön yleistasolla. Onneksi aika moni asia selvisi suhteellisen nopeasti päättelemällä ja uutterasti hiirellä oikeata klikkauskohtaa etsien. Näiltä osin Luna muistuttaa iOS-laitteita – toisinaan jokin toiminto löytyy aivan vahingossa ja kun sen löytää, alkaa harmittaa jo se miten ilmeisestä paikasta ja suoraviivaisella tavalla se nyt sitten löytyikin kaiken systemaattisen tutkimisen ja manuaalin tavaamisen jälkeen. Esimerkiksi audioraidan leikkely ja koostaminen on niin helppoa, että työkalut käyvät tutuiksi ihan itsekseen. Isompia vahinkojakaan tuskin syntyy, sillä Lunan editointi ei tuhoa alkuperäistä äänitiedostoa, vaan määrittää ainoastaan kuinka se luetaan.

Näkymien muokkaus on tietyissä rajoissa sekin mahdollista. Esimerkiksi harvakseltaan tarvittavia Cue- tai (Aux) Send-säätimiä voi kääntää näkymättömiin ja kutsua esiin vaakarivin kerrallaan, jotta tilaa ei korkeussuunnassa kuluisi niin paljoa. Myös edellämainitut kanavainsertit voi piilottaa silloin, kun niihin ei ole ajankohtaista kajota.

Mikserin loistava Modifiers-toiminto on sekin syytä mainita erikseen. Neljän näppäimen kvartetti avaa oikopolun tarkastella ja muokata virtuaalilaitteiden on/off-toimintoja, poistaa laitteita tai monistaa niitä kanavalta toiselle, sekä palauttaa johonkin säätimeen oletusarvoisen asetuksen. Erityisesti kolme ensinmainittua ovat todella näppärä tapa hallinnoida kana-vien varustelua.  

Tietyille toiminnoille, kuten plugien ja virtuaalisoitinten selaukselle avautuu näkymän vasempaan reunaan oma selaintyyppinen lohkonsa automaattisesti. Tarjoomukset on lajiteltu valmistajan mukaisiksi ryhmiksi ja etsintää avittaa hakusanojen käyttömahdollisuus.

Kaiken kaikkiaan Universal Audio on onnistunut käyttöpinnan suunnittelussa hienosti ja työskentelyn makuun pääsee nopsasti. Työkaluja etsiskellessä on syytä varautua alkuun normaaliin pähkäilyyn, mutta testijakson aikana mikään operaatio ei jäänyt kesken umpikujaan päätymisen vuoksi.

 

Integraatio Apolloon

Tapa, jolla Luna nivoutuu yhteistoimintaan Apollon kanssa, on yksi sen valteista ellei samalla jopa alkusyy koko ohjelman koodaamiseen. 

Tallennusvaiheessa kokonaisuus jakautuu ikäänkuin kolmeen perättäiseen lohkoon, joista tallennin on keskimmäisenä. Menomatkalla audiosignaali kulkee kertaalleen Apollon läpi ja sitä voi muokata efektiplugeilla jo ennen tallennusta. Pelkistetyimmillään efektointi voi olla vaikka kevyen kaiun lisääminen kuunteluun, ja yhtä kätevästi käy vaikkapa virtuaalisen kitaravahvistimen käyttö äänitysvaiheessa. Jos muokkauksen päämääränä on valmis soundi, tallennetaan keitos sellaisenaan mausteineen päivineen. Jos efektointi on vain soittajan fiiliksen tukena, voi tallentimelle vangita myös kuivan, muokkaamattoman äänen.

Tässä työvaiheessa tulee ensimmäisen kerran esiin Apollon DSP-prosessoinnin voima: efektien käyttö tallennuksen aikana ei aiheuta merkittävää latenssia monitorointiin, kunhan Accelerated  Realtime Monitoring -toiminto on aktivoituna.

Samalla aukeaa ohjelman ja Apollon etuasteiden keskinäisen vuorovaikutuksen pintataso. Lunan kanavasäätimillä ja kytkimillä voi asettaa kaikki mikrofonivahvistimien toimintaa ohjaavat parametrit gain-säädöstä bassoleikkureihin ja phantom-syöttöihin saakka. Tämä on käytännöllistä ja suoraviivaista puuhaa Apollon geneerisiä etuasteita käytettäessä ja jälki on palkitsevaa myös soundillisesti.

Jos ambitioita on ja kukkarossa riittää massia, voi siirtyä syvemmälle integraatioon lunastamalla UA:lta vanhojen klassikkolaitteiden mallinnoksia, kuten vaikkapa APIn, Neven tai UA:n omien mikrofonivahvistimien mukaan koodattuja virtuaalilaitteita. Niitä käytettäessä Lunan kontrolli ulottuu myös Apollon etuvahvistimien tuloimpedanssiin, jota muokataan sen mukaan millaista esikuvalaitetta milloinkin pyritään toisintamaan. Toisin sanoen mallinnos alkaa jo sähköisestä ulottuvuudesta ja vaikuttaa kulloisenkin mikrofonin toimintaan. Loput tehdään sitten bittitekniikalla.

 

Galaxy-nauhakaikukin on niinkuin ennen – paitsi että toiminnon saa tiukasti tempoon halutessaan. Brigade Chorus/Vibrato taas on melko tyypillinen UAD-efekti: yksinkertainen, mutta tehokas. Kompressorimallinnoksia löytyy paitsi UA:n omista klassikkolaitteista, myös suurin piirtein kaikkien kuviteltavissa olevien kilpailijoidenkin tuotteista – sikäli, jos ne ovat arvostettujen vintage-laitteiden  joukkoon paikkansa nostaneet. Mielekkään kollasin tekeminen koko tarjonnasta olisi ollut tuskastuttavan mahdotonta: saman laitteen eri vuosikertojen mallinnoksia on yleensä useita ja ne on toteutettu sekä monona että stereona. Parhaiten valikoimasta saa kuvan UA:n kotisivuilta.
 

 

Universal Audion valikoimassa on esimerkiksi lukuisia etuvahvistimia ja kompressoreita. Itselläni ei ole koskaan ollut kyseisiä fyysisiä laitteita, joten mallinnosten autenttisuutta en osaa arvioida, enkä myöskään etsi tuntemalleni tutulle rautamaailmalle vastinetta. Itselleni nämä klassikoiden virtuaalipainokset esittäytyvätkin erilaisina ja pääosin mielenkiintoisina vaihtoehtoina, eikä ongelmaa muodosta ainakaan niiden vähäisyys, päinvastoin.

Koska samat plugit ovat käytettävissä myös tallentimen jälkeen varsinaisen mikserin puolella, eivät hankinnat jää tietenkään tyhjän pantiksi, vaikka fyysinen yhteys etuvahvistimien impedanssiin onkin vain äänitysvaiheen erityisherkku.

Plugeista on erikseen todettava sekin, että varsin moni niistä tekee äänelle jotain jo pelkästään signaalitielle sijoitettuna, vaikka mitään varsinaista muokkausta ei olisi vielä käytössäkään.  Virtuaalilaitteillakin voi siis olla ominaissoundinsa ja vain käyttötilanne sanelee onko se eduksi vai rasitteeksi. Tämä on yksi syy siihen, että vaikuttaisi järkevältä hankkia plugeja mielummin yksitellen ja harvakseltaan eikä säkillistä yhdellä kerralla. Silloin niiden opiskeluun ehtisi käyttää aikaa ja niistä saisi paremman hyödynkin irti. 

 

Soittimet matkaan

Lunan mukana toimitetaan veloituksetta yksi virtuaali-insrumentti, Shape. Kyse on yleispätevästä sample-playeristä, johon voi soundikirjastosta valita neljä samanaikaista, kevyesti muokattavaa soundia. Varsin mallikkaista ja käyttökelpoisista soundeista vastaa UA:n oma tuotanto sekä yhteistyökumpani Spitfire Audio. Lisäväriä Shapen sointiin tuo kahden erillisen prosessorin efektilaite.

Shape on neliosainen sample-soitin, jonka peruskirjaststa löytyy päteviä soundeja arkitarpeisiin. Muokkausmahdollisuudet ovat niukat, mutta tarkoituksenmukaiset. Täysmittaiset ja täysin ohjelmoitavat virtuaalisoittimet ovat sitten oma lukunsa.
 

Shape ei ole suinkaan UA:n ainoa virtuaalisoitin, mutta sekä samplepohjainen Ravel-piano virtuaalisine mikrofoneineen ja studiotiloineen että Moogin kanssa yhteistyössä kehitetty Minimoog-mallinnos ovat maksullisia, eivätkä mitenkään halpoja hankintoja. Demon perusteella molemmat kuulostavat juhlavilta, mutta huomioida kannattaa, että Shapen tavoin ne toimivat vain Lunan sisällä, toisin kuin UA:n efektiplugit, joita voi käyttää myös muiden ohjelmien sisällä.

Virtuaalisoitinten saralla UA ei ole vielä yhtä kokenut kuin digitaalisen audion suhteen. Ne kerrat jolloin Luna testijaksolla kaatui, syynä olikin poikkeuksetta virtuaalisoittimiin tai midiraitoihin liittynyt hasardi.

Ohjelma tallentaa työskentelyn tuloksia automaattisesti ja ainakin näissä tapauksissa palasi uudelleen käynnistettäessä kuuliaisesti siihen tilanteeseen, jossa ennen kohtalokasta hetkeä oltiin. Dataa ei kadonnut eikä yksikään sessio myöskään korruptoitunut sellaiseksi, että olisi pitänyt aloittaa alusta asti uudelleen.

Midi-raitojen muokkauksessa UA on keksinyt perinteiseen pianorullaan muutamia käteviä apuja, mutta toisaalta muunlaista lähestymistapaa ei ohjelmassa ole, eikä midi-raitoja ainakaan toistaiseksi saa näkymään tai tulostettua nuotteina. Jatkossa tilanne voi näiltäkin osin olla tietysti ihan toinen.

 

Nauhasäröä ja Neve-summausta

Lunan mukana toimitetaan maksuton Oxide-plugi, joka jäljittelee perinnestudion soundia oleellisesti muokkaavaa nauhasaturaatiota. Tälle efektityypille on varattu mikserikanaviin oma paikkansa, joten saturaatiota voi lisätä valitsemiinsa kanaviin. Jos Oxiden mahdollisuudet eivät riitä, voi lunastaa itselleen maksullisen Studer A800 -applikaation, jossa on monipuolisemmat säädöt.

Toinen yleissoundiin vaikuttava efekti on Neven summausvahvistimia jäljittelevä plugi, jolla itsessään neutraaleihin ja värittymättömiin mikseribusseihin voi annostella lisämaustetta. Neve Summing -laajennusta pääsee kokeilemaan ilmaiseksi, mutta plugin lunastaminen pysyvään käyttöön vaati sitten taas rahaa.   

 

Kuutamo kutsuu

Universal Audio on valinnut ja rajannut potentiaalisen asiakaskuntansa täsmällisesti ja palvelee sitä kyllä varsin hövelisti. Luna on monilla tavoin kekseliäs ohjelma, johon on silti helppo siirtyä muiden ohjelmien läpi. Uniikeista ominaisuuksistaan huolimatta ulkoasu on sopivan tuttu, ja näppäinkomennot esimerkiksi Pro Toolsin kanssa ovat pitkälti yhteneväiset. Macille perinteiset näppäinyhdistelmät leikkaa-liimaa-askarteluun on huomioitu nekin. 

Muutamia reunaehtoja on kuitenkin syytä ottaa lukuun. Luna vaatii aina kumppanikseen Apollon (tai Arrown) sekä nettiyhteyden UA:n käyttäjätilin ja ohjelmistolisenssien hallintaan. Niinpä työskentely rajautuu käytännössä studioon tai työhuoneeseen, esimerkiksi mikseriasetusten muokkaus tai tallenteen off-line editointi ei onnistu pelkän tietokoneen kanssa.

Jos työskentelee useilla eri ohjelmilla ja useissa eri pajoissa, joista jokin on varustettu UA:n raudalla ja osa ei, täytyy myös hyväksyä se, että Lunaan hankitut laajennukset ja plugit eivät automaattisesti pelaa joka tilanteessa.

Eräs tällä hetkellä huomioitava asia on, että kaikki säädöt tehdään tietokoneella, sillä Luna ei toistaiseksi tue ulkoisia ohjaimia. Esimerkiksi kanavaliukujen kohdalla reagointitavaksi voi kuitenkin valita reagoinnin kosketukseen, joten odottaa sopii, että hiiren tilalle Lunan pariksi voi jatkossa valjastaa myös jonkunlaisen fyysisen ohjainyksikön.

Toisaalta jos uuden laitteiston rakentaa tyhjästä, Universal Audiolla on valikoimassaan kaikki tarvittava, keskenään taatusti yhteensopivana ja kustannuksiltaan täysin vertailukelpoisena pakettiratkaisuna. Kun soundi on kohdillaan ja käytettävyys erinomaista, ei muuta oikein osaa toivoakaan.

 

Universal Audio Luna

Audiosekvensseri miksaustyökaluin

• audion tallennus ja muokkaus, ei rajoitusta raitamäärässä
• midin tallennus ja muokkaus, ei rajoitusta raitamäärässä
• mikseriohjelma plugin-efektien käyttövalmiudella
• realiaikainen efektointi myös tallennusvaiheessa

Laitteistovaatimukset
• Mac: OS 10.14 tai uudempi, Intel QuadCore i7, SSD-muisti
• Apollo- tai Arrow-interface
• itse ohjelma maksuton

Lisätiedot: Msonic

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2020. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

25.09.2021
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy