Nayteikkuna

Katri Oikarinen: "Brave New World" – ehyt ja intensiivinen kokonaisuus

Hyvinkäältä saapuva Katri O, eli Katri Oikarinen, lähestyy toimitusta Brave New World -albumilla. 
Saatekirjeettömänä arvioijan pöydälle tipahtanut levy sisältää monipuolista musiikkia, jossa pienet yksityiskohdat ovat suuressa roolissa.


Taitelijana ja käsityöläisenä työskentelevä Katri O on luonut levyllisen mielenkiintoista musiikkia, jossa minimalismi ottaa vallan, mutta yksityiskohtia ei säästellä. Yksinkertaisiin ja monesti luupattuihin taustoihin pohjautuvat biisit ovat tarttuvia, monikerroksisia tarinoita. 
Pieni salapoliisityö paljastaa, että kuudes raita, Spell, kätkee soitinarsenaaliinsa myös keittiövälineitä. 

Levy on haastavaa kuunneltavaa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olo on hämmentynyt. Toisen kuuntelukerran jälkeen entistä hämmentyneempi. Kolmannen kuuntelukerran jälkeen levysta alkaa saada otetta ja biiseihin pääsee sisään. Musiikki on hyvin epätyypillistä kotimaisella musiikkikentällä, jos ei tietäisi Katrin olevan suomalainen, saattaisi luulla, että kädessä on ulkomainen äänite.

Brave New World on tarkoin harkittu taideteos. Levy on positiivishenkinen, mutta synkkyyttäkään ei kaihdeta – neljäs raita, Glass of Wine, saa aikaan runsain määrin kylmiä väristyksiä.

Musiikista ei puutu tunnetta, välillä jalka takoo tahtia mukana ja seuraavassa hetkessä ryvetään itsesäälissä, kuten käy seitsemännen raidan, Cool Girl ja yhdeksännen raidan, I’m too Slow, kohdalla.  

Katri O on tehnyt levyn, joka katkaisee kitaran kielet Spotifyn aloittamalta murroksella, jossa kuunnellaan singlejä albumikokonaisuuksien sijaan. Levyltä on todella haastava irrottaa singlebiisiä, eikä mikään yksittäinen kappale nouse muiden edelle, kyse on kokonaisuudesta.

Brave New World onkin kuin kirja, jota et malta laskea käsistäsi, koska se koukuttaa. Puolivälissä mieleen juolahtaa, että voisi keittää kahvit, lopussa huomaa, ettei maltttanut keskeyttää. 

Mikäli pidät minimalistisesta musiikista, jossa yksityiskohdat ovat suuressa osassa, suosittelen ehdottomasti.

Katri O:n Brave New World ei ole taustamusiikkia, mutta jos haluat tauon koronan kyllästämästä maailmasta, sulje puhelin ja verhot, valaise kuuntelupaikka kynttilöin ja kaada vaikka lasi viiniä. Uppoudu Katri O:n musiikkiin.
Vakuutan, että noin 40 minuuttia kellottava tauko ympäröivästä maailmasta tekee hyvää juuri sinulle. 



Katri Oikarinen: "Brave New World" (2020)

30.11.2020
|
Lauri Nieminen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy