Vuosi takaperin Audient esitteli Frankfurtissa kahdeksankanavaisen ASP880-etuvahvistimen, joka ehdittiin jo ottaa Riffin käyttötestiinkin viime syksynä. Nyt teemasta esiteltiin kahdella erikoiskanavalla höystetty uusi muunnelma, ASP800.
Tuoteuutiset
Tanskalaiset ovat päättäneet antaa aidolla nauhalla ja äänipäillä toimivalle kaikulaitteelle uuden nosteen ja messuilla vekotin olikin jo nähtävillä. Mikäs siinä, saadaanpa vaihtoehto Fulltonen Tube Tape Echolle, eikä niitä muita vaihtoehtoja taida markkinoilla ollakaan.
Messu-uutuuksiin lukeutuu myös Ampegin SCR-DI-boksi, jonka ominaisuuksiin kuuluu SVT-vahvistimien rouheaa soundia jäljittelevä Scrambler-särö.
Viime vuoden jännittävimpiä pedaaliuutuuksia oli Electro-Harmonixin B9 Organ Machine, joka muuntaa sähkökitaran tuottamaan vallan mojovia polyfonisia urkusoundeja aina räpsyjä ja lepatuksia myöten. Eihän se siihen jäänyt…
Suoraan tavalliseen kitaraan liitettävä SY-300 uudistaa kitarasyntikan.
Nord Stage 2 EX tuo Clavian mallistoon uuden kierteen isomman muistinsa ja pianotyyppisen Hammer Action -koskettimistonsa tuella. Kuhina Frankfurtin Musiikkimessujen osastolla oli kovaa.
Kotimainen Genelec lanseerasi Prolight & Sound 2015 -messuilla erittäin näpsäkän sub bass -kaiuttimen, joka on suunniteltu erityisesti 8010-, 8020- ja M030-kaiutinten kanssa käytettäväksi.
Läntisestä naapurimaastamme koko bassomaailman tietoisuuteen ponnistanut EBS kertoo, että vuosien varrella merkittävä joukko kitaristeja on adoptoinut alunperin bassolle suunniteltuja EBS-pedaaleita omikseen. Nyt lainailusta päätettiin tehdä loppu tarjoamalla kitaristeille juuri heille suunniteltuja vaihtoehtoja.
Viime viikolla pidetyillä Frankfurtin Prolight & Sound -messuilla yleisölle esitelty C314 on äänityskäyttöön tarkoitettu kondensaattorimikrofoni, joka kaksikalvoisen rakenteensa ansiosta tarjoaa neljä eri suuntakuviota. Perushertan vaihtoehtona on vieläkin tiukempi superhertta, eteen ja taakse yhtälailla aukeava kahdeksikko sekä kaikkiin suuntiin kuunteleva pallokuvio.
Uusi efektiosasto ja etenkin kokous- ja kongressi-toimissa hyödyllinen automaattimiksaus, siinä uuden GLD-sukupolven valtit.
Valmistaja luonnehtii TonePrint-malliston uusimpiin tulokkaisiin lukeutuvaa Viscous Vibe -pedaalia täydelliseksi toisinnoksi Shin-Ei:n 60-luvulla valmistamasta Uni-Vibe-efektistä.
Neutrik Xirium X on toisen sukupolven langaton äänensiirtojärjestelmä, joka on tarkoitettu esimerkiksi hajautetun kaiutinjärjestelmän syöttämiseen tai ulkotuotannon muihin tarpeisiin.
Harmanilta kerrotaan, että Vista-sarjan miksereihin on nyt tarjolla uusi käyttöäjärjestelmän versio, jonka myötä työkaluvalikoima laajenee samalla kun niiden käyttö muuttuu entistäkin helpommaksi.
Sabian Big & Ugly on kuuden poikkeuksellisen komppisymbaalin sarja, jonka kaikki mallit ovat valmistajan luonnehdinnan mukaan isoja, irtonaisia, dynaamisia ja mukavia soittaa.
BluGuitar AMP1 on nelikanavainen, täysin analoginen kitaravahvistin, joka muotoilunsa ansiosta soveltuu käyttöön niin kaiutinkaapin päälle sijoitettuna nuppina kuin pedaalilautaan kiinnitettynäkin.
Allen & Heathilta kerrotaan, että uuden firmware-version (ArcLight 1.7) myötä myös uusimman mallin, Qu-Pacin, miksaus käy päinsä iPadilla – itse asiassa vaikka kahdella tabletilla rinnakkain.
Metrojunat ja raitiovanut ovat Suomessa toistaiseksi hyvin paikalliksi rajoittuneita ilmiöitä, mutta ruuhkabusseja kulkee ympäri maata. Sellaisenkin kyytiin mahtuu cajonisti kätevämmin, jos soittimen malli on Gon Bopsin Commuter – siististi salkkuun taiteltava rytmiloota.
Avid etenee samaan suuntaan monen muun ohjelmistotalon kanssa: Pro Toolsin uusi versio – järjestyksessään numero 12 – jaellaan maailmalle joko kuukausittaisella käyttökorvauksella tai perinteisellä kertalunastuksella, jonka optona on sitoutuminen edullisiin jatkopäivityksiin. Uusi versio nivoutuu myös saumattomasti Avidin pilvipalveluihin.
Naapurimaan sähkörumpujen ja triggereiden valmistaja 2Box on julkistanut uuden TrigIt-triggerimalliston akustisille rummuille.
Rolandin uusi Promars-virtuaalisyntikka on yhtiön mukaan tarkka replika monofonisesta 70-luvun lopun mallista, ja se toimii Aira-mallistoon kuuluvan System-1-soittimen lisäksi myös AU- ja VST-ympäristöissä.