Irlantilaisen folk-popin jättinimi Clannad sunnuntaina Helsingissä!

Image

Irlantilainen Clannad vierailee puoli vuosisataa kestäneen uransa päätöskiertueella Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 24. huhtikuuta.

 

Moninkertaisesti Grammy- ja BAFTA-palkittu perheyhtye julkaisi lopetusuutisensa yhteydessä In A Lifetime -nimisen 50-vuotisjuhlalevyn. 

Myös lukuisista tv-sarja- ja elokuvamusiikeista tunnettua kokoonpanoa on kiitelty kelttiläisen perinnemusiikin ja pop-musiikin rajojen rikkomisesta ja tyylilajien lähentämisestä, ja yhtye onkin vuosikymmenten saatossa onnistunut kasvattamaan kuuntelijakuntaansa perinteisemmän pop-musiikin harrastajien pariin menettämättä kuitenkaan folk-seuraajiaan. 

Englannin ja iirin kielellä levyttänyt yhtye julkaisi viimeisimmän Hourglass-singlensä tänä syksynä höystettynä vuoden 2003 remasterilla yhtyeen tekemästä Harry's Game -televisiosarjan tunnusmusiikista. Teemabiisistä on nyt julkaistu myös Brittien Bathissa kuvattu livevideo.

 

Irlantilaisen musiikin sanansaattajana toimiva Clannad on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa levyä, ja orkesterin levyistä kahdeksan on noussut Ison-Britannian top 10 -listalle. Suomessa Clannad nähtiin viimeksi vuonna 2012, kun se esiintyi Turussa ja Helsingissä täysille saleille.

 

Clannad (IE)

Kulttuuritalo, Helsinki 24.4.2022

Liput Lippupisteestä ja Tiketistä.