Kingston Wall -yhtyeen DVD-paketti julkaistaan Petri Wallin syntymäpäivänä

Image

Kingston Wall -yhtyeen tuotantoa vinyylimuodossa julkaissut Svart Records laajentaa audiovisuaaliseen ilmaisuun julkaisemalla Hannu Lappalaisen koostaman eepoksen Kingston Wall: Kingtime.

Petri Wallin 46-vuotissyntymäpäivänä julkaistava kaksois-DVD sisältää yli kahdeksan tuntia bändin taivalta aktiivisesti videokameroineen dokumentoineen Lappalaisen arkistoistaan koostamaa pääsääntöisesti ennennäkemätöntä materiaalia.
 
Ensimmäiselle DVD-levylle on toteutettu kronologinen 26 live-esityksen kooste, varhaisesta vuoden 1988 kokoonpanosta yhtyeen viimeisiin lavahetkiin asti. Kakkoskiekon avaa kiehtova katsaus parhaisiin hetkiin Kingston Wallin isännöimältä improvisaation ja spontaaniuden leimaamalta Freak Out-klubilta. Tämän lisäksi paketista löytyy Petri Wallin, Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen haastatteluja, musiikkivideoita sekä Petri Walli In Memoriam -dokumentti.
 
Levy löytyy kaupoista perjantaina 27. helmikuuta, ja sen julkaisua juhlitaan Tavastialla Petri Wallin 46-vuotissyntymäpäivänä 25.2.

Ilta kunnioittaa Kingston Wallin legendaaristen FreakOut-klubien ajatusta, jossa musiikki eli vahvasti – jamia ja yllätyksiä tuutin täydeltä. KW:n komppikaksikko Jylli/Kuoppamäki saa lavalle seurakseen ihastuttavia erikoishahmoja (Timo Kämäräinen, Samu Leminen, DJ:t Bunuel ja Yuhis) sekä yllättäviä vierailijoita matkan varrelta. Illan avaa loistava Hidria Spacefolk, joka lämmittelee lauteet heti alkuillasta.
 

Kingston Wall Kingtime-DVD:n julkkaribileet 25.2. Tavastia-klubi, Helsinki

Jukka Jylli & Sami Kuoppamäki + vierailijoita mm. Timo Kämäräinen, Samu Leminen, DJ Bunuel ja DJ Yuhis.
Lämmittelijänä nähdään Hidria Spacefolk.
Ikärajaton keikka alkaa 19.00 (ovet 18:00) ja myöhempi K-18 keikka 23:00 (ovet 21:30).

Ennakkoliput: Tiketti