Lupamenettely närästää kaupunkitapahtumien järjestäjiä

Saneleeko Helsingin kaupungin ympäristökeskus kulttuuripolitiikan linjauksia?

Elokuun alussa saimme lehdistötiedotteen, jossa neljän kaupunkitapahtuman järjestäjät ilmaisivat tyytymättömyytensä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen lupamenettelyyn ja toimintaan.


Aihe on edelleen ajankohtainen ensi kesää ajatellen – sekä sen vuoksi, että Reima Saarinen käsittelee samaa tematiikkaa omalla vakiopalstallaan keskiviikkona 2. syyskuuta ilmestyvässä Riffin numerossa 4/2015.
Tiedotteen takana ovat Sideways-, Summer Sound Festival-, Tuska- ja Weekend-festivaali. Ja tällainen on tuo tiedote:


Useat musiikkifestivaalit tyytymättömiä Helsingin kaupungin melurajoihin


Useat Helsingissä toimivat musiikkifestivaalit ovat tyytymättömiä Helsingin kaupungin asettamiin melurajoihin. Helsingin Kyläsaaressa 7.–8. elokuuta järjestettävä Weekend Festival on jo ilmoittanut harkitsevansa siirtymistä pois Helsingistä rajoitusten vuoksi. Myös muilla festivaaleilla on ollut suuria vaikeuksia toimia kaupungin ympäristökeskuksen määrittelemien sääntöjen puitteissa.


Monet Helsingin musiikkifestivaaleista ovat närkästyneet kaupungin väheksyvästä suhtautumisesta heidän toimintaansa ja lupahakemusten käsittelyyn. Erityistä kummastusta musiikkifestivaalien järjestäjätahoissa herättää Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tiedote (3.8.2015), jossa kaupunki väittää, että sen konserttimelulinja on salliva ja toimiva. Samassa tiedotteessa ympäristökeskus väittää lähes kaikkien tapahtumajärjestäjien olevan tyytyväisiä ympäristökeskuksen soittoaikalinjauksiin. 

Lisäksi ympäristökeskus katsoo tyytyväisenä nykyjärjestelmän toimivan, koska koko ympäristökeskuksen historian aikana tapahtumajärjestäjät ovat valittaneet melupäätöksestä oikeuteen vain kolme kertaa.


– Helsingin ympäristökeskuksen väitteet festivaalijärjestäjien tyytyväisyydestä ovat pöyristyttäviä, toteaa Pohjoismaiden suurimman metallifestivaalin, Tuskan, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen.
– Emme todellakaan ole tyytyväisiä ympäristökeskuksen linjauksiin, Mäkynen sanoo.

Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty Tuska pidetään nykyisin Suvilahdessa. Tuska piti tapaamisen Helsingin ympäristökeskuksen meluvastaavan kanssa ennen tämänvuotista festivaaliaan. saadakseen tunnin lisäaikaa perjantaille ja lauantaille. Tässä tapauksessa soitto olisi jatkunut molempina päivinä kello 23 saakka.
– Saimme täystyrmäyksen heti palaverimme aluksi. Virkamies totesi suoriltaan, että anomuksemme ei tule menemään häneltä eteenpäin, Mäkynen kertoo.
– Ehdotimme kompromissia, että soittaisimme viimeisen tunnin kello 23 saakka alhaisemmilla desibelitasoilla, mutta tämä ei ympäristökeskukselle kelvannut. Ympäristökeskuksen virkamies sanoi yksiselitteisesti, että mikä haluamme jatkaa festivaalimme pitoa Suvilahdessa, soitto loppuu kello 22.00, eikä tästä neuvotella, Mäkynen jatkaa.

Huonoja kokemuksia ympäristökeskuksen yksinvallasta on myös Summer Sound Festivalilla, joka on kerännyt jo viiden vuoden ajan noin 20 000 - 30 000 hengen yleisön Helsingin Messukeskukseen.
– Yritimme parina vuotena hakea tunnin lisäaikaa festivaalillemme ympäristökeskukselta, mutta saimme jo heti puhelimessa vastauksen, että tokihan te lisäaikaa hakea voitte, mutta kannattaa suunnitella ohjelma jo valmiiksi siten, että musiikki loppuu joka tapauksessa kello 22.00 eikä kello 23.00, kertoo festivaalin monivuotinen promoottori Oskari Hakala.

Sörnäisissä Teurastamon alueella kesäkuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Sideways haki keskiyöhön jatkuvia soittolupia, joista se sai lopulta päätöksen noin kuukautta ennen festivaalia. Lopputulos oli sama kuin Weekend Festivalilla: Pääesiintyjän tuli toisena iltana lopettaa ennen auringonlaskua eli klo 23.00.
– Sideways on Teurastamo-alueen ainoa festivaali koko vuonna. Tapahtumassa kävi yli 12 000 ihmistä, eli se oli molempina päivinä loppuunmyyty, kertoo tiedottaja Johannes Kinnunen Fullsteam Agency Oy:stä.
– Festivaalistamme tuli meluvalituksia lopulta ainoastaan yksi kappale. Toiveemme on, että kaikkia helsinkiläisiä festivaaleja kohdeltaisiin tasapuolisesti tapahtuman ajankohdasta ja paikasta riippumatta, Kinnunen jatkaa.

Useat Helsingissä järjestetyt musiikkifestivaalit toteavat, että valitustie Helsingin ympäristökeskuksen yksinvaltaisista päätöksistä on liian rankka. Ainoa valitustie on hallinto-oikeus ja sen jälkeen korkein hallinto-oikeus.
– Se, ettei valituksia ole tehty ympäristökeskuksen mainitsemaa kolmea enempää ei johdu tyytyväisyydestä, kuten ympäristökeskus luulee, vaan pelkästään siitä, että valitusprosessiin kuluu mittavasti rahaa, aikaa ja vaivaa, toteavat Eeka Mäkynen, Oskari Hakala, Johannes Kinnunen sekä Weekend Festivalin promoottori Hardi Loog.
– Kyseessä on kaiken kaikkiaan hyvin huolestuttava tilanne, joka haittaa musiikkifestivaaleja Helsingissä ja estää niiden kehittymisen yhä kovenevalle kansainväliselle tasolle, Hardi Loog sanoo.
– Haluaako Helsinki oikeasti tätä, Loog ihmettelee.

Useat musiikkifestivaalien järjestäjät kokevat yrittäneensä kaikkensa Helsingin ympäristökeskusta miellyttääkseen. Soittoa on suostuttu hiljentämään, lavojen suuntauksia on muutettu ja monia muita mittavia toimenpiteitä on tehty. Äärimmäisen harvoin nämä ovat kuitenkaan ympäristökeskuksen päätä kääntäneet.

Samalla kun monet musiikkifestivaalien järjestäjät arvostelevat nykyistä tilannetta, he haluavat korostaa, että he kunnioittavat ja arvostavat suuresti kaikkia Helsingin musiikkitapahtumia, eikä heidän arvostelunsa ole kohdistettu mitään muuta musiikkifestivaalia vastaan.
Festivaalijärjestäjät vaativat kuitenkin tasa-arvoa Helsingin ympäristökeskuksen melupäätösten käsittelyyn. Etenkin annettujen aikarajojen epätasa-arvo kismittää festivaalien järjestäjiä.
– Kysyimme ympäristökeskukselta, miksi juuri Flow Festival saa Helsingissä aina pisimmät soittoajat. Meille vastattiin, että Flow käsitellään ympäristökeskuksessa erikseen, koska se on erityisen tärkeä tapahtuma Helsingin kaupungin markkinointia ja kulttuuria ajatellen, kertoo Oskari Hakala.
– Mielestäni kaikki Helsingin tapahtumat ovat omalta osaltaan erittäin tärkeitä juuri näistä syistä, Hakala jatkaa.

Musiikkifestivaalien järjestäjät kokevat ympäristökeskuksen päätökset monesti myös mielivaltaisiksi. Esimerkiksi Weekend Festivalin melupäätöksen perustelut muuttuivat yllättäen viime vuodesta. Vuonna 2014 ympäristökeskus ilmoitti, että Weekend Festivalin aukioloaikoja piti lyhentää sen vuoksi, että tapahtuman meluilmoitus saapui kirjaamoon myöhemmin kuin lähistöllä pidettävän Flow Festivalin.
Tuolloin Helsingin ympäristönsuojelupäällikkö perusteli korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa, että ”poikkeus voidaan ensisijaisesti myöntää sille tapahtumalle, jota koskeva meluilmoitus on tullut vireille ensimmäisenä. Muuta perustetta viranomaisella ei voi olla käytettävissään.

– Pidimme ympäristökeskuksen päätöksen mielessämme tarkoin, kun teimme tämänvuotisen anomuksen. Festivaalimme meluilmoitus saapui kaupungin kirjaamoon 10.10.2014, kun Flow Festivalin ilmoitus saapui sinne vasta yli kaksi kuukautta myöhemmin 15.12.2014, kertoo Hardi Loog.
– Nyt täällä saapumisajalla ei sitten yhtäkkiä ollutkaan mitään merkitystä, vaan ympäristötarkastaja alkoi keksiä aivan uusia perusteita sille, että juuri Weekend Festivalin esiintymisaikoja tuli rajoittaa, Loog jatkaa.

Linkit tapahtumien kotisivuille:

Sideways

Summer Sound Festival

Tuska Festival

Weekend-festivaali

01.09.2015
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy