Maailma kylässä -festivaali 2021 toteutetaan verkkotapahtumana

Image

Maailma kylässä -festivaali toteutuu tänä vuonna 29.–30.5.2021 virtuaalitapahtumana, jossa nähdään lukuisia konsertteja sekä maailmalta että Suomesta, ajankohtaisia dokumenttielokuvia, kymmeniä kantaaottavia puheenvuoroja, lastenohjelmaa ja messutapahtuma. Festivaalin teemana on tulevaisuus. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

 

Maailma kylässä -festivaalin järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry.

– Haluamme, että virtuaalifestivaalilla voi kokea lähes kaikkea, mitä perinteisessäkin tapahtumassa. On erityisen hienoa, että pystymme tällä kertaa tarjoamaan ohjelmaa, jota olisi vaikea toteuttaa normaalissa tilanteessa. Ohjelmaa on tulossa hyvin laajasti eri puolilta maailmaa, kansainväliset ja tarvittaessa muutkin puhujavieraat voivat osallistua virtuaalisesti ja myös yleisö voi tulla katsomaan, kuulemaan ja kokemaan riippumatta siitä, missä he sillä hetkellä ovat, kertoo ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.

– Kestävä kehitys, yhdenvertaisuus, ihmisoikeudet ja kulttuurien moninaisuus nousevat tulevaisuus-teeman puitteissa laajasti esille. Toivomme, että yleisö saa tälläkin tavoin uusia ajatuksia, tietoa ja elämyksiä meitä kaikkia koskettavista globaaleista aiheista, jatkaa viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

 

Kansainvälisiä konsertteja: Kayhan Kalhor (IRN), Ricky Kej (IND) ja Madalitso Band (MWI)

Grammy-voittaja ja yksi maailman tunnetuimpia persialaisen musiikin mestareita, Kayhan Kalhor, tuottaa festivaalille harvinaisen virtuaalisen sitar-konsertin. Kalhorille on myönnetty esimerkiksi arvostettu Womex Artist Award -palkinto elinikäisestä työstään persialaisen musiikin tunnetuksi tekemisen ja musiikkiperinteen säilyttämisen hyväksi.

– Näinä vaikeina aikoina kulttuuri voi auttaa meitä löytämään tulevaisuuden toivon. Kulttuuri on ihmisyyden ydin. Voimakkaan kulttuurisen vision avulla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsillemme, toimivampaa politiikkaa ja terveempää taloutta, kommentoi Kayhan Kalhor Maailma kylässä -festivaalille.

Niin ikään Grammy-palkittu intialainen muusikko, säveltäjä ja ympäristöaktivisti Ricky Kej ja joukko arvostettuja muusikoita toteuttavat festivaalille ainutlaatuisen virtuaalikeikkaspektaakkelin. Eri puolilta maailmaa kuvattavassa konsertissa esiintyy Kejn lisäksi Grammy-voittaja Wouter Kellerman, Grammy-ehdokas Lonnie Park, laulaja IP Singh, huilisti Varijashree Venugopal, viulisti Manoj George ja perkussionisti Arun Kumar. Festivaalilla kuullaan myös Rick Kejn keynote-puheenvuoro.

Perinteistä malawilaista musiikkia soittavan Madalitso Bandin keikka kuvataan Malawin kaduilla, missä duon rytmit ja iloinen tunnelma pääsevät oikeuksiinsa. Yhtyeen ura on kehittynyt nopeasti katusoitosta maailmankiertueille. Konsertin yhteydessä kuullaan Madalitso Bandin haastattelu.

 

Keynote-puheenvuoroja: Maina Kiai (KEN) ja Pirkka-Pekka Petelius

Vuosina 2011–2017 YK:n erityisraportoija toiminut kenialainen Maina Kiai puhuu festivaalilla ihmisoikeuksien tulevaisuudesta pandemian jälkeisessä maailmassa. Olimmeko liian optimistisia ihmisoikeuksien kehityssuunnasta? Mikä on muuttumassa ja miten voimme tässä ajassa yhdessä puolustaa kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia?

Suomalaisten hyvin tuntema pitkän linjan näyttelijä, kulttuuritoimija, ympäristöaktivisti ja kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius paneutuu puheenvuorossaan kestävän tulevaisuuden teemoihin kulttuurin, aktivismin ja politiikan näkökulmista?

 

Dokumenttielokuvia: Contradict, Lost and Found, Eettisen läppärin jäljillä

Contradict-dokumenttielokuvassa muusikot lähtevät Ghanan pääkaupungin, Accran, kaduille keräämään rahaa auttaakseen köyhiä ja kärsiviä Amerikassa. Onko kyseessä vitsi, poliittinen provokaatio vai ennustus tulevaisuudesta? Näytöksen yhteydessä haastatellaan elokuvan ohjaajia.

Palkitun Orlando von Einsiedelin ohjaama Lost and Found -lyhytdokumenttielokuva kertoo tarinan Kamal Husseinista, joka on omistanut elämänsä hajotettujen perheiden yhdistämiselle. Elokuva sijoittuu pakolaisleirille, jossa elää 700 000 Rohingya-pakolaista. Elokuvan jälkeen asiantuntijat keskustelevat maailman pakolaislasten tilanteesta.

Eettisen läppärin jäljillä -dokumenttielokuva kertoo suomalaisen ihmisoikeusaktivisti Anna Härrin yrityksestä paljastaa elektroniikkateollisuuteen liittyvät ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristöhaasteet. Elokuvan jälkeen keskustellaan globaalin elektroniikkatuotannon kipupisteistä.

 

Lisätiedot: 

Maailma kylässä -festivaali

• Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry