Mikkeli Events – puolen miljoonan tapahtumahanke käynnistyi EU:n tuella

Image

Mikkelissä käytetään puoli miljoonaa euroa tapahtumakaupungin toimintaan seuraavan kahden vuoden aikana.
Mikkeli Events -hanke saattaa Mikkelin tapahtumatuotannon toimijat yksityiseltä, kolmannelta ja julkiselta sektorilta saman verkoston, toimintamallin ja tiedon äärelle. Tavoitteena on saada aikaan yksi Pohjoismaiden parhaista tapahtumakaupungeista.

 

Mikkelissä ja seudulla on tunnistettu jo pitkään tarve kehittää tapahtumatoimijoiden valmiuksia järjestää, tuottaa ja tarjota tilaajaorganisaatioille laajempia ja ammattimaisemmin tuotettuja tapahtumapalveluja.

Mikkeli Eventsin työn avulla lisätään mahdollisuuksia tapahtumille sekä uudelle liiketoiminnalle tapahtuma-alalla. Mikkelissä järjestettävien keskisuurten ja suurten tapahtumien määrä tulee kasvamaan, kesäsesonki laajenee, sesongin ulkopuolelle saadaan lisää merkittäviä tapahtumakonsepteja ja tapahtuma-alan jo ennestään merkittävä aluetaloudellinen vaikutus kasvaa.

– Kyse on monipuolisesta kokonaisuudesta aina tapahtumateknisistä toimijoista tapahtumasisältöjen tuottajiin, elämysten tuottajiin ja näiden palvelujen sekä tapahtumien markkinointiin, kertoo Mikkeli-myyjä Olli Marjalaakso Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Hankkeen aikana kontaktoidaan suuret tapahtumatoimistot eli tapahtumatuotantoyritykset. Lisäksi selvitetään Mikkelin asema tapahtumakaupunkina suurten tapahtumatoimistojen näkökulmasta. Myös suuret tapahtumia järjestävät tahot, kuten järjestöt ja liitot, kartoitetaan perusteellisesti.

– Kartoitus- ja kontaktointityön avulla tiedämme täsmällisesti, minkälaiset suuret tapahtumat meillä on mahdollista tänne saada ja minä vuonna, Marjalaakso toteaa.

Hankkeen kautta saadaan myös apuja Mikkelin markkinointiin tapahtumakaupunkina.

Mikkeli Events -hankkeen puitteissa tuotetaan tapahtumista ja elämyksistä videoita sekä muuta materiaalia. Näin välitetään kuva elävästä Saimaan rannalla sykkivästä tapahtumakaupungista, jonne kannattaa tulla tekemään tapahtumia ja jossa kannattaa vierailla.

Mikkeli Events -hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto. Rahoituksen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.

 

Lisätiedot: Miksei Mikkeli