Nyrkki-palkinto 2022 Paula Vesalalle ja Mikko Kososelle

Image

Muusikkojen liitto palkitsi muusikot Paula Vesalan ja Mikko Kososen Nyrkki-palkinnolla merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.

Palkinnon valintaperusteluissa todetaan, että Paula Vesala on määrätietoisesti nostanut esiin musiikin esittäjien epäoikeudenmukaista tilannetta. Vesala on toiminut kollegojensa ja muusikkoyhteisön hyväksi poikkeuksellisella rohkeudella sekä laittanut itsensä likoon puhuessaan suoraan ja oikeudenmukaisuutta puolustaen.

Image

Paula Vesala, kuvaaja Viivi Huuska

 

Mikko Kosonen puolestaan on väsymättä ja näkemyksellisesti käynyt yhteiskunnallista keskustelua musiikkialan ja musiikin esittäjien ahdingosta. Kosonen on haastanut niin päättäjiä kuin musiikkialaa aktiivisella osallistumisellaan ja aloitteellisuudellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä edistänyt musiikin esittäjien asemaa.

Image

Mikko Kosonen, kuvaaja Jonna Öhrnberg

Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto kiittää Paula Vesalaa ja Mikko Kososta merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja musiikkialan hyväksi pandemia-ajan haasteiden keskellä. Vesala ja Kosonen ovat tinkimättömällä asenteella edistäneet muusikkoyhteisön asemaa ja näkyvyyttä.

Palkinnot luovutettiin saajille 7.6.2022.

Vuonna 2021 lanseeraamallaan Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto palkitsee aktivismia ja tekoja, jotka edistävät musiikin esittäjien asiaa. Palkinnon on tehnyt kuvataiteilija Jani Leinonen, ja se on valettu ensimmäisen Nyrkki-palkinnon saajan, muusikko Aki Haurun nyrkin mallin mukaiseksi.


Nyrkki-palkinnot:
• 2022 Muusikko Paula Vesala, muusikko Mikko Kosonen
• 2021 Muusikko Aki Hauru

Lisätiedot: Muusikkojen liitto

edit: Mikko Kososen nimi on korjattu otsikossa oikeaan muotoon 16.6.2022. Toimitus pahoittelee kömmähdystä nimessä.