Nayteikkuna

Pori Jazzin nuorille suunnattu musiikkikilpailu käynnistyi

Pori Jazz kutsuu nuoria musiikinharrastajia mukaan uuteen kilpailuun, jonka tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria eteenpäin harrastuksessaan. Voittajille on tarjolla konserttielämyksiä sekä esiintymismahdollisuus vuoden 2022 Pori Jazz -festivaalilla.

 

Koronapandemia ja sen mukanaan tuomat poikkeusolot ovat vaikeuttaneet nuorten harrastustoimintaa monella tavalla. Musiikin harrastaminen on ollut mahdollista poikkeusjärjestelyjen ja alan opetushenkilökunnan ponnistelujen ansiosta, mutta esimerkiksi lähiopetus sekä oppilaiden yhteiset konserttihetket ovat osin estyneet kriisin pitkittyessä.

Sävelaskel-kilpailun tavoitteena on tarjota positiivisia näkymiä tulevaan talveen ja kannustaa nuoria jatkamaan harrastuksensa parissa. Kilpailussa on kaksi sarjaa: peruskoulun vuosiluokat 5–9 ja konservatoriot/musiikkiopistot.
Oppilaita kannustetaan kokoamaan keskuudestaan yhtye, joka soittaa omavalintaisen kappaleen ja taltioi esityksensä videolle.
Peruskoulujen osalta kaikkien oppilaiden tulee olla samalla luokalla ja konservatorioiden/musiikkiopistojen sarjassa kirjoilla samassa oppilaitoksessa.

Peruskoulujen sarjassa valitaan videoiden perusteella kolme parasta kokoonpanoa. Videolla esiintyviä oppilaita ja heidän koko luokkaansa odottaa yhteinen konserttielämys: kuljetukset ja pääsyliput Pori Jazzin pääkonserttiin kesällä 2022.

Musiikkiopistojen sarjassa videoiden perusteella valitaan neljä yhtyettä, jotka kutsutaan Helsingissä alkuvuodesta 2022 järjestettävään finaaliin. Finaalin perusteella valitaan yksi yhtye, joka pääsee esiintymään Pori Jazzin pääsymaksuttomassa ohjelmistossa heinäkuussa 2022.

Ohjeet kilpailuvideoiden lähettämiseen löytyvät täältä. Videoita voi lähettää sivuston kautta 15.12. klo 23:59 asti, minkä jälkeen Pori Jazz kontaktoi voittajat sekä kilpailussa jatkoon edenneet kokoonpanot.

Pori Jazz järjestää valtakunnallisen kilpailun yhdessä pääyhteistyökumppaninsa OP:n kanssa.

Eurooopan vanhimpiin jazzfestivaaleihin kuuluvaa Pori Jazzia on järjestetty vuodesta 1966.  Ensi kesänä Pori Jazz järjestetään 8.–16. heinäkuuta. OP on Pori Jazzin pääyhteistyökumppani.

Lisätiedot:

Sävelaskel-hanke

Pori Jazz

16.09.2021
|
Riffi
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy