Roll FM palaa radioaalloille jatkuvuudesta haaveillen

Image

Ohjelmistopolitiikallaan aivan omaa linjaansa vetänyt Roll FM palaa radioaalloille 8. tammikuuta 2022. 

 

Vantaan Hiekkaharjusta käsin operoiva radio ei käytä soittolistoja, vaan noin viidenkymmenen intohimoisesti musiikkiin suhtautuvan ohjelmantekijän joukko valitsee ohjelmissaan soitettavat levyt itse.

Kanavalla pääsevät ääneen myös artistit itse: toimittajien haastateltavana on ollut lähes 350 artistivierasta Remu Aaltosesta Tuomari Nurmioon.

Ohjelmiston kokoavat tutut juontajat kuten Uuge Kojola, Risto Vuorimies ja Jukka ”Lifetime rocker” Hampunen, mutta myös uusia dj-vieraita on luvassa.

 

Rollaavaa kulttuurityötä

Päätoimittaja ja RollMedia Oy:n toimitusjohtaja Ari Rajala perusti kanavan vuonna 2015 kyllästyttyään suomalaisen radiotarjonnan yksipuolisuuteen. Rajalalla ei ollut aiempaa kokemusta media-alalta, mutta punk-henkinen usko omiin kykyihin on kannattanut, sillä innostus on tarttunut vuosi vuodelta laajempaan kuulijakuntaan. 

Tee-se-itse-radiokanava on matkan aikana ammattimaistunut huimasti, mutta missio on edelleen sama kuin alussa. Painopiste on yhdysvaltalaisessa juurimusiikissa kaikkine variaatioineen, mutta suomalaista iskelmää ja poppiakaan ei ole unohdettu. Ja maailmanmusiikkiakin Roll FM:n taajuuksilta kuulee. 

Soitetun musiikin kirjoa voi ihmetellä toimikausien aikana esimerkiksi www.biisit.info -nettipalvelusta, joka kerää tietoa kotimaisten radioasemien soittamasta musiikista esittäjiä ja kappalemääriä myöten.

– Haluamme sivistää itseämme ja kuulijoita avaten uusia portteja musiikin ihmeelliseen maailmaan. Tämä jos mikä on kulttuurityötä, jota vain harvat radiokanavat tänä päivänä tekevät. Kaikkea musiikkia mekään emme lupaa soittaa, mutta takuulla monipuolisemmin kuin millään muulla kanavalla, sillä me emme pelkää yllättää kuulijoita. Joskus me rokataan, mutta aina me rollataan, Rajala vakuuttaa.

 

Tulevaisuus on verkkokuulijoissa

Roll FM:lle ei yrityksestä huolimatta ole myönnetty vakituista radiolupaa. Tämän vuoksi asema operoi tarjolla olevilla väliaikaisilla lähetysluvilla, kausittain vaihtelevin taajuuksin. 

Ari Rajala lupailee vuodelle 2022 satsauksia nettiradioon, mikä on jo nyt mahdollistanut uusien kuulijoiden löytämisen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

– Osa ohjelmistamme on kuunneltavissa verkossa on-demand-palvelu Mixcloudista. Sitä kautta kuunteluminuutteja on kertynyt parissa vuodessa yli miljoonan minuutin verran ja kuuntelumäärät ovat selvässä kasvussa. Tämä on kannustanut laajentamaan toimintaamme verkossa. Meillä on myös oma Android-sovellus nettiradion kuunteluun. Pyrimmekin kokeilemaan tämän vuoden aikana nettiradion pyörittämistä myös FM-lähetyskausien ulkopuolella, mikä toisi kaivattua jatkuvuutta toimintaan ja rohkaisisi toivottavasti myös kanavalle tärkeitä mainostajia tiiviimpään yhteistyöhön, Ari Rajala kertoo.

 

Studiotilat nyt myös Myyrmäessä

Vuoden 2022 uutuutena on myös uusi studiotila Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Myyräncolo-kaupunkikulttuurikeskuksessa. Kyseessä on Vantaan Myyrmäessä aseman vieressä sijaitseva liki 3 000 m2 suuruinen kulttuurikeskus, joka tarjoaa puitteet omaehtoiselle kulttuurille sekä monimuotoisille tapahtumille. 

Ari Rajalan mukaan uuden tilan ensisijainen tarkoitus on auttaa löytämään yhteistyökumppaneita paikallisten toimijoiden joukosta, mutta hajautettu ohjelmatuotanto parantaa myös koronaturvallisuutta.

– Linjanamme on se, että Roll FM:n kautta ei tartu kuin musiikillisia korvamatoja.

Lisätiediot: RollFM

Uutinen perustuu Roll FM:n tiedotteeseen.