Artikkelit

Tuoteuutiset
Timo Östman

Presonus juhlistaa kuluvana vuonna 25 vuoden mittaista historiaansa, ja on julkaissut juhlamallin suositusta AudioBox USB 96 -audiosovittimestaan. Väri on nyt mattamusta, ja virta otetaan tuttuun tapaan tietokoneen USB -portista.

Levyarviot
Ari Vanha-Majamaa

Postiluukustani tipahti kirje lehtemme päätoimittajalta. Kirjeen sisältä löysin läpinäkyvässä muovitaskussa yhden biisin cd-singlen ja harmaanvalkoisen aaneloskopioarkin. Tällä kertaa en sitten päässytkään arvioimaan loisteliasta kansikuvaa saati kuvitusta tai typografisia ratkaisuja. "No, ehkä tässä on sitten keskitytty sitä enemmän itse musiikilliseen sisältöön", mutisin itsekseni ja laitoin valkoisella pohjavärillä painetun Sakari Junturan Matkalla sun luo -kiekon cd-soittimeni kelkkaan ja painoin Play-nappia.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Boss OC-2 -pedaali saavutti aikoinaan standardin aseman. Sitten seurasi OC-3. Nyt valmistaja on esitellyt näistä päivitetyn version. Tiedote kertoo, että uusi luentatekniikka mahdollistaa paitsi paremman vasteen, myös tarkemman soittotuntuman, koska latenssia ei ole.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Kaksi kanavaa sisään ja kaksi ulos, kuuntelu kuulokkeilla tai kaiuttimilla, siinä raamit UA:n pienimmälle Apollo-sarjan interfacelle.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuva: Jim Arbogast
5/2015

J.J. Greyn albumi Ol’ Glory (Provogue/Mascot) julkaistiin Euroopassa alkuvuodesta 2015. Levy on kovatasoinen kokoelma kappaleita, joissa voi kuulla kaikuja niin soulista, rhythm’n’bluesista, funkista kuin (etelän) rockistakin. Arvion julkaisimme Riffin verkkosivuilla heti tuoreeltaan, haastattelun vuoro oli printtinumerossa 5/2015.

Laitetestit
Lauri Paloposki
5/2019

Kokonaan uuteen kapselimalliin perustuva 2028 tuo kuutisen vuotta sitten esitellyn DPA d:facto -solistimikrofonin rinnalle edullisemman vaihtoehdon.

Uutiset
Riffi

Muusikkona tunnetun Pave Maijasen ottamien valokuvien näyttely KUVA & VALO on esillä Kanneltalossa 28.10.–16.11.2020. Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Stefan Bremer.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Vanhojen studiolaitteiden replikoista tunnetun Warm Audion uutuuksiin kuuluu instrumenttikäyttöön suunnattu Jet Phaser -pedaali.
Valmistajan mukaan alkuperäinen efekti oli olennainen osa basistilegenda Larry Grahamin soundia niin Sly & The Family Stone -yhtyeessä, kuin myös Graham Central Station -kokoonpanossa.

Levyarviot
Matti Rinne

Sinisen osterin kultti on täällä taas! Tämä mainio ja hyvin omintakeinen Long Islandin yhtye, joka jo ammoisina aikoina sai niskaansa ”Thinking Man´s Metal” -tagin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Takamine valmistaa kitaroita monessa hintaluokassa. G-mallisto edustaa sitä edullisempaa Takaminea, jossa ei kuitenkaan valmistajan mukaan ole laadusta tingitty.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Juuri lanseerattu Blackhole on saanut nimensä Eventiden maineikkaan DSP4000 Ultra-Harmonizer -räkkiefektin algoritmista. Nyt studiomaailmassa arvostettujen kaikujen pitäisi löytyä pedaalilautaan sopivassa paketissa.

Haastattelut
Samuel Järvinen
4/2020

Kreikkalainen bassovirtuoosi Yiorgos Fakanas on kiertänyt kolmella eri mantereella bändinsä kanssa, johon kuuluu tällä hetkellä myös kitarajumalana pidetty Guthrie Govan.
Kaksitoista albumia urallaan julkaissut Fakanas on saapumassa lokakuussa ensimmäistä kertaa Suomeen kolmen konsertin merkeissä Helsinkiin, Tampereelle ja Jyväskylään.

Rivakat käyttötestit
Lauri Paloposki
6/2018

Erotusmuuntaja ei kuulosta hirveän innostavalta laitteelta, mutta silloin kun sitä tarvitaan, se on korvaamaton.

Levyarviot
Ville Pekkala

Modernin metallin laveaan karsinaan lukeutuva turkulainen Shapeless on malttanut kypsytellä Allision-nimistä vuosikertaviiniään jo vuodesta 2012 lähtien. Kyseessä ei ole mikään märkäkorvaisten untuvikkojen viritelmä, vaan varsin kokeneiden kehäkarhujen huolella valmisteltu debyyttialbumi.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Polyfoninen ja täysin analoginen PolyBrute on Arturian malliston uusi huippumalli, jonka erikoisuuksiin kuuluvat mm. joustava moniulotteinen morfaus kahden samanaikaisesti soivan soundin välillä ja soundimuistien, sekvenssien sekä arpeggioiden hallintaan suunniteltu matriisi.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Pedaaleihin ja niiden tarvikkeisiin erikoistunut Voodoo Lab on julkaissut turboahdetun version Pedal Power 3 -virtalähteestä. Uudessa Plus-versiossa riittää virtaa ahneille digitaaliefekteille tarvittaessa isoonkin pedaalilautaan.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Pocket GT on Bossin uusi kitaraprosessi, joka on suunnattu etupäässä soiton opetteluun ja kappaleiden mukana jammailuun. Laitteen tukena on älylaitteelle ladattava BOSS Tone Studio -sovellus, johon on integroitu oma YouTube-selain.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

SPL:n kuulokevahvistinsarjan neljäs ja uusin malli, Phonitor se, on tuoteperheen edullisin versio ja se ottaa samalla paikan väistyvältä e-mallilta.

Konserttiarviot
Tommi E. Virtanen

Motelli Skronkle syntyi 1980-luvun puolivälissä jonkinlaisena vastamanifestina valtavirralle. Tai ainakin orkesterin – jos sitä edes sellaiseksi saa kutsua – viesti on kuin isku palleaan perinteiselle popmusiikille. Tänään yhtyeen ilmaisuun on annosteltu paljon enemmän harmoniaa ja melodiaa kuin siinä todennäköisesti on koskaan ollut.

Laitetestit
Teksti: Timo Östman | Avauskuva: Hannu Huhtamo
4/2019

New Yorkin Long Islandilla päämajaansa pitävä Pigtronix tekee omien sanojensa mukaan perinnehenkisiä pedaaleita nykypäivän muusikoille sopivalla kierteellä. Otimme selvää valmistajan minipedaaleista.