Artikkelit

Haastattelut
Teksti: Kalle Heino | Kuvat: Minna Hatinen
6/2019

Children of Bodomin loppuvuodesta jättävä kosketinsoittaja on luottanut tavaramerkkisoundeihinsa samalla, kun bändi on parinkymmenen vuoden aikana jalostanut extreme metal -musiikkinsa perusajatusta koko ajan tiukemmaksi paketiksi. Viime aikoina Janne Wirman on alkanut maustaa soundipalettiaan muun muassa modulaarisyntikoilla.

Laitetestit
Teksti ja kuva: Tommi Saarela
5/2019

HW3 on aikamoinen hattutemppu: yhteen kevyesti kulkevaan laukkuun sujahtaa koko perussetti eli telineet virvelille, mhihatille ja kahdelle symbaalille.
Näiden lisäksi laukkuun jää vielä tilaa rumpupenkille ja bassaripedaalille.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Analogisynteesistä FM-tekniikkaan, elektromekaanisista pianoista sähköurkuihin ja kaikkea siltä väliltä löytyy Arturian uusimmasa V Collection -paketista, johon on koottu peräti 28 virtuaalisoitinta.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Presonus julkisti hiljattain uuden USB-mikrofonin, jonka se on suunnannut vloggaukseen, podcastien tekoon, yksinkertaisiin voice over -töihin tai ihan kotiäänittämistä varten. Valmistajan toteaa, että Mac- ja Windows-yhteensopiva mikrofoni on suunniteltu ammattimaista jälkeä varten.

Nettispesiaalit
Kari Antila
6/2020

Belgiaan asettunut ja kansainvälisiltä keikkamarkkinoilta leipänsä tienaava jazz-kitaristi Kari Antila jatkaa Muusikkona maailmalla -kolumnisarjassaan tuon monelle niin mystisen käsitteen – jazzin – sisällön läpivalaisua.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
6/2020

Näinä elävän musiikin kannalta ankeina aikoina on maailmassa kuitenkin myös joitain valon pilkahduksia. Ehkä näkyvimmästä päästä on hiljattain julkaistu uutinen, jonka perusteella kitaransoitto harrastuksena vaikuttaa saaneen aivan uutta pontta maailmalla – sikäli kuin Fenderin toimitusjohtajan taannoin kertoma viesti ennätysmäisestä myynnistä ja suuren suosion saavuttaneesta Fenderin soiton-opetus-sivustosta kuvaa yleisempääkin tilannetta.

Juttunäytteet
6/2020

Sinivalcoinen vastamelu torppaa hälyn ja onpa kuulokkeissa kelpo soundikin. Shure puolestaan hemmottelee podcastaajaa monitoimisella mikrofonillaan. Periscope taas tekee sen, mihin kokenutkaan ääniässä ei saa plugareita välttämättä taipumaan…

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
6/2020

Viiden pitkän linjan ammatti-muusikon muodostama The Shubie Brothers ammentaa instrumentaalimusiikkinsa afrikkalaisista rytmeistä ja vanhasta elokuvamusiikista. Lokakuussa 2020 päivänvalon nähnyt Casual-albumi äänitettiin pääosin livenä.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
6/2020

Tuottaja-äänittäjä-miksaaja Sakke Aalto luotsaa tunnelman tallenteelle ja musikaalien erikoismies, äänisuunnittelija Kai Poutanen muovaa äänimaiseman teatteriin. Molemmat mestareita sarallaan.

Työryhmä
Riffi
6/2020

Petri Alanko
Kari Antila
Olof Grind
Minna Hatinen
Jim Herrington
Misha Koivunen
Timo Koskinen
Niko Laasonen
Juha Reunanen
Tommi Saarela
Sami Sarhamaa
Juha Seila
Vilma Timonen
Tommi E. Virtanen
Timo Östman

Nettitoimitus: Toni Honkala, Misha Koivunen, Reima Lindroos, Lauri Nieminen, Ville Pekkala, Matti Rinne, Tommi Saarela, Jari J. Salo, Ari Vanha-Majamaa, Tommi E. Virtanen, Timo Östman

Ulkoasu: Marianne Valotie

Uutiset
Lauri Paloposki
6/2020

Käyttökokeisiin perustuvia laitearvioita toinen toisensa perään…

Tuoteuutiset
Timo Östman

Fulltonen Custom Shopin uusi fuzz-pedaali hyödyntää N.O.S ”Flying Saucer” germanium-transistoreita. Valmistaja toteaa pedaalin toimivan vahvistimen kaltaisesti eli sen soundin pitäisi siis reagoida hyvin soittajan hyppysien ja kitaran yhteispeliin.

Levyarviot
Ville Pekkala

Jos metalligenre paketoitaisiin sijoitukseksi ja sen avulla lähdettäisiin hakemaan markkinoilta pääomia, niin ensimmäisenä vakuudeksi asetettaisiin grindcoren pioneerinelikko, joka tunnetaan myös nimellä Napalm Death. Yhtyeen vuosikymmeniä jatkunut ällistyttävän tasalaatuinen ja korkeatasoinen materiaali ei osoita hiipumisen merkkejä, vaikka yhtyeen jäsenet ovat jo yli 50-vuotiaita harmaantuneita herrasmiehiä.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Minna Hatinen
5/2019

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Muistelijana tällä kerralla Tido Nguyen.

Laitetestit
Niko Laasonen
5/2019

Pöydälle pamahti tutkittavaksi kattava pino tuotteita. Konsolityyppinen Studiolive III 64S -mikseri oli saanut matkaansa 32R-räkkimikserin, NSB 16.8 -lavarasian, Earmix 16M -kuuntelumikserin sekä SW5E -kytkimen, jonka kautta rakentuvassa AVB-verkossa edellä mainitut laitteet osaavat keskustella keskenään.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Levyllinen virttyneitä pop-klassikoita livetaltiointina pelkille tv-kameroille ei kuulosta kovin freshilta ajatukselta. Olavi Uusivirta onnistuu kuitenkin loistavan orkesterinsa kanssa saamaan energiat virtaamaan myös kotiyleisössä. Parhaimmillaan henki puhuttelee.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Vuonna 1965 esitelty Hagström Viking -kitara sai melkoisen julkisuusnosteen, kun Elvis käytti sitä televisioidussa konsertissaan ’60-luvun lopulla. Tänä vuonna julkaistu Viking-retroilu on puolestaan omistettu vuodelle ´67.

Levyarviot
Reima Lindroos

The Outer Sonics jatkaa kolmannella levyllään monipuolista ja omaehtoista progerock-linjaansa.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Vahvistimista, pedaaleista ja kitaroistaankin tunnetun Friedmanin tuotantofilosofiaan kuuluu se, että vahvistimista tehdään usein myös pedaaliversio. Valmistajan uusin julkistus onkin Smallbox-pedaali, jolla valmistajan mukaan tuottaa ko. vahvistimen soundin.

Levyarviot
Lauri Nieminen

Hyvinkäältä saapuva Katri O, eli Katri Oikarinen, lähestyy toimitusta Brave New World -albumilla. 
Saatekirjeettömänä arvioijan pöydälle tipahtanut levy sisältää monipuolista musiikkia, jossa pienet yksityiskohdat ovat suuressa roolissa.