One Control BJF-S66 – Blackface-soundia ilman putken putkea?

Vahvistinsuunnittelija Björn Juhl yhdistetään yleensä korkealaatuisiin ja kalliisiin putiikkivahvistimiin. Japanilaiselle One Control -merkille suunniteltu BJF-S66 on kuitenkin transistoreilla toteutettu mininuppi ja verraten edullinenkin.

BJF-S66:n soinnillisena esikuvanana ovat olleet ’60-luvun puolivälin ”blackface-vahvistimet” (lue: Fender). Retrohenkisen soundi-ihanteen ohessa BJF-S66 vastaa myös toiseen nykypäivän trendiin – pieneen fyysiseen kokoon. Vahvistin ei nimittäin ole mitoiltaan juuri sixpackia suurempi ja painokin on alhaisempi. Kuten arvata saattaa, vahvistimessa on D-luokan pääte.

BJF-S66:n maksimitehoksi ilmoitetaan neljään ohmiin peräti 100 wattia ja kahdeksaan ohmiin 66 wattia. Nuppia voidaan käyttää myös 16 ohmisen kaapin kanssa, jolloin teho putoaa 30 wattiin. One Controllilla on vahvistimelle oma kahdeksan ohmin kaappinsa, jossa on yksi 12-tuumainen Eminence Alessandro -kaiutin.

Vahvistimen etuasteen kytkentä on toteutettu erilliskomponentein ja signaalitie on analoginen. 

Kanavia on kaksi, rhythm sekä lead, ja niitä voi vaihdella joko pedaalillla tai etupaneelin kytkimellä.

Image

Kanaville on yhteinen kolmialueinen ekvalisaattori sekä gain-säädin, mutta kummassakin kanavassa on oma master volumensa. Lisäksi soolokanavassa on lead drive -säädin, jolla kanavaa saa enemmän särölle.

Nupista löytyy myös Fender-vahvistimien perinteinen ominaisuus, Bright-kytkin, jolla saadaan korostettua ylempää keskialuetta. Toiminnon alkuperäinen tarkoitus on ilmeisesti ollut palauttaa sointiin kirkkautta, jota volume-potentiometri syö hiljaisemmilla äänenvoimakkuuksilla soitettaessa. BJF-S66:n ta-pauk-ses-sa Bright-kytkimen takaa löytyy 10 desibelin korostus neljän kilohertsin kohdalla.

Kaiut ja tremolot myös 

BJF-S66:ssa on molemmissa kanavissa kaksi säätöä kaiulle. Reverb Levelillä säädetään kaiun voimakkuus, Reverb Decay puolestaan kontrolloi kaiun pituutta tarjoten siis ominaisuuden, jota esikuvavahvistimissa ei ole. 

Mainiota on myös se, että varustukseen kuuluu tremolo, joten juuri ne perinteiset Fender-soundin mausteet löytyvät suoraan vahvistimesta. Tremolo on molemmille kanaville yhteinen, ja sen voi laittaa päälle ja pois joko pedaalilla tai etulaidan kytkimestä. 

Image

Takalevyyn on sijoitettu liitännät virtalähteelle, efektilenkille ja jalkakytkimille. Viimeksimainitut voi korvata lisävarusteena myytävällä FS-P3-pedaalilla, joka liitetään vahvistimeen RJ-12-kaapelilla. Kaiutinlähtö ja Pre Amp kuuluvat nekin varusteluun.

Riittävän fenkkua 

Tehoa nupissa on paljon ja puhdasta headroomia riitti komppikanavalla ihan mukavasti. Tämä tosin riippuu paljon kitaran mikeistä, esimerkiksi steel-kitaran varsin voimakkaalla humbuckerilla kanava meni särölle tuosta vaan, stratolla taas ei juuri ollenkaan. Kun kytkin vahvistimen Fenderin kaiuttimeen, niin puhtaan kanavan yleissävy kuulosti kyllä yllättävänkin fenkulta. Omissa Pro Junior- ja Twin Reverb -komboissa esimerkiksi soinnin atakki on hieman erilainen, mutta kyllähän BJF-S66 monessa tilanteessa Fenderistä menisi. Myös säröpedaalin vahvistin otti hyvin vastaan jo puhtaassa kanavassa.

Lead-kanava tarjoaa sitten blackface-tyyppistä säröä melko uskottavasti. Soundi ei ole liian kaunis, eikä se säröydy liian pehmeästi tai jyrkästi. Hi-Gain-särösoundeja tällä ei tuoteta, ellei avuksi ota pedaaleja. Isompia säröjä lead-kanavalta haettaessa kannattaa gain avata täysille ja annostella loppu boost-säätimellä. 

Sävysäätimet tarjoavat riittävästi korjausvaraa, ja kun tukena on Bright-kytkin, niin yläkerrasta ei ole puutetta. Manuaalin mukaan bass- ja treble-toimivat perinteisellä meiningillä, mutta keskialueella toiminta on nykyaikaisempaa. Tykkäsin kyllä pitää säätimiä aika lailla keskiasennossa, mitä nyt keskialuetta ja bassoa vähän leikata.

Takalevyssä on kaiutinliitännän lisäksi preamp-lähtö linjasoittoa varten ja vahvistinta voi käyttää myös ilman kaappia. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, ettei kaiutinpiuhaa saa irrottaa kaapista tai vahvistimesta nupin ollessa on päällä, ettei synny vahinkoa. Toki lähdön käyttäminen onnistuu silloinkin kun kaappi on kytkettynä.

Preamp-lähdön tasoa säädetään master-volumella ja siinä tuntui olevan jonkinlainen kaiutinsimulaatio, vaikka siitä ei manuaalissa mainitakaan. Joka tapauksessa soundi kuulosti linjaan ihan mukavalta. Vielä vakuuttavampaa vaihtoehtoa voi sitten hakea tietokoneen mallinnuksista tai jollain erillispedaalilla.

Kaiuillakin sai aika uskottavasti Fenderin jousikaikua muistuttavan soinnin, kunhan annosteli sitä kyllin kovalle ja avasi decay-säätöä riittävän isolle. Tremolo ei sekään ollut pettymys, vaan päinvastoin miellyttävän pyöreä, ja muistutti oman Twin Reverb -komboni vastavaa. 

Hyvä yhdistelmä kokoa ja soundia

Tämän tyyppisissä vahvistimissa merkittävä myyntivaltti on niiden pieni koko. BJF-S66 sijoittuu 600 euron hintaluokkaan, jossa sen seuraan liittyy pari muutakin Suomessa myytävää, laadukasta minivahvistinta (ainakin BluGuitar ja Taurus). BJF on näistä kuitenkin ainoa, jolla haetaan nimenomaan autenttista Fender-soundia kaikuineen ja tremoloineen.

BJF-S66 kuulostaa hyvältä, on kevyt kuin mikä, ja mahtuu hyvin reppuun tai isompaan olkalaukkuun. Hyvä miksaus.

One Control BJF-S66 

Fender ”blackface” -tyyppinen transistorinuppi

• etuaste erillisin transistorein (discrete)
• päätevahvistin, D-luokan kytkentä
• nimellisteho: 30 W (16 Ω), 66 W (8 Ω), 100 W (4 Ω)

Rhythm-kanava:
• gain, master, reverb level, reverb decay

Lead-kanava:
• gain, lead drive, master, reverb level, reverb decay

Kanaville yhteinen eq:
• basso +/- 20 dB (70Hz)
• middle +/- 10 dB  (450 Hz)
• treble +/- 20 dB (2 KHz)

• bright-kytkin: +10 dB at 4 KHz
• tremolo: depth & speed

Liitännät
• jalkakytkimet: efektiluuppi (on/off), kanavanvaihto, tremolo (on/off)
• One Control FS-P3 -jalkakytkin, RJ12
• kaiutinlähtö, 4 / 8 / 16 ohmia

• mitat: 26,5 × 9,5 × 10,3 (cm, ei sisällä säätönuppeja)
• paino: 1,62 kg
• hinta: 595 e

Lisätiedot: Nordsound

•••

Vahvistimia soundimuistoista

Helsinki Tonefestissä 2020 Björn Juhl esitteli tulevaa One Control -mininuppia, jonka sointi-ihanne on napattu ’70-luvun Marshalleista. 

– En ottanut alustaksi jotain kytkentää, jota modifioisin erilaiseksi. Sen sijaan lähtökohtana ovat ”soundimuistot”, joita analysoin ja selitin itselleni. Ihmismielellä ei ole prosessointikykyä siihen, että muistaisimme soundista tarkat taajuudet. Sen sijaan aivot luovat abstraktin, jossa on muutama tärkeä osa soundista, jolla sen pystyy tunnistamaan tyyliin ”tämä on Marshall-vahvistimen soundi ’70-luvulta Jimmy Pagen soittamana”. 

Juhl kertoo, että hän piirsi ”kartan” näistä tärkeistä ominaisuuksista. Niitä olivat Marshall-soundissa särön dynamiikka, soinnin hiipuminen (decay), sointujen säröytyminen, feedback yms.

– Paljon on kysymys oikean yläsävelrakenteen asettamisesta ja sen filtteröimisestä tietyllä tapaa. Siitä lähtien ei oikeastaan ole väliä, käytetäänkö putkia vai transistoreita. Kysymys on toki siitäkin, kuinka paljon tietää transistoritekniikasta.

Kysymys näissä pikkuvahvistimissa on Juhlin kertoman mukaan muusikon työn nykyvaatimuksista: 

– Nykyään halutaan pieniä, kevyitä ja edullisia vahvistimia, joissa kuitenkin periaatteessa pitäisi olla sama soittotuntuma kuin isommissa, riippumatta siitä kuinka lujaa niillä soitetaan. Tein töitä juuri soittotuntuman eteen, ja sen jälkeen laitoin vahvistimeen master volumen. Lähtökohta suunnittelulle oli, että vahvistimeen mahtuu kaksi kanavaa.

Björn Juhl kehuu myös One Control -vahvistimissa olevaa D-luokan päätettä. 

– Se ei kuluta juuri yhtään virtaa, silloin kun kaiutinlähdöstä ei tule ääntä. Lisäksi D-luokan päätettäkin voi jonkin verran yliohjata, mutta vain vähän, koska helposti särö muuttuu ikäväksi. 

Loppuun Juhl haluaa vielä todeta yhden asian: 

– Kun tulevaisuudessa siirrytään vahvistimista uuteen ulottuvuuteen, haluan olla valmis. Se vaatii sitä että soundin luonteen pystyy analysoimaan takaperoisesti. 

•••