Helsinkiläisviisikko The 69 Eyes on eräs parhaiten menestyviä suomalaisbändejä. Tämän jutun syntyaikaan – alkuvuodesta 2005 – bändin edellisenä syksynä ilmestynyt seitsemäs studioalbumi Devils oli jo myynyt kultaa Suomessa, kun vielä uusia julkaisumaita lisättiin kartalle eri puolilla maailmaa. Kiertueet ja promootio työllistivät eteenpäin puskevaa bändiä, mutta aikaa haastattelulle löytyi ja tulokset julkaistiin alunperin Riffin printti numerossa 4/2005.
Nyt on sopiva hetki kaivaa materiaalit arkistosta ja avata juttu nettiin.
Porukan goottisoundille ovat ominaisia alas viritetyt kielisoittimet ja matalalla kulkevat laulumelodiat. Kaikkein alimman pohjan kielisoittimien paletissa rakentaa basisti Archzie, jonka tapasimme kauniina kevätpäivänä.
Archzie on ollut basisti aina, eikä asiasta ole missään vaiheessa ollut minkäänlaista epävarmuutta.
– Basso on alusta lähtien ollut ensimmäinen soittimeni ja minulle se sopii, Archzie kertoo. Kun pikkukaverina luin musalehtiä, katsoin aina ensiksi basistikuvia ja kuuntelin levyiltä juttuja. Aloitin 14-15-vuotiaana, soitin ensiksi akustisella bassokuvioita ja hankin kohta jonkun käytetyn basson. Siitä se lähti. Ensimmäinen suuri esikuva oli Kiss ja Gene Simmons hahmona. Nykyäänkin Kissia kuunnellessa huomaa, ettei se ollut pelkkää showta, sävelkynä toimi myös.
Kouluaikoihin mahtui monenlaisia kaveribändejä, joiden kanssa opeteltiin soittamista itseään ja siinä ohessa bändihommia muutenkin – pelkkä taito itsessään kun ei vielä riitä kunnon pakettiin.
– Punkajoilta jäi mieleen, että asennettakin tarvitaan soittotaidon lisäksi!
Raskaat sävyt uivat kuvioon mukaan jo varhaisessa vaiheessa ja ensimmäinen vakavasti otettava ja levytysasteelle saakka edennyt bändikin oli tummanpuhuvasti nimeltään Syyskuu.
– Sillä oli jo goottimeininkiä, erilaista kylläkin kuin nykyään. Sen jälkeen tein välillä ihan muita hommia, kunnes tapasin nämä kundit, joiden kanssa onkin tullut soiteltua jo 15 vuotta.
The 69 Eyesin kokoonpano on säilynyt samana, alkuaikoina vaihtunutta rumpalia lukuunottamatta. Vuosien saatossa bändille ominainen tyyli on hioutunut nykymuotoonsa luontevasti, vähän kerrassaan.
– Aluksi bändin tyyli oli rock’n’rollia ja katurokkia, mutta meillä on kuitenkin kaikilla ollut samanlaiset kiinnostuksen kohteet taustalla: kuunneltiin Bauhausia, Sisters Of Mercya ja goottijuttuja, ja ajan mittaan siirryttiin siihen suuntaan itsekin. Eteenpäinhän täytyy mennä.
Goottiluokittelu sopii siis The 69 Eyesille, ainakin Archzie vakuuttaa homman olevan ok.
– Suomessa tällainen ajattelu ja tyylisuunta on vieläkin uutta ja nousussa, mutta Keski-Euroopassa se on ollut vahvoilla jo 80-luvulta. Meille tämä on juhlameininkiä, kaikki diggaillaan sitä musaa ja ihmiset ovat sydäntä lähellä. Siitä muodostuu samanhenkisten yhteisö. Keski-Euroopassa on suurimmilla keikoilla ollut yleisönä 50 000 mustiin pukeutunutta. Vaikuttava näky lavalta katsoen.
Bändi on tehnyt töitä pitkään ja breikkasi kunnolla vasta, kun se siirtyi nykyiseen goottityyliinsä.
– Albumilla Savage Garden oli jo biisi Velvet Touch – sitä soitetaan keikoilla vieläkin – ja se oli jo ihan sitä itseään. Muutenkin levyille oli pikkuhiljaa hiipinyt biisejä, jotka ovat lähellä nykyistä touhua, vaikka niitä ei silloin ollut tuotettu ja sovitettu nykytyyliin. Suuremman kansan tietoisuuteen päästiin, kun ruvettiin tekemään yhteistyötä tuottaja Johnny Lee Michaelsin kanssa, ensin kokeeksi sinkku Gothic Girl, joka pääsi radiosoittoon. Yhteistyö Johnnyn kanssa on ollut mageeta ja se jatkuu edelleen, hän on oikeastaan bändin kuudes jäsen.
Miten bändin biisit työstetään ja ajetaan sisään?
– Kitaristi Baziella on riffi-ideoita, joita hän tuo kämpille. Niistä sovitetaan yhdessä jonkinlainen aihio, johon laulaja Jyrki tekee melodian ja sanoitukset. Sitten koostetaan raakaversio, tallennetaan se digitaalisesti ja siirretään Johnnyn laitteisiin. Johnny ei ole kämpillä mukana, vaan rupeaa sovittamaan tässä vaiheessa ja yhdessä kuunnellaan biisiä ja heitellään ideoita sekaan.Suurin osa sävellyksistä on siis Bazielta, mutta koko bändi osallistuu sovittamiseen ja krediitit jaetaan sen mukaan, mitä kunkin osuudeksi katsotaan. Minunkin ideoitani on ollut biisien lähtövaiheessa mukana, esimerkiksi Feel Berlin on sellainen.
Jokainen soittaja tuo panoksensa kokonaisuuteen omassa roolissaan.
– Minun tehtäväni on hoitaa sitä, että biisi svengaa ja kulkee. Yritän pitää soiton simppelinä enkä rupea pimputtelemaan yhtään ylimääräistä. Tämä korostaa kitaroita ja laulua ja saa aikaan maton, jonka päälle voi rakentaa muut. Sellaisesta soitosta pidän itse ja meidän bändiin se sopii. Soitan pääasiassa kahdeksasosia, mutta muullekin ilmaisulle jää tilaa.
Tarjosin Archzielle havaintoa, jonka olin tehnyt monista bändin biiseistä: kielisoittimet kerrostetaan siten, että Archzie hoitelee kaikkein matalimman alueen, toinen kitaroista soittaa sointu- ja riffikomppia alakielillä ja toisen osuutena ovat liikkuvammat kuviot korkeammalta.
– Näin se on usein tehty, Archie myöntää. Lisäksi tähän päälle saattaa tulla Johnnyn sovittama synajuttu tai piano-osuus, joka usein kuuluu heikommin ja peesaa kokonaisuutta. Se on meidän bändin resepti. Keikalla koskettimet tulevat kovalevytallentimelta (Fostex D2424LV) ja Jussi hoitelee sen klikkiä.
Perusasioiden, sävellajin ja tempon, merkitys on ratkaiseva ja niiden eteen nähdään vaivaa.
– Kitarariffejä hiotaan pitkään ja lopulliset toimivat versiot saattavat olla hyvin erilaisia kuin ensimmäiset. Biiseille sopivan tempon löytämiseen käytetään aikaa, se on tosi tärkeä ja useita nopeuksia kokeillaan studiossa päivätolkulla. Kovin nopeita biisejä meillä ei ole, uuden levyn Lost Boys on nopeimmasta päästä. Sävellajit valitaan Jyrkin laululle sopivaksi, mutta kitarat viritetään puoli sävelaskelta vakiovirettä alemmaksi ja alin kieli pudotetaan vielä siitä kokosävelaskeleen, joten sieltä alennetetusta D:stä usein lähdetään. Joissakin kappaleissa käytän viisikielistä bassoa, jolla pääsee vielä alemmaksi, Sisters Of Charity on sellainen, jossa se toimii hyvin.
Uuden albumin nimibiisissä Devils on mukana hiukan poikkeava jako (4+2). Miten siihen päädyttiin?
– Devilsin C-osaan tehtiin erilaista vääntöä ja aika paljon duunia sen parissa. Se on erilainen kuin meidän muut radiobiisit ja kun single julkaistiin, mietittiin tuleeko se soimaan ja onko se liian vaikeaa meidän musiikiksi. Mutta siitä on tullut hyvää palautetta ja jengi on digannut. Levyille voitaisiin laittaa kaikenlaisia kokeilubiisejä, mutta tarkoituksena on, että kaikkia kappaleita voisi soittaa livenä ja istuisivat settiin.
Onko kertynyt albumiraitoja, joita livenä ei soiteta?
– Onhan niitä jäänyt. Niitä on voitu kokeilla ja on todettu, että ne eivät sovi keikkatilanteessa. Tavoitteena on, että yleisöllä on kädet pystyssä keikan lopussa ja kaikki huutavat pää sinisenä. Kun jengi on saatu messiin, soitosta on päässyt nauttimaan ja laitteet ovat toimineet hyvin – silloin keikka on hyvä. Meillä on nykyään tapana äänittää kaikki keikat minidiscille ja niitä kuunnellaan kriittisesti jälkeenpäin. Mietitään mitä voisi tehdä paremmin. Yleisön reaktio on tärkein. Archzie ja Bazie laulavat stemmoja monessa biisissä. Koska laulujen perusmelodia kulkee nuottiviivaston alapuolella, stemmat kirjoitetaan korkeammalle. Sovitukset tehdään Johnnylla aivan loppuvaiheessa viimeiseksi silaukseksi kappaleisiin.
– Kun biisien sovitustyö saatiin valmiiksi Johnnyn studiossa, viime levyn varsinaisia äänityksiä mentiin tekemään Millbrook-studioon Hiili Hiilesmaan johdolla. Äänitykseen ei enää tuhrata aikaa tässä vaiheessa, ellei vielä synny jotain kuningasideoita. Ensin otetaan Jussin rummut ja omat osuuteni soitan niin, että kuulokkeisiin tulee rummut ja demokitara ja jos tarvitaan, vielä laulupätkiä. Pyrin soittamaan biisit alusta loppuun, pätkimishommaan ja kikkailuun en ole ikinä lähtenyt. Devils-albumin soitin purkkiin parilla istumalla ja ensimmäinen tai toinen otto käytettiin. Joillekin studio saattaa olla kauhupaikka, mutta minusta siellä työskentely on juhlaa.
Bassomiehen työkalut 2005
Laitevalmistajat varmaan kalastelevat teidän bändiä tekemään sopimuksia?
– Kyllä. Minulla on diili G&L:n kanssa, Baziella ja Timo-Timolla ESP:n kanssa ja Jussilla Pearlin kanssa. Kun ei vielä oltu tunnettuja, soitettiin sillä mitä meillä oli. Nyt sopimuksen teko on viisasta, koska saadaan hyvät luutut joka jätkälle kohtuuhintaan ja huollot niihin. Soittimet kustomoidaan meille ja käteensä saa sellaisen pelin, jolla on heti hyvä soittaa. Koska bändin viritykset ovat matalat, niihin ei kaikilla rivisoittimilla edes luotettavasti pysty.
– Pääsoittimeni on tämän vuoden alusta ollut G&L Custom Shop L2000 ja treenikäytössä minulla on L2000 Tribute. Ehkä teetän siellä vielä 5-kielisen. Tällä hetkellä 5-kielisenä on saksalaisen Esh:n Stinger V, joka on ollut hyvä studiobasso.
– Aikaisemmin soitin vuosikaudet Music Manin Stingraylla ja pari on vieläkin kotona. Ne pysyivät hyvin alavireessä, mutta halusin lisää meininkiä keskiääniin ja G&L:stä löytyi. G&L menee jo vähän kitarataajuuksien alueelle, mutta lavamiksaajalta on tullut hyvää palautetta yleisölle menevästä soundista. Bändin alkuaikoina minulla oli Rickenbacker ja Gibsonin Thunderbirdia kokeilin jonkin aikaa. Jussi Ala-Kuha on tehnyt minulle tosi hyvän EB-mallisen mustan basson ja Black Sabbath -fiiliksissä teetätin siihen ristinmuotoiset otelautamerkit.
– Bassosta signaali menee EBS:n Microbass 2 -boksiin. Ennen käytin SansAmpia, mutta EBS:ssä pystyy soundia säätämään vielä enemmän ennen kuin se lähtee päämiksaajan käsittelyyn ja linjasoundin saa kohdalleen. Vahvistimena on Ampegin nuppi SVT4 Pro ja kaappina Ampegin 2x15. Siitä saa enemmän botnea kuin 8x10:stä ja se sopii tähän viritykseen. Efektejä en käytä, EBS:stä saa vähän säröä mukaan.
Työtä riittää
Mitä on odotettavissa The 69 Eyesin levytysrintamalta?
– Albumin tekemiseen menee meillä nykyisin melkein vuoden verran, eikä seuraavaa kiekkoa tehdä hätäilemällä, Archzie kertoo. Devils julkaistaan vielä uusissa maissa ja sen kanssa promotöitä riittää vuoden loppuun, mutta viimeistään kesällä tai alkusyksystä pitäisi päästä miettimään uusia biisejä. Meillä on tapana tallentaa ideoita ja biisinpalasia ja siellä on valtava varasto demoja ja niistäkin haetaan paloja, joita voisi sovittaa yhteen tai täydentää uusilla jutuilla.
– Suuntia on vielä vaikea sanoa, mutta Paris Kills -tyylistä hempeää menoa ei ole odotettavissa, ollaan enemmänkin menossa särmikkään rockilmaisun linjaan. Bändillä on samanlainen ajatus siitä, mikä on hyvää ja toimivan biisin löytyminen on yhteinen ilon hetki.
Entäpä keikoista?
– Kohta [haastattelu tehtiin maaliskuussa] lähdetään Englantia kiertämään viikoksi Wednesday 13:n kakkosbändinä. Viimeksi siellä on soitettu pieniä keikkoja ’90-luvun lopulla. Muistot ovat hyvät ja Englanti on sellainen rockmaa, jossa on ilo soittaa missä vain. Sen jälkeen on Ranskassa ja Espanjassa muutama keikka, välillä käydään Suomessa ja toukokuussa ollaan Japanissa viikon verran. Ranskassa on goottifestarit toukokuussa ja siitä festarikesä kohta alkaakin, joka viikonloppu on jotain Suomessa tai Euroopassa. Syksyllä on vuorossa Etelä- ja Pohjois-Amerikka.
– Uudet maat ovat haaste ja niissä breikkaamiseen tarvitaan usein videon saaminen soittolistoille. Meillä on nyt uusi hyvä Bam Margeran ohjaama video Lost Boys-biisistä, joka saatiin pyörimään Vivalle. Katsotaan mitä se tuo. Keski-Euroopassa meidät jo tunnetaan ja muutama viikko sitten vedettiin kolmen viikon rundi, jossa oli monia loppuunmyytyjä keikkoja.
Jääkö bänditouhujen jälkeen aikaa muille harrastuksille?
– Kesällä pääsen ajamaan prätkällä, niistä olen aina ollut kiinnostunut. Muutama vuosi sitten suoritin purjelentäjän lupakirjan ja jossain vaiheessa voisi jatkaa vielä moottoripurjekoneisiin. Lisäksi olen innostunut keräämään vanhoja rocklevyjä vinyylinä.
– Bändin kanssa tapahtuu kuitenkin melkein koko ajan. Jos ei ole keikkoja, tehdään uusia biisejä tai promohommia. Taukoja ei juuri ole, eikä välivuoden pitäminen ole tullut mieleenkään. Mutta jos aikaa silti jää, olen valmis tekemään projekteja muidenkin kanssa. Se voisi olla jotain New Order- tai industrial-tyylistä irrottelua, vielä rankempaa kuin meidän bändi tai sitten jotain ihan toisenlaista. Yhteyttä saa ottaa, Archzie viestittää lukijoille.
Bändin nykykuulimiset voi päivittää The 69 Eyes -nettisivustolta.
The 69 Eyes keikalla (vuoden 2005 malliin)
The 69 Eyes'in keikoilla ja kiertueilla on melkoinen työllistävä vaikutus, mikä ilmenee Archzien lähettämistä tekniikkaraidereista. Bändin mukana kulkee bussinkuljettaja ja paitamyyjä sekä neljä omaa teknikkoa, jotka huolehtivat miksauksesta, monitoroinnista, backlinesta soittimineen ja valaistuksesta. Paikan päältä värvätään kaksi talon oman PA-laitteiston tuntevaa ääni- ja sähköteknikkoa sekä neljästä kuuteen apulaista lastaamaan ja purkamaan laitteistoa. Juoksevista asioista vastaava kiertuemanageri tulee yleensä keikkamaasta.
Miksauskonsolin tulee olla vähintään 40-kanavainen ja bändin omilla mikeillä tai XLR-suoratuloilla siihen tulee vähintään 28 kanavaa. Mikrofonit ovat pääasiassa Shurelta (Beta 91/98, SM 57/58/81), osa rummuista mikitetään Sennheiserin 604:lla.
Archzien soittimisto ja laitteet käsiteltiin juttutekstissä ja muun bändin varustus koostuu näin:
Bazie
• Kitarat: ESP Custom Shop ja Kelly Hayes Model, Ltd Viper 301 varustettuna EMG 89-mikeillä.
• Vahvistin: Line 6 POD Pro (sen ohjaamiseen Floorboard) ja päätteenä Peavey Classic 50/50.
• Kaapit: 2 kpl Marshall JCM 1960B.
• Muut: Dunlop Cry Baby -wahwah ja Boss TU-6 viritin, langaton järjestelmä Sennheiser G2.
Timo-Timo
• Kitarat: ESP Custom Shop Kelly Hayes Model ja Timo-Timo Model DR:n Tite-Fit kielillä.
• Vahvistimet: Marshall Mode Four
• Kaapit: Marshall JCM 1960B.
• Muut: efektinä Boss ME-50.
Jussi
• Pearl MMX-rummut, joissa 13-tuumainen räkkitomi sekä 16- ja 18-tumaiset lattiatomit, bassorumpu 22 tuumaa. Virvelinä messinkinen Sensitone (5x14 tuumaa), kalvoina Aquarian.
• Symbaalit Zildjianin A-sarjaa: 16 Medium Crash, 16 Rock Crash, 18 Rock Crash, 22 Medium Ride ja 14 New Beat Hi-Hat.
• Telineet Pearlin 1000-sarjaa, tuplapedaali Eliminator ja Vaterin kapulat.
Jyrki
• Laulumikrofonina Shure SM58. Muu bändi käyttää samaa merkkiä laulustemmoissa.
Työnteon meiningistä kertoo bändin takahuoneraiderikin, joka ei juoksuta keikkajärjestäjiä ympäriinsä täyttämässä omituisia oikkuja. Bändille ja teknikoille tilataan lämmin ateria virvokkeineen paikalle saavuttaessa ja rauhalliseen takahuoneeseen tarvitaan keikkavalmistautumisen ajaksi paljon energiajuomia, tuoremehuja, kahvia ja teetä, hedelmiä ja kevyttä purtavaa. Archzien mielestä on hyvin tärkeää, että keikalla on saatavana paljon vettä ja pyyhkeitä ja raiderissa varataankin pullovettä peräti 30 litraa. Keikan jälkeen saattavat joillekin jo maistua raiderissa listatut vapaa-ajan virvokkeet.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2005. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
