Tapasin Monte Montgomeryn Frankfurtin keväisillä musiikkimessuilla 2010, jossa hän oli esiintymässä soittimia monen muun loistosoittajan tavoin.
Monte Montgomeryn soitin on akustinen kitara, mitä pelkän kuullun perusteella ei aina arvaisi. Hän nimittäin tilanteen mukaan ottaa irti samanlaiset ryöpytykset, tilutukset, huiluäänet ja särösoinnit kuin sähköisestäkin ja lisäksi murjoo kitaraansa rankalla otteella vaihdellen sujuvasti plektra- ja sorminäppäilyn välillä. Silti sama soitin on kestänyt käytössä jo yli 20 vuotta.
– Se on Alvarezin DY62C, jonka ostin uutena ’87. Pietsomikkisysteemikin on alkuperäinen, eikä valmistajaa ole enää olemassa. Varmaan olisin pulassa, jos tämä yksilö lopullisesti hajoaisi, vaikka minulla onkin kotona talo täynnä kitaroita, monia uudempia Alvarezeja ja muitakin merkkejä. Kitarassani on hyvin pehmeä pintakäsittely, ei mitään paksua lakkausta ja siihen jää jälki pelkällä kynnellä tai plektralla painamisesta. Mutta se on ollut eduksi minulle, koska kitara on vanhentunut nopeasti ja sointi on tullut paljon pehmeämmäksi ja paremmaksi. Uusi kitara ei kertakaikkiaan soi samalla tavalla
Korjattavissa olevia vaurioita on kuitenkin ajoittain tullut; Montgomeryllä on tapana tuoda lisähöystöä huiluääniin taivuttamalla kitaran kaulaa molempiin suuntiin, mistä syystä kaula on katkennut neljä kertaa. Alvarezilla olikin aikanaan valmistuksessa Monte Montgomery MMY1 Signature, jonka kaula oli laminaattirakenteella tehty kestävämmäksi.
Keikalla akustisen kitaran soundisi oli väkevä ja läpikuuluva. Millaisilla konsteilla saat sen aikaan?
– Minusta se ei ole ainakaan tavallinen akustisen soundi. Koko homma lähtee liikkeelle kompression kautta ja jos ottaisin vain yhden pedaalin, se olisi kompressori. Tämän jälkeen laitan kuitenkin samanlaisia pedaaleja kuin sähköisen soittajatkin: Stereo Chorus, Tube Screamer ja Tremolo sekä Delay/Reverb. Ei mitään ylitarjontaa, vaan ne perusvekottimet.
Mitä viritystä käytät?
– Ihan vakioviritys, puoli sävelaskelta laskettuna.
Mutta näytti siltä, ettet soita ihan niitä tavallisimpia sointuja.
– Näin sen korvillani kuulen, olen itseoppinut ja minua kiinnostavat hiukan jazzahtavammat soinnut. Vaikken kyllä mikään jazzmuusikko ole, enemmänkin yhdistelmä monesta eri suuntauksesta. Ne soinnut tulevat lähinnä siksi, että tavanomaisuudet ovat tylsiä ja kehittelen dissonanssia sointuihin.
Sinulla on tapana käyttää huiluääniä eri tavoin: luonnolliset huiluäänet näppäiltynä, oikealla kädellä soimaan isketyt ja jotkut sävelet kurotat koskettamaan vasemman käden vapailla sormilla.
– Sellaiseksi se on ajan mittaan kehittynyt. Ei mitään tarkoituksella hakemista, mutta taas kerran; tylsistymistä vastaan! Olen soittanut 13-vuotiaasta ja huiluäänet kiinnostivat jo alussa ja ne ovat tulleet osaksi soittamistani. Huiluäänien erottumisessa on osaksi kyse kosketuksesta, mutta kompressio auttaa ja saa ne soimaan kauan.
Viimeisin levysi ilmestyi ’08. Onko lisää odotettavissa?
– Olen vieläkin kiertueella edellisen tiimoilta, mutta uutta materiaalia on levytettynä ja ehkä julkaistaan vielä tänä vuonna.
Äsken soitit kappaleita uusimmalta levyltäsi ja ne toimivat paremmin livenä kuin studioversioina.
– Totta. Levytyksen jälkeen bändi on avannut kappaleiden sisältöä lisää ja tuntuukin, että mitä enemmän biisiä soitetaan yleisölle, sitä enemmän löytyy siihen mukaan aineksia. Samasta syystä kokeilen uusia kappaleita keikalla jo ennen levyttämistä, jotta ne kasvavat ja kehittyvät valmiim-
miksi.
Keikkaputkea tuntuu riittävän ja kysyntää voisi olla kitaraklinikoillekin?
– Ehkä joskus, kun vauhti hiljenee, Montgomery arvioi.
– Mutta on paljon mukavampaa esiintyä keikalla kuin ruveta ruotimaan tekemisiä muutamalle kysyjälle. Soittamiseni ei ole niin analysoitua ja harkittua.
Toivottavasti saamme omaperäisen taiturin joskus Suomeenkin keikalle. Näin ensi alkuun miehen musiikkiin voi tutustua netissä.
Lisätietoa: Monte Montgomeryn kotisivut
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2010. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
