Yhdysvaltalainen pitkän linjan hard rock -yhtye Extreme julkaisi kesäkuussa 2023 odotetun uuden albuminsa ”X”. Vaikka edellisestä levystä on ehtinyt vierähtää jo 15 vuotta, fanit eivät olleet kaikonneet bändin luota.
Tämä juttu julkaistiin alunperin Riffin printtinumerossa 4/2023, juuri levyn julkaisun jälkeen.
Kitaristi Nuno Bettencourt on sitä mieltä, että mikäli hyvän materiaalin säveltäminen vie 15 vuotta, on se sen arvoista. Mies ei nimittäin halua julkaista mitään, mihin ei täysin usko.
– Meillä on ollut musiikkia valmiina viimeisten 10 tai 15 vuoden aikana, mutta se ei ollut sellaista, josta olisimme olleet todella, todella innoissamme, ja joka olisi ollut tarpeeksi merkityksellistä julkaistaksemme sitä.
Bettencourt tietää mistä puhuu. Extreme ei ole koskaan yrittänyt vedota suureen yleisöön menemällä siitä mistä aita on matalin. Bändin suurin hitti lienee edelleen vuoden 1990 ”Pornograffiti” -albumilla julkaistu balladi ”More Than Words”, joka ei kuitenkaan kuvaa bändin musiikillista tyyliä juuri ollenkaan. Groovaavasta funk-metallista tunnettu yhtye ei ole koskaan halunnut olla ennalta-arvattava, eikä uusikaan julkaisu sitä ole.
– En usko, että kuulostamme yhtään Queenilta, mutta mielestäni olemme filosofisesti paljon heidän kaltaisiaan siinä mielessä, että teemme mitä haluamme. Mitä tahansa tunnemmekin sillä hetkellä. Emme yritä toistaa itseämme.
Vaikka bändillä oli ”Pornograffitin” kohdalla käsissään kuuma levy ja hittikappaleita, ei Extreme ryhtynyt sen perään työstämään toista samanlaista. Olisiko sellainen onnistunut, sitä emme tiedä, mutta 1992 julkaistu konseptialbumi ”III Sides To Every Story” oli joka tapauksessa taloudellisesti epäonnistuminen – huolimatta siitä, että fanit pitävät albumista. Motiivit taiteellisiin linjauksiin perustuvat, niin: taiteeseen.
– Minusta tarvitsee vain kuunnella se levy niin tajuaa, etten voisi välittää paskaakaan. Se joka tavoittelee suurta kaupallista suosiota, ei lähde tekemään kolmiosaista levyä orkesterin kanssa…
Extremen nimi on kuitenkin edelleen onneksi ihmisten huulilla. Kun bändi julkaisi uudelta levyltään singlen ”Rise”, se herätti nopeasti kiivasta keskustelua muusikkopiireissä. Bettencourtin kitarasoolo kappaleessa on herättänyt ihailua ja hämmästystä – mikä on hieman huvittavaakin, sillä kaikki ovat varmasti tietoisia Nunon teknisestä osaamisesta.
Keskusteluissa hämmästelty soolon teknisyys ei myöskään ollut itsetarkoitus vaan sivutuote. Nuno kertoo etsivänsä ensin kappaleen ytimen ja tarinan soiton aineksia kasatessaan ja kun hän tietää, millaisen soolon kappale vaatii, alkavat oikeat nuotit löytää paikkansa ja kokonaisuus muotoutuu.
– Se lähtee aina tunnepohjalta. Ja mitä tahansa teknisesti tapahtuukin, se vain tapahtuu. Ihmiset ovat hyvin vaikuttuneita tuosta soolosta. Mutta olen soittanut tuollaisia sooloja jo 35–40 vuotta. Ehkä ihmiset ovat kaivanneet tuollaista kitaran soittoa…
Nuno ei ole hakoteillä ajatuksensa kanssa. Sähkökitara on ollut pitkään poissa hittikappaleista ja radiosta. Populaarimusiikkia on hallinnut jo yli kymmenen vuoden ajan ensiksi elektroninen tanssimusiikki, jota seurasi heti perässä hip hopin valtakausi. Ja juuri nyt kuumin aihe on tekoälyn käyttö ja sen seuraukset ihmisen säveltämälle ja soittamalle musiikille. Vaikka asia on herättänyt alalla huolta, Bettencourt näkee ilmiössä myös mahdollisuuden.
– Mitä enemmän tekoälyä käytetään ja mitä epärealistisempia asioita tehdään, sitä parempi se on rock and rollin kannalta. Rock and rollia itsessään tarvitaan ja arvostetaan enemmän sen epätäydellisyyksien, asenteen ja sen tunteellisuuden vuoksi, Nuno aprikoi.
Tämän hän näki myös Extremen julkaistessa uuden albuminsa. Ihmiset innostuivat, koska kyseessä oli bändi, joka soitti intohimolla.
– Sellainen ei tule koskaan kuolemaan!
Kuningassoittimen voimasta todistaa sekin, että entistä useampi poppari ja räppäri on sisällyttänyt sähkökitaraa kappaleisiinsa. Oli kyseessä sitten Machine Gun Kelly tai Willow. Bettencourt ymmärtää kitaran merkityksen myös suurten tähtien konserteissa, onhan mies itse soittanut poptähti Rihannan keikoilla useamman kerran.
– Nuo keikat ovat uskomattomia bonuksia, joita ei olisi koskaan tapahtunut ilman työtäni Extremessa. Olen siis aina hyvin kiitollinen kaikista näistä asioista.
Omalla tyylillä
Vaikka Extreme ja Rihanna – tai kuka tahansa muu pop-artisti – ovatkin musiikillisesti hyvin eri maasta, ei Nuno halua muuttaa soittotyyliään tai asennettaan sen mukaan, kenen kanssa soittaa. Hän kertoo lähtökohtansa olevan aina sama: hän antaa keikkaan täydet 100 prosenttia sekä henkisesti että fyysisesti. Jokainen esiintyminen voi olla aina viimeinen, joten niitä on tärkeää kohdella sen mukaisesti ja antaa yleisölle kunnon show – genrestä tai artistista riippumatta.
Bettencourtin kaltaiselle muusikolle livetilanne onkin aina se tärkein – hänen mielestään muusikoita ei ole luotu istumaan sisällä soitin sylissään ja soittamaan tietokoneen kanssa. Henkinen yhteys yleisön kanssa inspiroi häntä monien muiden tapaan nousemaan joka ilta uudelleen lavalle antamaan kaikkensa. Siinä ei ole hänen mukaansa tilaa tekniikan tai tiluttamisen liialliselle miettimiselle.
– Jos yleisön edessä ollessasi ajattelet vain sitä, että soitat soolon varmasti oikein, sinun ei pitäisi olla lavalla ensinkään. Kyllä minäkin teen itse paljon virheitä livenä. Ja se on minulle okei.
Teknistä sooloa tärkeämpänä Nuno pitää rytmiä ja niin kutsuttua ”taskua” (engl. pocket), jossa jokaisen muusikon tulee soittaa. Hänestä rytmi tekee kitaristin; melkein kuka tahansa voi soittaa huikean soolon, mutta rytmi ja bändin soittoon lukkiutuminen ovat oma taiteensa.
– Kappaleessa on soolon ulkopuolella kokonaiset kolme minuuttia, joiden kanssa voi pitää hauskaa ja olla luova. Minusta tuntuu, että monet soittajat eivät keskity siihen tarpeeksi.
Alitajunta ei unohda
Rytmiikan merkitystä painottava Bettencourt toteaa, , että hänen mielestään bändi voi olla vain niin hyvä kuin sen rumpali on. Mikäli rumpali on huono, bändikin auttamatta on sitä.
John Bonhamin, Roger Taylorin ja Alex Van Halenin kaltaiset soittajat ovatkin Nunon suosiossa. Hänen mielestään he onnistuvat luomaan bändille vakaan pohjan, jonka päälle on hyvä soittaa. Mutta näidenkin ohi nousee luonnollisesti Extremen tämänhetkinen rumpali Kevin Figueiredo.
– Hän saa minut unohtamaan, että soitamme lavalla. Siinä ei yritä tehdä mitään erityistä, vaan kaikki on kohdillaan.
Koska tunne on Bettencourtille musiikissa niin tärkeä elementti, hän ei pysähdy liikaa analysoimaan. Tästä syystä hän ei esimerkiksi ole opetellut lukemaan nuotteja. Hänen itsensä mukaan hän ei edes ole opetellut tabulatuureja kunnolla, vaan kaikki opetteleminen perustuu kuuloon. Korvan kautta muusikko imeekin itseensä kaikkea kuulemaansa musiikkia, tahtoi hän sitä tai ei. Nuno uskookin saavansa vaikutteita soittoonsa jatkuvasti kaikkialta, missä vain kuuleekin musiikkia.
– Sitä voi istahtaa vaikka Uberiin, jossa soi – sanotaan nyt esimerkiksi Britney Spears. Sitä voi pitää siistinä tai sitä voi vihata, mutta halusipa tai ei, se tallentuu jonnekin sisälle. Ja takaan, että parin viikon, muutaman vuoden tai 20 vuoden jälkeen tapailee sen kappaleen riffiä tai soittaa sitä rummuilla aivan tiedostamattaan. Ja se on minusta vain hyvä asia.
Näin on käynyt Nunolle itselleen. Extremen vuoden 1989 debyyttialbumilta löytyy kappale ”Smoke Signals”, joka yllätti kitaristin itsensä myöhemmin.
– Ajattelin, että ei helvetti. Olin kuunnellut paljon Janet Jacksonin kappaletta ”Rhythm Nation”. Olin kirjaimellisesti ottanut tietämättäni sen rumpugrooven ja riffin. Se todella osoitti minulle, miten paljon kaikki kuuntelemani vaikuttaa minuun.
Vaikka Bettencourtilla on takanaan hittialbumeita ja keikkoja suurten pop-artistien kanssa, ei hän määritä omaa menestystään niiden pohjalta – tai oikeastaan minkään muunkaan pystin tai tittelin pohjalta. Hänen näkemyksensä menestymisestä on hieman maanläheisempi.
– Tietenkin pidän siitä, että minulla on seinillä kulta- ja platinalevyjä. Mutta se ei ole se, mikä antaa minulle menestyksen tunteen. Menestystä on se, kun albumi on valmis ja se julkaistaan, ja voin painaa pääni tyynyyn. Albumi on silloin jo onnistunut minusta, riippumatta myynnistä tai muusta sellaisesta. Haluan vain varmistaa, että olen ylpeä kaikesta julkaisemastani, ja se on minulle menestystä.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2023. Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemisen eri puoliin syventyviä haastatteluita ja muita artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
