Ville Kankaan soitto on koristanut parinkin suomalaisen vaihtoehtorockarin, Ismo Alangon ja Jarkko Martikaisen, live- ja levytuotantoa.
Tämä haastattelu on vuodelta 2010.
Kaustislainen viulisti tunnetaan kuitenkin myös omista sävellyksistään ja soololevyistään. Aktiivisen keikkailun sijaan päätyö onkin ollut säveltäminen.
Tapaamme Ville Kankaan kanssa Kaustisen matkahuollon virkaa toimittavalla huoltamolla, missä kahvittelemme ennen siirtymistä Kansantaiteenkeskukseen haastattelua varten. Juttelemme kupin äärellä niitä näitä aina marginaalimusiikin jakelusta kansanmusiikin koulutukseen.
Villehän alkaa olla suomalaisten nykykansanmuusikoiden saralla harvinaista sorttia – niitä, jotka eivät ole Sibelius-Akatemian kansanmusiikkimaistereita. Vierailu siellä jäi kuulemma lyhyeksi, koska opinto-ohjelma ei oikein napannut.
Sen sijaan omia levyjä ja sävellyksiä on kyllä valmistunut. Aktiivinen bändisoittoura alkoi kaustislaisessa Prusikoukku-yhtyeessä, jonka hengentuotteet tallentuivat vuonna 1999 albumille ”Mahtava”. Vuonna 2001 julkaistiin ensimmäinen soololevy ”Suuri erehdys” Kansanmusiikki-instituutin ja Universalin yhteistyönä. Sitä ovat seuranneet ”Yöaika” (2005) ja ”Qwenland” (2007). Näiden ohella työtä ovat tarjonneet kiinnitykset muiden projekteissa sekä erilaiset sävellystyöt.
Monen musiikin summa
Kansanmusiikin ja rockin fuusio nousee Ville Kankaan musiikin yhteydessä esille kenties kaikkein yleisimmin. Villen mukaan noiden tyylien yhdistelyä käsitteleviä kysymyksiä esitetään hänelle usein, mutta niiden sisältö viittaa enemmänkin kysyjiin. Itse hän ei koe, tai määrittele musiikkiaan tuolla tavalla.
– Enemmänkin se on muiden keksimä juttu. En ole koskaan tarkoituksella yrittänyt tehdä mitään tietynlaista musiikkia. Kyllähän siinä on aika paljon kaikkea muutakin kuin rockia ja kansanmusiikkia. Prusikoukku-yhtye lähti aikoinaan siitä, että oli rockbändi viululla ja haitarilla vahvistettuna. Sille sitten tehtiin omaa, kokoonpanolle sopivaa musiikkia. Sen jälkeen tekemäni musiikki on ollut aika erilaista.
Kansanmusiikin ja erityisesti Mauno Järvelän kehittämän näppäripelimannikoulutuksen ohella Ville Kankaan soittotekniikkaa on muovannut aina lapsuudesta läpi teini-iän jatkunut klassisen viulunsoiton konservatorio-opiskelu.
– Pelimanneja löytyy suvusta monta sukupolvea taaksepäin, joten kansanmusiikkia olen aina kuullut, mutta yhtä lailla montaa muutakin musiikkia. Suvussani on paljon soittajia, jotka ovat soittaneet klassista ja kansanmusiikkia rinta rinnan. Se on aika yleistä täällä Kaustisella, ja juontaa pitkälti Järvelän Maunon näppäripelimanneista. Siinähän opetellaan paljolti tekniikkaa klassisen musiikin kautta, mutta samalla kansanmusiikia. Itsekin olen myöhemmin tehnyt näppäreille musiikkia.
Säveltäminen onkin tällä hetkellä Kankaan päätyö. Menossa on uusien sävellystekniikoiden omaksuminen, eikä nyt syntyviin teoksiin liity välttämättä oma soittaminen. Apuna työskentelyssä on ollut Suomen Kulttuurirahaston myöntämä kolmivuotinen sävellysapuraha.
– Apuraha on tarkoitettu siihen, että yritän treenata erilaisia sävellystapoja. Aikaisemmin olen tehnyt paljon musiikkia, jossa olen myös itse soittanut. Nyt olen sen sijaan harjoitellut konserttikaman säveltämistä, ja tulossa on pari konserttia, jotka olen tehnyt ihan muille soittajille. Ne ovat moniosaisia teoksia, joissa yhdistyy elektroniikka ja akustisuus; ääninauhat ja todella akustiset äänet.
– Kai niissäkin sävellyksissä voi kuulla jotain eri tyylien yhdistelyä, mutta kuitenkin esimerkiksi kansanmusiikki ja rock ovat olleet musiikkia, jota olen aina kuunnellut. En koskaan yritä lähteä mistään valmiista ajatuksesta, että otetaanpa tuo, tuo ja tuo. Enemminkin tykkään tehdä ja sitten katsoa mitä tuli lopputulokseksi.
Useamman instrumentin hallinta on Kankaan mukaan sävellystyössä valtti. Hän itse soittaa pääsoittimensa lisäksi kosketinsoittimia ja buzukia, mikä on lisännyt eri instrumenttien roolin ymmärtämistä soivassa kokonaisuudessa.
– Olen soittanut pianoa lähes yhtä kauan kuin viuluakin, vaikken olekaan opiskellut sitä koskaan. Se on ollut todella hyödyllistä, samoin kuin buzukin soittaminen; eli että pystyy ajattelemaan asioita kosketinsoittajan, kitaristin tai basistinkin näkökulmasta.
Kun nyt Kaustisella ollaan ja haastateltava kokee käyttävänsä aineksia eri tyylilajeista intuitiivisesti, haluan myös kysyä mikä on Villen suhde aivan perinteiseen kansanmusiikkiin. Onko tapoja, joilla kansanmusiikkia ei saisi käsitellä?
– Ei mun mielestä ole mitään, mitä ei saisi tehdä. Henkilökohtaisesti en kauheasti pidä ajatuksesta, että otetaan suoraan vanhaa ja yhdistetään sitä suoraan johonkin uuteen. Että yhdistettäisiin kaksi valmiina olemassa olevaa asiaa; esimerkiksi vanha traditionaalinen kappale ja rumpukomppi. Ei se kiellettyä ole, mutta en pidä sitä kovin mielenkiintoisena tai edes luovana, vaan jotenkin päälleliimattuna. Parempi on, että musiikissa näyttäytyy vaikka jokin kansanomainen piirre siksi, että se sopii siihen, eikä siksi että joku on halunnut tehdä niin. Siinä on mielestäni suuri ero, jos ajattelee miten jokin musiikki sitten alkaa kehittyä ihmisten päissä, eli että jutut alkavat sekoittumaan automaattisesti. Olen ajatellut, että itseni kohdalla käy niin, ja sellaiselle koitan olla mahdollisimman ”auki”, Kangas pohtii sävellysfilosofiaansa.
– Tarkoituksella yritän olla ajattelematta mitä teen. Vasta sitten kun homma on aika valmis, voidaan arvioida onko se hirveää vai parempaa? Ei pitäisi lähteä valmiiksi lokeroiduista ajatuksista, koska ne ovat kuitenkin aika keinotekoisia.
Akustinen rujous
Sävellystesi ja sovitustesi perusteella sinulla tuntuu olevan mieltymys hienoisiin progressiivisiin elementteihin?
– Kyllähän niitä varmaan on, onhan se jo koko lähestymistapa progressiivinen; jo se, että ottaa elementtejä eri paikoista. Varmaankin kaikki on jollain tapaa tehty, mutta ainakin itse luulee keksivänsä jutun ensimmäistä kertaa, Kangas nauraa ja jatkaa:
– Kyllä minä kuuntelen jonkin verran progeakin‚ eikös se tarkoitakin ”edistyksellistä”?
– Yleensä haluan kokeilla jotain juttua esimerkiksi yhden levyn verran. Oikeastaan kaikki tekemäni levyt ovat olleet hieman erityylisiä. En jaksa jatkaa samaa lähestymistapaa enää seuraavalla levyllä. Jos olisin markkinahenkinen yksilö, se olisi kyllä varmaan pidemmän päälle järkevämpää.
Kankaan viimeisin bändiprojekti on aikaisempia akustisempi. Onko ”Qwenland” tekijänsä mielestä selkeästi erilainen kuin aikaisemmat soolojuttunsa, onhan levyllä jo sanaton laulukin yhtenä instrumenttina?
– No, siinä on samaa ja sitten jotain erilaista. On se ehkä orgaanisemmin tehty, soittamalla. Minun biisejäni ne toki ovat kaikki. Koko sointikuva levyllä on tehty enemmän orgaaniseksi ja liven kuulloiseksi, vaikkakin useat kappaleet ovat studiossa kasattuja. Ne on kuitenkin sovitettu ensin valmiiksi ja levy on treenattu bänditreeneissä.
– Myös akustisia soittimia on enemmän. Esimerkiksi Rautiaisen Juha-Matti soittaa levyllä akustista bassokitaraa, joka on toki vahvistettu. Siitä on kuitenkin otettu myös akustinen soundi, ja ne on sitten miksattu studiossa vielä vähän rujoiksi. Monesti akustinen soundi voi olla ikään kuin rockimpi kuin sähköinen, koska siitä saa rujomman otteen, kokee Ville.
Maalla on mukavaa
Oletko keikkaillut paljon bändiesi kanssa?
– En. Varsinkin sävellysapurahan aikana olen jättänyt tietoisesti keikat pois. Vähän opetushommia olen tehnyt. Mutta lähinnä olen istunut kotona ja säveltänyt. Vietin toisen vuoden apurahastani treenaamalla paljon; tein paljon sävellyksiä ja paiskasin ne saman tien roskiin. Sellaisia harjoitustöitä. Toki on ollut muutama juttu, jotka nyt valmistuvat.
– Mutta eipä niitä keikkoja yleensäkään ole paljon ollut. Lähinnä olen enemmän keikkaillut noissa muiden ihmisten hommissa, sanoo Ville viitaten Ismo Alangon Säätiöön sekä Jarkko Martikaiseen ja jatkaa:
– Suomessa on aika vähän niitä paikkoja, missä tällaista musiikkia voi soittaa, varsinkin kun minulla ei ole koskaan ollut omaa keikkamyyjää.
Siitä tullaankin kysymykseen, että miten ihmeessä tällaisen musiikin tekemisellä oikein pystyy Suomessa elämään?
– En varmaan pystyisikään ilman näitä apurahoja. Mulla on ollut nyt se kolmivuotinen apuraha, ja sitten aikaisemmin lyhyempiä, puolen vuoden ja vuoden mittaisia. Sitten olen soittanut muiden ihmisten bändeissä, joista tienaa jos on enemmän keikkaa. Lisäksi olen tehnyt jonkin verran tilauksena erilaisia sävellystöitä, kummallisia ja ei-kummallisia, jopa jotain mainosmusiikkia joskus. Mutta jos pelkästään muusikkona haluaisin elää, pakko olisi liittyä jonkun muun orkesteriin.
Koetko, että asuinpaikalla on merkitystä sinun toimeentulosi kannalta? Olisiko leivän hankkiminen musiikilla helpompaa, jos asuisit esimerkiksi Helsingissä?
– Helsingissä on paljon soittajia, jotka ovat samaan aikaan noin 15 eri bändissä. Sellaisesta voi saada elannon muusikkona, mutta sitä pitää sitten tehdä oikeastaan koko ajan. On mukavaa tehdä erilaisia projekteja, mutta en ole koskaan halunnut, että olisi pakko juosta koko ajan joka paikassa. Koen, että on mukavampaa, kun pystyy keskittymään johonkin projektiin pidempään, sillä saan siitä itselleni enemmän ja ainakin omasta mielestäni homman vähän paremmin tehtyäkin. Jos taas haluaisin asua Helsingissä ja elellä musiikin kanssa niin kuin nyt teen, minun pitäisi tehdä jotain muuta. Täällä pystyn elämään paljon helpommin‚ täällä on halvempaa. Mutta ei sekään ole se pääsyy, vaan nimenomaan se, että haluan asua maalla. Ei ole vielä kertaakaan käynyt niin, että olisin joutunut peruuttamaan keikan sen takia, etten olisi päässyt sinne mitenkään, kiteyttää Ville.
Soundi ja sen muokkaus
Ville Kangas tunnetaan viulusoundistaan, joka on ollut usein sähköinen ja prosessoitu. Esimerkiksi ”Yöaika”-levy on soitettu kokonaan sähköviululla.
– Se on levyistäni ehkä kaikkein perinteisimmässä mielessä ”fuusio-fuusiota”, ainakin ajatus oli sinnepäin. Levyn bändi on sähköinen, tosin biisit eivät ole aivan perinteistä fuusiolinjaa, Ville pohtii.
Levyllä kuultava viisikielinen sähköviulu on jyväskyläläisen viulunrakentaja Mika Lahtisen tekemä. Soitin on lankkukitaran kaltainen, ilman kaikukoppaa. Sen ohella arsenaaliin kuuluu tietenkin akustinen viulu, ”Nimetön”.
– Viulun löysi Järvelän Mauno jostain kirpputorilta, ja siinä oli silloin kansi auki. Mauno näki, että viulu oli hyvin tehty, osti sen halvalla pois, pisti kuntoon ja myi minulle. Joku on sanonut, että viulu olisi tehty 1900-luvun alussa jossain Itä-Euroopassa. Se ei ole perinteisessä mielessä mitenkään kauhean hyvä instrumentti, mutta hyvin helpposoittoinen, minkä takia siitä pidän.
Millaisena koet sähköviulun ja akustisen viulun eron?
– Sähköviulussa on huomattavasti vähemmän dynamiikkaa, myös äänenmuokkauksen kautta soitettuna. Se on oikeastaan ihan eri soitin. Akustisella viululla pystyy tekemään aivan erilailla asioita dynamiikan ja soinnin suhteen. En esimerkiksi pysty käyttämään samoja säätöjä etuasteessa näillä soittimilla. Akustisella viululla saan tehtyä todella suuren dynamiikkaeron ihan pelkkää soitinta käsitellen, kun taas sähköviulussa tämä ero on tasoittunut.
– Ismo Alangon Säätiö-keikoilla käytin sähköviulua, mutta se johtui siitä, että olin juuri hankkinut sen. Akustinen viulu olisi ehkä ollut dynamiikan puolesta parempi. Volume-pedaalilla saan tehtyä noita dynamiikan vaihteluita myös pelkästään sähköisesti toistettuna. Se onkin aika tärkeä laite minun setissäni.
Volume-pedaalin ohella Kankaan setissä on kaksi etuastetta. Toinen on Fishman, joka on tarkoitettu akustisessa viulussa olevalle, niin ikään Fishmanin pietsomikrofonille. Sen tarkoitus on tasoittaa mikrofonin karua lähtösointia. Sen lisäksi signaali muokkautuu vielä Yamahan DG-Stomp-etuasteen kautta, joka on varsinaisesti kitaralaite.
– Testailin 1990-luvun lopulla erilaisia kitaran multiefektejä, sillä viululle ei ainakaan silloin tehty vastaavia. Tai sähköviululle kyllä, mutta ne ovat vähän puutteellisia. Tätä laitetta en ole nähnyt kenelläkään kitaristilla käytössä, mutta viululle se oli aikanaan paras tumman sointinsa vuoksi‚ se toimii hyvin viulun kirkkaan lähtösoundin kanssa. Lisäksi vehje on helppokäyttöinen.
– Soundiin olen ollut sen verran tyytyväinen, etten ole harkinnut mitään muuta. Jotain vahvistimia olen kokeillut, mutta ne oikeastaan vain huonontavat soundia. Sitä puolta en tosin ole ihan kauheasti katsastanut. Olen levyttänytkin tämän kanssa, melkein samoilla säädöillä kuin livenä. Levyille otan kyllä aina myös akustisen soundin talteen samalla kertaa, jos se vain on mahdollista.
Akustinen pohja kuuluviin
Tärkeäksi Kangas kokee sen, että viulusoundissa olisi myös keikalla akustista pohjasointia mukana. Koska metelin taso estää kondensaattorimikrofonin käytön sähköisillä keikoilla, esivahvistus on tärkeää onnistuneen miksauksen kannalta.
– Viulun miksaamisessa on aina ongelmia. Miksaajan pitää oikeastaan miettiä jo etukäteen, miten sen saa sinne äänikuvaan aseteltua. Esivahvistus auttaa, jos tämä soitin ei ole hänelle kauhean tuttu. Viululla ei pitäisi esimerkiksi ryhtyä kilpailemaan sähkökitaran kanssa, vaan pitäisi saada se viulun akustinen pohjasointi jotenkin esiin. Se kyllä kuulostaa hyvältä, jos soittaa kitaralla ja viululla samat jutut – sähkökitarasta tulee atakki ja viulusta pitkä soivuus. Silloin ei oikein tiedä kumpi on kumpi.
Viulun lisäksi Ville Kangas soittaa irlantilaista buzukia. Buzuki on ollut hänelle helposti lähestyttävä soitin, sillä se on samantyyppinen kuin mandoliini, jossa taas on sama viritys kuin viulussa.
– Reimanin Kari aikoinaan myi minulle irlantilaisen Joe Foley´n rakentaman buzukin. Siitä en kokeilun jälkeen pystynyt enää luopumaan, sillä tämä on hirveän hyvä yksilö. Näitä on muutama kappale Suomessa. Soittimessa on Kimmo Sarjan tekemä magneettimikrofoni, ja se menee yleensä suoraan DI-boksin kautta miksauspöytään. Tosin joskus olen soitellut sitä kaiken maailman multiefektienkin kautta, ja joskus tykkään käyttää välissä t.c. Electronicin Stereo Chorusta.
Ja kolmaskin soitin keikka-arsenaalista löytyy.
– Käytän keikoilla ja taustanauhojen teossa aika paljon analogisyntikkamallinnuksia. Ja sitten teen aika paljon Abletonin Livellä elektronista muokkausta kaikkeen. Keikoilla on aika usein pieni kosketinsoitin följyssä, antamassa lisämaustetta, moderni pelimanni toteaa.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2010. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, musiikkiin ja sen tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
