Audient iD48 & SSL 18 – otso ja kontio

|
Image

Interface, silta tietokoneen audiomaailman ja reaalitodellisuuden välillä, määrittää audiolaadun ohessa myös työskentelyn sujuvuutta.

 

Kumpikin laite on perusidealtaan sama – USB-väylään liitettävä äänikortti, jossa on tulo- ja lähtökanavien lisäksi tarkkaamokuunteluun sekä soittajien luurikuuntelun hallintaan tarvittavat toiminnot.

Yksittäiseen työpisteeseen soveltuvista ja audiolaadultaan vertailukelpoisista laitteista tämän kaksikon erottaa ensinnäkin kanavien suuresta lukumäärästä, mutta studiomaisuutta tuovat muutkin piirteet: molemmissa on huomioitu esimerkiksi mahdollinen tarve käyttää tarkkaamossa kahta eri kaiutinparia vuorotellen, vaimentaa kaiutinkuuntelun voimakkuutta keskustelun ajaksi, jutella komentomikrofonin kautta muusikoille, sekä tarkistaa miksaus monona kuunnellen. Siis toimintoja, joita tarvitaan silloin, kun työskennellään isommalla joukolla ja useampaan huoneeseen jakautuneena.

Muutakin yhteistä on. Molempien laitteiden käyttö perustuu tietokoneeseen asennettavaan apuohjelmaan, jolla hoidetaan sekä signaaleiden reititykset että monitorointimiksauksen balanssit.

Kummassakaan ei ole äänitystä varten efektejä, jotka voisi joko taltioida suoraan äänitteelle tai joita voisi käyttää äänitysvaiheessa vaikkapa laulun kaiuttamiseen. Sen sijaan kumpikin valmistaja tarjoaa laitteen kylkiäisenä mittavan kokoelman ohjelmistotuotteita erilaisiin toimiin.

Usein tällaisten pakettien koostumus vaihtelee ajan saatossa ja tarjoomuksiin on mahdollisuus tutustua sekä fyysisen laitteen valmistajan että kylkiäisenä jaettavien ohjelmien tekijöiden sivustoilla. 
Alan yleiseen käytäntöön näyttää kuuluvan, että osaan oheistuotteista saattaa saada pysyvän lisenssin, toisinaan käyttöoikeus on määritelty jonkin tietyn ajan mittaiseksi. Näistä syistä sivuutan tämän puolen nyt sen enemmittä pohdinnoitta ja keskityn vain fyysisiin laitteisiin ja niiden käyttöön tarvittavan apuohjelman käsittelyyn.

Ergonomia

Sekä Audient iD48 että SSL 18 ovat pohjimmiltaan räkkilaitteita ja yhden yksikön kokoisia. Vaikka iD48 toimitetaan siloposkisena, on sen pakkaukseen sujautettu mukaan räkkikorvakkeet, ja niille on kiinnityspaikat kotelon etunurkissa. SSL 18 etulevy puolestaan jatkuu yhtenäisenä kotelon kummallekin sivulle ja korvakkeet ovat kiinteä osa kokonaisuutta silloinkin, kun laitetta ei kiinnitetä ruuveilla minnekään.

Image

Audientin ratkaisu vihjaa siihen, että mahdolliseksi käyttötavaksi on ajateltu myös sijoitusta työpisteen tasaiselle pöytäpinnalle ja sellaiseen iD48 sopiikin hieman sujuvammin kuin kilpakumppaninsa. Etulaidan potentiometrit ovat Audientissa verraten ylhäällä, eikä niiden alle ole sijoitettu kytkimiä, joille pitäisi sormenpää ujuttaa. 
SSL 18 on tältä osin sommiteltu toisin. Kanavien valintakytkimet ovat potentiometrien alapuolella ja niiden sujuva käyttö vaatii joko laitteen asennusta räkkiin tai jotakin koroketta kotelon alle, jotta sormet mahtuvat kunnolla napeille.

Heti perään totean, ettei Audient tässä erityisesti minkäänlaista etumatkaa kuitenkaan repäise. Kanavien sinänsä asialliset phantom-kytkimet on nimittäin sijoitettu aivan iD48:n potentiometrien viereen, jossa ne hahmottuvat kyllä selkeästi aina omaan kanavaansa kuuluviksi asioiksi, mutta jossa niiden käyttö on hiukan hankalaa. Potikkaa kääntäessä sormenpää myös törmää helposti kytkimeen kiinni ja vaikka vaiva on pieni, se saattaa harmittaa. Kookkaampi säätimen hattu ja selkeämmin nupin asentoa osoittava merkintä olisivat myös eduksi ja sellaisia Audient onkin käyttänyt esimerkiksi aiemmissa iD-sarjan malleissa sekä ASP-sarjan räkkilaitteissa. Ne eivät ole ehkä niin tyylikkäitä, mutta käytännöllisempiä kyllä.

SSL 18 on säätimien käytettävyydessä edellä, nupeista saa hyvän otteen ja asentoa osoittava viisari jatkuu hatun kyljessä selkeästi merkittynä viivana, mikä helpottaa nupin asennon näkemistä viistostakin katseltaessa.

Signaalitason mittaroinnin Audient on pelkistänyt kahteen lediin, joista ensimmäinen kertoo signaalia havaitun ja toinen ilmaisee signaalitason olevan liian korkea. SSL on varustellut oman laitteensa viiden ledin pylväsmittarein, joita on kahdeksan ensimmäisen tulokanavan lisäksi myös päälähdön stereosignaalin tason näyttöä varten.

Paikallinen mittarointi laitteessa on hyvä mukavuuslisä, mutta molemmilla toteutustavoilla pärjää hyvin, koska kummankin käyttöä tukeva mikseriapplikaatio sisältää joka tapauksessa tarkat ja selkeät tasomittarit.

Pienistä mukavuuseroista huolimatta näiden laitteiden sujuvin käyttötilanne syntyy sopivalla räkkiasennuksella käden ulottuville, ehkäpä mieluummin taaksepäin kallistettuun kulmaan, tai vaihtoehtoisesti reippaasti pöydän pintaa ylemmäs, jolloin säätimiä ja kytkimiä pääsee lähestymään esteettä. 
Erillinen räkki tai studiotyöhön suunniteltu konsoli räkkipaikkoineen on suositeltava ratkaisu.

Liitännät edessä ja takana

Laitteen asennuspaikkaa miettiessä on syytä huomioida toinenkin ergonominen näkökulma: liitäntöjen sijainti ja mahdollinen käyttö instrumenttien tallennuksessa.

Audient on sijoittanut kaikki kahdeksan mikrofoni/linjatuloa iD48:n takalaitaan ja lisäksi etupuolelle kaksi jakkia instrumenteille. Etulaidan jakit on laitteen sisällä reititetty kahteen ensimmäiseen kanavaan ja plugin työntäminen jakkiin kytkee takalaidan XLR-komboliitännän pois käytöstä, ohjaten samalla signaalin instrumenttikäyttöön varta vasten suunnitellulle JFet-etuvahvistimelle. Erittäin selkeää ja käytännöllistä.

Image

SSL puolestaan on sijoittanut etulaidan puolelle kaksi XLR-komboliitintä (kanavat 1–2), ja loput etuvahvistimilla varustettujen kanavien (3–8) liitännät laitteen takalaitaan. Signaalitason tyyppi valitaan kanavakohtaisesti laitteen etulaidan kytkimillä joko linjatasolle tai mikrofonikäyttöön sopivaksi. 
Etulaidan puolelle sijoitetut analogitulot soveltuvat myös instrumenttikäyttöön, mutta sähköinen sovitus pitää siinä tilanteessa aktivoida SSL 18 Mixer -apuohjelmasta. Sitä valmistaja ei erikseen mainitse, onko liitäntää optimoitu muun kuin juuri signaalitason ja impedanssin osalta soitinkäyttöön.

Di-käyttö on usein hetkellistä, joten kitara- tai bassopiuhan lykkääminen suoraan etulaidan liitäntään on näppärää ja nopeaa, kunhan laitteen edessä on vapaata tilaa eivätkä johdot ole työskentelyn tiellä. Mikrofonien käyttö voi sekin tietysti olla vain hetkellistä, jolloin etulaidan liittimiin pääsee nopeasti ja tilanteen muuttuessa kytkennät voi vaihtaa saman tien seuraaviin.

Studiomaisemmassa ympäristössä kaapelointi on usein laiteräkissä pysyvämpää sorttia ja sessiosta riippuen eri mikrofoneja kytketään käyttöön ja käytöstä pois soittotilan puolella eikä räkissä.

Tässä kohden kallistunkin vahvasti Audientin puoleen, jonka järjestely liitännöille on mielestäni selkeästi käytännöllisempi. Kyseessä on toki makuasia, eikä SSL ole ainoa asian tällä tavalla ratkaissut. Kun takalaidassa on tilaa rajallisesti, voi olla jo täysin välttämätöntäkin sijoittaa kahden kanavan tulot etupuolelle, jotta taakse saadaan mahtumaan kaikki muut tähdelliset liittimet. 
Ja sellaisiahan on. Kahdeksan XLR-kombon lisäksi iD48:n takalaidassa on neljä analogista lähtöjakkia tarkkaamon kaiutinkuuntelua varten, kun taas SSL on sisällyttänyt takalevyyn edellisten lisäksi vielä kuusi jakkia ulkolaitakaluston käyttöä varten.

Jakkien määrä ei kerro silti kaikkea, eikä Audient jää suinkaan alakynteen. Se on järjestänyt kahdeksan balansoitua analogista linjatason tuloa ja saman verran lähtöjä kahden moninapaliittimen kautta. 
Ratkaisun hyödyntäminen vaatii siis hankkimaan laitteen lisäksi asianmukaiset kaapeliviuhkat, joilla DB25-liittimen kanavapaketti jaetaan erillisiksi komponenteiksi. Sopivia, Tascamin kytkentäjärjestystä noudattavia viuhkoja valmistetaan ja myydään monella eri tuomerkillä, joten kysymys pelkistyy budjetointiin.

Teknisesti tämä on hyvä ratkaisu ja lisäarvoa sille tuo käyttömahdollisuuksien moninaisuus. Yksi tapa on hyödyntää D-liittimen kautta kulkevia kanavia vapaasti reititettävinä inserttipisteinä. Koska tulot ja lähdöt ovat itsenäisiä, voi lähdöistä jakaa signaaleita myös vaikkapa re-amppaukseen tai monitorointiin. Tulot puolestaan sopivat analogisen lisäkaluston – esimerkiksi ulkoisten mikrofonivahvistimien – kytkentään niin, että signaalit ohjautuvat suoraan Audientin A/D-muuntimille ja digitaalisina eteenpäin tietokoneelle.

Midi

Yhdessä suhteessa SSL 18 on aivan eri maata, niin sanotusti. Ensinnäkin sen takalaidassa on erilliset midi-liitännät lähteville ja tuleville viesteille. Ne on toteutettu tilaa säästävinä pikkujakkeina (TRS), joten keskustelu DIN-liitäntäisen laitteen kanssa vaatii sovitejohdot. 
Minijakki midi-liittimenä ei ole mikään harvinaisuus, ja teknisesti se on täysin yhtä toimiva. Ainoa ero on siinä, että sisään työnnettäessä plugi aiheuttaa hetkellisen oikosulun ja jakista ulos vedettäessä toisen. Varman päälle pelaava tekee kytkennät silloin, kun laitteessa ei ole sähköt päällä.

Midin lisäksi SSL 18 kykenee lähettämään CV-jännitettä, joten sen avulla sekvensseriohjelman dataa voi välittää ohjausjännitteenä fyysisille syntikoille tai muille CV-ohjausta totteleville laitteille. Toiminta on rajattu maksimissaan +/-5 voltin jännitealuetta käyttäville laitteille, mutta tässäkin kohden käyttäjän on oltava tarkkana, sillä väärään kohteeseen lähetetty ohjausjännite ei välttämättä tee hyvää vastaanottajalle.

Ääni

Valehtelisin jos sanoisin, että näiden laitteiden äänenlaadussa tai soundin yleisluonteessa on jokin sellainen ratkaiseva ero, jonka pystyisin myöhemmin sokkotestissä tunnistamaan.

Kumpikin on suunniteltu monikanavaiseen ja moniraitaiseen äänitykseen, jossa tyypillisesti käytetään samassa projektissa useita erilaisia mikrofoneja vaihtelevien instrumenttien tallennukseen. Sellaisessa kontekstissa ratkaisevat erot syntyvät ennen kuin yhtään signaalia on saatu interfacelle asti. Soittaja tai laulaja, mikrofoni, äänitystila ja eri päivinä vallitseva mielentila ovat merkitsevämpiä muuttujia kokonaisuuden kannalta.

Molemmilla syntyy dynaamiselta ja terveeltä kuulostavaa jälkeä, jossa asiat kuulostavat oikeilta ja täysimittaisilta. Kumpikaan näistä laitteista ei myöskään väritä ääntä mihinkään tiettyyn suuntaan niin vahvasti, että se leimaisi äänitteen. Molemmat ovat yksinkertaisesti erittäin päteviä, ja niiden kautta äänittäessä pääsee nautiskelemaan ensiluokkaisesta äänestä.

Teknisissä suoritusarvoissa ainoa poissulkeva ero lienee korkein mahdollinen näytetaajuus, joka iD48:ssa on 96 kHz ja SSL 18:ssa puolestaan 192 kHz. Tässä kohden on vain sitten huomioitava muu käytössä oleva laitteisto.

Niinpä ratkaisevampaa on lopulta se, millaisia tarpeita työskentely asettaa signaaleiden reitityksille, kanavamäärille, ulkolaitakaluston kytkemiselle tai vaikkapa midin käytölle. Sekä se, miten apuohjelman logiikka aukeaa ja kuinka sujuvaksi sen käytön juuri itse kokee. 

Image

 

Image


Tätä aspektia ei pidä väheksyttämän, sillä erityisesti silloin, kun työskennellään jonkin ryhmän kanssa, on erittäin tärkeää pystyä toimimaan muuttuvissa tilanteissa luontevasti ja nopeasti ilman, että on pelkoa hasseista tai joutuu jossain käänteessä pähkäilemään muiden odotellessa. 
Tässä mielessä olisi mukavaa, jos kyseisiä ohjelmia voisi ennakkoon kokeilla jonkinlaisessa simulaattorissa valmistajan sivustolla. On aivan eri asia katsoa sujuvaksi hiottua ja tiiviiksi leikattua esittelyvideota kuin tunnustella oikeasti omalla hiirellä valikkorakenteen sokkeloisuutta, reitittää signaaleita, nimikoida kanavia ja asetella tasoja.

Tässäkin kohdassa lipsahtaa nyt kuitenkin vielä lopuksi ylistyksen puolelle. Vaikka mikseriapplikaatioissa onkin eroja, niin molemmat ovat riittävän loogisia ja selkeitä, jotta niillä operoiminen sujuu hetken tutustumisen ja totuttelun jälkeen aivan luontevasti.

Otsikon vihjaus onkin vaihtoehtoinen muotoilu kuluneelle sanonnalle ”kuin kaksi eri marjaa”. Sitähän siinä koetetaan ilmentää, että vertailla voi maailman tappiin, mutta loppujen lopuksi kumpikin on metsän kuningas.

Image
Lisätiedot:

• Audient: Intersonic 

• SSL: Nordic Audio Distribution Suomi


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2025. 
Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Lue lehti tuoreeltaan!
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.