Bose S1 Pro Plus – enemmän on enemmän

|
Image

Monipuolisemmat mahdollisuudet soundin muokkaukseen, inserttipiste kanavakohtaiseen prosessointiin sekä vastaanottimet Bosen omien langattomien lähetinten käyttöä varten todella tekevät Plus-versiosta kantamalliaan isomman.

Viisi vuotta sitten S1 Pro teki vaikutuksen siistillä soundillaan ja helppoudellaan, jossa merkittävänä tekijänä oli mahdollisuus käyttää vahvistinta myös akulla. 

Mukaan oli tuolloin saatu myös eräänlaista ”keinoälyä” ja sellaisella on myös Plussa-versiota siunattu. Sisäisten antureidensa avulla kaiutin tunnistaa käyttötilanteen ja ekvalisoi sitten itse itsensä sen perusteella. Lattialle takakenoon kallistettuna tai kyljelleen asetettuna se osaa huomioida lähipinnasta heijastuvan basson vaimennustarpeen, ja kaiutintelineelle tai pöytätasolle nostoa varten on niillekin oma automaattisesti aktivoituva vasteensa.

Kanavamäärä on edelleen kolme ja niistä kaksi ensimmäistä palvelee niin instrumentti- kuin mikrofonikäytössäkin. Phantom-virtaa ei Plus-mallikaan tosin jaa, mutta täysin uutena ominaisuutena kummassakin kanavassa on oma sisäänrakennettu vastaanottimensa langatonta käyttöä varten.

Lähettimet eivät kuulu pakettiin, vaan ne ostetaan erikseen tarpeen mukaan.

Image

Ylempi lähetinmalli on tarkoitettu esimerkiksi elektroakustisen tai sähkökitaran langattomaan soittoon, alempi muuttaa tavallisen langallisen mikrofonin langattomaksi ja se soveltuu myös linjatason äänilaitteen lähettimeksi.

Lähettimet ovat akkukäyttöisiä ja muovikuorisina varsin keveitä (n. 50 grammaa). 

Ne ladataan joko USB-virtalähteellä tai työntämällä S1 Pro Plussan kylkeen tehtyihin koloihin, johin ne uppoavat kantaa myöten ja loksahtavat kiinni laturiin. Siellä niitä voi säilyttää myös varastoinnin ja kuljetuksen aikana, mikä on oikeinkin kätevä ratkaisu. Kevyt painallus lähettimen peräosaan ponnauttaa sen sitten jälleen ulos latauskolostaan käyttöä varten.

Mikrofonimallin liittimenä on lukittava XLR, instrumenttiversiossa puolestaan pätevästi saranoitu plugi. Jälkimmäinen sopii myös stratotyyppiseen upotettuun jakkiin, vaikka istuukin nätimmin soittimen kannen tai rungon tasalle asennetussa liittimessä.

 

Omat efektit inserttiin

Bosen langattomien lähettimien käyttöön liittyy yksi todella erinomainen oivallus – langattoman käytön aikana voi kyseisen kanavan analogista XLR-komboliitintä hyödyntää inserttipisteenä ulkoiselle efektoinnille.

S1 Pro Plussassa on kyllä vallan mukiinmenevä yleiskaiku jo itsessään, ja kanavissa käyttökelpoiset basso- ja diskantti-korjaimet soundin muokkaukseen. Inserttipisteiden kautta voi kanaviin kuitenkin kytkeä erityistarpeet täyttäviä työkaluja – vaikkapa kierronestosuotimen, ekvalisaattorin tai dynamiikkaprosessorin.

Kytkentä hoituu Y-johdolla, jonka S1 Pro Plussan puoleisessa päässä on stereoplugi ja vastapään haaroissa monoplugit lähtevää ja palaavaa signaalia varten.

Tone Match 

S1 Pron kahdessa ensimmäisessä kanavassa on kolmiasentoiset kytkimet joilla valitaan ns. neutraali soundi tai sitten joko mikrofoni- tai instrumenttikäyttöön sopiva ToneMatch-ekvalisointi. Idea on tuttu Bosen saman nimisistä miksereistä, joissa on laaja valikoima erilaisia esiekvalisointeja nimettyinä tiettyjen soitinten ja mikrofonityyppien mukaisesti.

Plus-malliin tuodaan nyt tätä samaa toiminnallisuutta mobiiliapplikaatiolla, jonka kautta ykkös- ja kakkoskanaville pääsee valikoimaan itsenäisesti juuri tilanteeseen sopivan soundimuokkauksen.

Image

Yksinkertainen applikaatio on tarkoituksenmukainen ja helppo käyttää.
Mikrofoneille on omat valmiit vasteensa niin ihmisäänen kuin instrumenttienkin vahvistamiseen ja niiden valikoimassa Bose on huomioinut mahtimerkkien mallistojen yleisimmät mikrofonityypit.
Erilaisten esiekvalisointien ansiosta kanava vaihtaa luonnettaan kuin kameleontti väriä konsanaan. Nyt sovitellaan Gibson-kuosia…

Laulu eri solistimikrofonien kautta on tietysti edustettuna monilukuisesti, mutta yhtälailla soitinten mikitykseen on laaja kirjasto, eikä omalla eletroniikalla varustetun soittimen soittajankaan tarvitse tyytyä geneeriseen ”teräskielinen akustinen kitara” -valintaan, vaan kokeilla voi monen eri valmistajan nimellä ja mallitunnuksella merkittyjä variantteja. 

Minkäänlaista listausta parametrien asetuksista en näille esiekvalisoinneille löytänyt, enkä edes sanallista kuvailua. Valintahan joka tapauksessa tehdään kuulon perusteella, mutta soundireseptien avaaminen nopeuttaisi vaihtoehtojen haarukointia. Nyt saattaa mennä sokkona selaamiseen huomattavastikin aikaa, jos ei tyydy ensimmäiseen hyvältä kuulostavaan vaan ryhtyy käymään koko kirjastoa läpi.
Tosin omaan käyttöön hankittavan laitteen kanssa tulee yleensä kaveerattua perusteellisemminkin ja täydellisyyteen pyrkiminen vie aina aikansa, joten ne parhaat kyllä varmasti löytyvät tavalla tai toisella. Runsauden pula onkin pulma ehkä vain silloin, kun S1 Pro Plus on lavalla valmiiksi talon puolesta ja satunnainen vieraileva artisti kaivaa siitä esiin itsellensä sopivia soundeja.

Bose Music -apista löytyvät myös samat bass-, trebble- ja reverb-säädöt, joita voi ruuvailla kaiuttimen kyljessä olevilla säätimillä. Appi avaa sitten näiden rinnalle ToneMatch-säädöt ja toimii etänä, jolloin soundchekin pääsee tekemään salin puolelta – etenkin, jos hyödyntää Bosen omia langattomia.

Kätevä on pätevä

Bose S1 Pro Plus on kaksitiekaiutin, jossa on sisällä neljä kaiutinelementtiä. Kolme C-kirjaimen muotoon pystylinjalle aseteltua 2,25 diskanttia muodostavat linjasäteilijän, jossa alimmainen elementti on suunnattu hieman alaviistoon ja ylimmäinen yläviistoon. Niiden takana kotelossa on kuuden tuuman kartioelementti bassotaajuuksille. 

Soundi on kaiuttimen pieneen kokoon nähden yllättävän tanakka, mutta tasapainoinen ja miellyttävä. Alarekisterissä ja alemmalla keskialueella kuulostaisi olevan hiukan painotuseroja S1 Pron perusmalliin nähden, mutta yleisilmeeltään sointi on samaa juurta ja sukua. 

Jykevämpää bassotoistoa tarvittaessa Bose suosittelee omia aktiivisia Sub1- ja Sub2-mallejaan, joiden käyttöön S1 Pro Plussassa on valmiit asetuksetkin tarjolla. Mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä jotakin muuta sub bass -kaiutinta, joiden kanssa yhteispelin sovitus täytyy sitten vain hoitaa itse.

Bosen omat langattomat operoivat lupavapaalla 2,4 GHz:n taajuusalueella, jossa tuppaa olemaan melko ruuhkaista ajoittain. Testin aikana yhteydet pelasivat kuitenkin täysin moitteettomasti ja kantavuus oli riittävä, etenkin kun huomioidaan millaisissa saleissa ja tilanteissa tämän kokoluokan kaiutinta käytetään.

Mikäli haluaa ja tilanne sallii, vahvistin pelaa vaihtoehtoisesti myös verkkovirralla ja instrumentit sekä mikrofonit voi langattomuuden sijaan kytkeä kaapeleilla. 

Akkutoimisuuden ja langattomien käyttömahdollisuus ovat kuitenkin yhteenlaskettuina todella vahva etu käyttäjälle. Olipa kyse spontaanista tiedotustilaisuudesta tai juhlaväen hämmästykseksi esiin marssitettavasta solisti & säestäjä -duosta, äänentoistokalusto liikkuu paikalle ja pois ilman johtojen kanssa puljeerausta. Ja keveiden roudaustoimien välissä hoituu performanssi asianmukaisella audiolaadulla. Kuljetusta varten voi myös ostaa suojahupun tai vaikka selkärepun, joita Bose myy mittojen mukaan valmistettuina lisävarusteina. 
 

Bose S1 Pro Plus

Akkutoiminen aktiivikaiutin

• Bose Music -applikaatiolla
• tulot 1 ja 2: mikrofoni/instrumenttikäyttö
• tulot 1 ja 2: volume, bass, treble, reverb
• langattomia käytettäessä tulot 1 ja 2 toimivat inserttipisteinä
• Bluetooth / linjatulo, volume-säätö
• latauspaikat langattomille lähettimille (2 kpl)
• balansoitu linjatason lähtö kaiuttimien ketjutukseen  
• kaiutinelementit: 1 × 6", 3 × 2,5"
• toistoalue 62 Hz – 17 kHz
• suuntaavuus 120° × 50°
• maksimiäänenpaine 103 dB / 109 dB (SPL, jatkuva / hetkellinen)
• akun käyttöaika yhdellä latauksella <11 tuntia
• paino 6,5 kg
• mitat: 23,8 × 33,2 × 27,9 (cm, L × K × S)
• hinta: 777 €

Erillisvarusteena (hinnat testi alkuperäisen printtijulkaisun ajalta)
• langaton Bose S1 Pro+ mikrofoni/linjalähetin, XLR, 189 €
• langaton Bose S1 Pro+ instrumenttilähetin, 6,3 mm plugi, 191 €

Lisätiedot: F-Pro Esitystekniikka 
 


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.