Kuten nimi vihjaa, Masters-symbaali-mallisto kuuluu valmistajansa korkeampaan laatu- ja hintaluokkaan. Nämä mestariluokan pellit taotaan käsityönä Sveitsissä – vuosikymmenien kokemuksella, parhaasta B20-symbaalipronssista.
Vuosikymmenen alussa esitelty Paiste Masters -mallisto aloitti tusinan komppisymbaalin valikoimalla, ja varsin ride-painotteisena sarja on säilynytkin, vaikka siihen onkin vuosien saatossa lisätty jokunen crash, hihat ja efektipeltikin.
Masters-mallistossa on kaksi hihat-tyyppiä, joita on tarjolla useammassa kokoluokassa. Tarkasteluun otettiin yksi lautaspari kummastakin tyypistä.
14-tuumainen Dark on näistä monikäyttöisempi ja yleispätevämpi niin kooltaan, tuntumaltaan kuin soinniltaankin. Ohuen yläpellin ja keskiraskaan alapellin tuottama yhteissoundi on poljettaessa erottuva ja täsmällinen. Eivät mene polkaisut harakoille, ja vasen korva rekisteröi heti, jos jalan taimauksessa on pientä klappia.
Kapulalla soittaen kuivahko, hieman nasaali napsu erottuu sopivasti, muttei käy päälle. Tällaisen haitsun käyttöympäristöjä on helppo löytää vaikkapa akustisvoittoisten, kohtuuvolyymilla soitettavien musiikinlajien suunnalta.
Ja näin on vieläkin selvemmin 15-tuumaisen Thin-haikan kohdalla. Sen alapelti on nipin napin äskeisen haitsun yläpellin vahvuinen, ja yläpelti jo niin ohut, että sen vääntäisi rullalle heikommillakin käsivoimilla. Soundissa on tummuutta ja pehmeyttä, ja esimerkiksi lähellä kuulijoiden korvia tapahtuvaan hiljaiseen komppailuun tällainen ilmava sointi on omiaan. Pellit avoinna soitettaessa niistä irtoaa lempeää, vanhahtavaa sohjo-soundia.
Thin-haitsut on kehitelty amerikkalaisen jazzrumpali Gregory Hutchinsonin toiveita kuunnellen. Äänekkäämmässä rokkihommassa tällainen haikka alkaa jäädä jalkoihin, eikä ole sellaiseen tarkoitettukaan.
Mikki tykkää
Testikassista kaivetut 17- ja 19-tuumaiset parittoman koon Dark Crashit sopivat soinnillisesti ja käytökseltään oivallisesti alussa kokeillun 14-tuumaisen Dark Hihatin seuraan.
Kovemmalla rankaisulla nämä crashit osoittivat hieman tukehtumisen merkkejä, mutta maltillisilla volyymeilla oli helppo nauttia niiden tuottamasta tarkasta, täyteläisestä ja lyhyehköstä aksentista.
Nimestään huolimatta näiden crashien sointi ei ollut niin tumma, kuin olisi voinut ennakoida vaan ennemminkin lämmin ja selväpiirteinen. Kokeillut yksilöt tuntuivat toimivilta myös suoraan poppimeininkiin, ja crasheista isompi soveltuu toisaalta myös hissuttelu-rideksi, kupusoittoon sekä aukeaa nätin tummasti myös mallettivyörytyksiin.
On helppo uskoa, että äänittäjä – tai ainakin hänen mikrofoninsa – ihastuu tällaisiin maltillisella volyymilla ja laajalla spektrillä soiviin crasheihin.
Hieman edellisiä omintakeisempi oli testisettiin sisältyvä 20-tuumainen Crash/Ride. Muihin Masters-sarjan crasheihin nähden tässä pellissä on hieman jyrkempi profiili, ja hionnan sekä loppukiillotuksen jättäminen vähemmälle tuo sekä ulkonäköön että soundiin arvokasta patinaa.
Aksenttisoundi on mielenkiintoinen, melkeinpä kuiva. Rumpusetissä tällainen symbaali toimii paremmin sävykkäänä, persoonallisena crashina kuin varsinaisena ridena, sillä hiemankin lujemmin kompatessa pelti lähtee herkästi huutamaan, ”crashaamaan”. Kupusoundi on erotteleva, mutta levollinen, eikä sisällä korviin sattuvia ääneksiä.
Samasta symbaalimallista olisi ollut kiva kilkutella myös suurempaa kokoa – kukaties 21-tuumainen olisi saattanut pelittää kokonaisvaltaisemmin ridenakin. Tässäkin kokoluokassa pelti on kuitenkin oiva lisä rumpusetin ohessa perkussiokioskiin ja klasarisoittoon mallettien kanssa.
Ohutta ja erikoista
Jatketaan vielä hetki aksenttipeltien parissa. Sillä niitähän Masters-malliston 18- ja 20-tuumaiset Extra Thin -symbaalit ovat, vaikkei crash-määritelmää nimessä mainitakaan. Extra Thinien työstöjälki erittäin kapeine sorvausurineen ja hillittyine taontoineen on ihan toista kuin Dark-peruspelleissä, ja sointikin eri maailmasta.
Kaksikosta pienempi syttyy herkästi, ja on pehmeään, hiljaisenpuoleiseen soittoon tarvittaviin aksentteihin symbaali parhaasta päästä. 20-tuumainen on aksenttipeltinä hieman kinkkisempi tapaus, sillä se on vähäiseen paksuuteensa nähden kookas, ja sitä tekee siksi ihan väkisin mieli lyödä selvästi lujempaa – mikä on tuskin talouden kannalta pidemmän päälle järkevää.
Tummahkosti soivasta peltikaksikosta pienempi on mainio kohde myös perkussionistin käsin lyötäväksi, ja suurempi saattaa toimia settisoitossa efektinomaisesti myös komppaamiseen. Molemmat pelittivät upeasti isomman, 15-tuumaisen Thin-haitsun kavereina.
Niin komppipelteihin painottuva kuin Masters-mallisto onkin, varsinaisia rideja sisältyi kokeilukassiin yksi ainoa. Monipuolisuudessaan 21-tuumainen Medium Ride oli sitäkin onnistuneempi valinta.
Keskipaksuksi komppipelliksi kapulan napsu oli selkeä ja hallittu, lähes kimeä. Kuvustakin irtosi bändisoiton läpi leikkaavaa terää. Kompatessa symbaali humisee levollisesti jossain matalalla, kaukana napseen alla, eikä ääripäiden väliin kerry kokonaisuutta häiritsevää kohinaa.
Mikitettynä tällainen hillitty ja hallittu komppipelti toimii kuin unelma, eikä tosiaan vaadi äänittäjältä tai miksaajalta kummempia temppuja tarttuakseen tallenteelle tai välittyäkseen yleisölle toivotulla tavalla.
Tuoreimpina tulokkaina Masters-mallistoon on lisätty erikoispeltejä, joista 22-tuumaisen Swishin suunnitteluporukkaan Paiste pyysi itsensä rumpalimestari Jim Keltnerin. Riffin tämänkertaisen kokeilurupeaman lopuksi telineelle asetellusta, kookkaasta mutta sopivan taipuisasta ja ohuesta symbaalista irtosi mukavan pehmeä aksentti, joka ei puukota korvaan niin kuin kiinanpellit usein.
Moneen lähtöön
Paiste on takonut mainion valikoiman selkeästi ja sävykkäästi soivia symbaaleita. Kokeilluista malleista Darkit tuntuivat yleisesti ottaen musiikillisilta reviireiltään monipuolisimmilta. Thinien ja Extra Thinien mukavuusalue on selvästi rajatumpi, mutta toisaalta ne saattavat tarjota tiettyihin tilanteisiin ja joihinkin mieltymyksiin juuri sen oikean ratkaisun.
Kaikkiaan Masters-symbaalien kokeilu kertoo, että malliston alta löytyy monipuolinen tukku peltejä, jotka sopivat erinomaisesti paitsi äänityskäyttöön myös sellaisille livekeikoille, joilla äänenpaineet halutaan pitää pääsääntöisesti maltillisissa lukemissa.
Jos Paisteen kaltainen arvonsa tunteva soitinvalmistaja panee malliston nimeksi Masters on selvää, että asian kanssa ollaan vakavissaan. Korkealuokkaisista aineksista, ammattitaidosta ja näkemyksestä on synnytetty läjä laadukkaita instrumentteja, jotka sopivat niin settiin, perkussiokioskiin kuin klasarisoittoon. Laatu vain tuppaa yleensä maksamaan enemmän kuin toivoisi – niin tälläkin kertaa.
Paiste Masters
Symbaaleja vaativaan makuun
• Dark Hihat 14" (519 euroa)
• Thin Hihat 15" (549 euroa)
• Dark Crash 17" (358 euroa)
• Extra Thin 18" (389 euroa)
• Dark Crash 19" (419 euroa)
• Extra Thin 20" (449 euroa)
• Dark Crash 20" (449 euroa)
• Medium Ride 21" (479 euroa)
• Swish 22" (539 euroa)
Lisätiedot: Soitin Laine
Runsaasti ride-symbaaleja tarjoavaan Masters-sarjaan kuuluu myös Dark- ja Dark Dry -tyyppisiä komppipeltejä (kuvan laidoissa), joita ei tähän kokeilusatsiin sisältynyt.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.
