Nayteikkuna

Cheap Trick: In Another World – peto pysyy petona!

“The summer looks good on you.” Näin häpeilettömästi laulaa yhä mainiosti, heti tunnistettavalla tavallaan Cheap Trick vokalisti-komppikitaristi Robin Zanderin johdolla jo kahdenkymmenennen julkaisunsa alkuun. Täältä nuo veijarit taas vain tulevat!

 

Rockfordin kaupungissa, Illinoisissa jo 1972 perustettu yhtye tekee yhä aina vain ja uudestaan juuri sitä, mitä se on tehnyt tähänkin asti: yksinkertaisen (kuuloista) hurmaavaa ja mieltä nostattavaa power-poppia, nerokkaasti oivaltavia pastisseja niin omista kuin muidenkin tekemisistä, ja kaikki tämä insinöörimäisen tarkasti ja hyvällä tyylitajulla toteutettuna, sisäsiistiyttäkin mainiosti välttäen. 

Mukaan aidon mukavan mainioon meininkiin pääsee helpohkostikin, yhtyeen tähänastisista edesottamuksista mahdollisesti vielä tietämätön tai vaikuttumatonkin kuulija, kun baseball-hattuinen ikiteini, kitaristi Rick Nielsen yhä uudestaan ja uudestaan loihtii kolmesta soinnustaan potria ja pontevia riffejä, jotka äityvät usein ihan korvamadoksi asti. 

Tämänkin levyn kappaleet kun pysyvät kaiken lisäksi vielä järkähtämättömästi kolmen-neljän minuutin kestoisina ja kaikki tuo tajunnan ohi viehkeästi soljuessaan kuulostaa vain niin pelottavan helpolta.

The Beatlesin kappale Penny Lane polkee varjona heti toisena kuultavan Quit Waking Me Up -kappaleen kannoilla. 

Liverpoolin mestarit ovat tunnetusti ja tunnustetusti CT:n idoleja sekä esikuvia, mikä käykin hyvin selkeästi ilmi ja tapa, miten legendoilta lainataan, on yksinkertaisesti ihailtavaa. 

Otetaan idea, lainataan, väännetään, viilataan ja hiotaan. Hyvä tuli!

Puoliraskas, makoisasti äänitetty rumpukomppi johdattaa kolmantena kuultavaan levyn nimikkokappaleeseen. 

Riimien välissä kummittelee (ehkä) ongelmaisen parisuhteen takana myös kummitus nimeltä Covid-19. Ja mitä tähän peijakkaan pandemiaan vielä lisäksi tulee, sehän omalta osaltaan lykkäsi tämänkin kokopitkän julkaisua vuodella, kuluvan vuoden huhtikuulle.

Laulusoundi, jonka yhtyeen (itsensä ohella) luottotuottajaksi jo muodostunut Julian Raymond on saanut aikaan, voisi sekin olla The Beatlesia. Kunniaa McCartneylle ja kumppaneille osoitetaan vääjäämättä, ja kun siihen tottuu eikä mokomaa ajattele enää ollenkaan, huomaa, miten joillakuilla vain on se kaikki, mitä tarttuvaan kappaleeseen vaaditaan: melodia, riffi, kursailemattomat riimit, napakka sovitus, tiukka yhteissoitto ja mojova äänitys pikantteine miksauksineen. Viimemainitusta tällä levyllä muuten huolehtii Chris Lord-Alge, kun masterointi on Ted Jensenin käsialaa. 

Boys & Girls & Rock ´n´ Roll -ralli sekin uittaa meidät oitis Brittein saarille, ja reipas perusrock-pala voisi perustellusti olla (pelkistettyine lauluharmonioineen) eittämättä vaikka Wilko Johnsonin levyltä. On tämä kyllä metkaa.

Kun akustisen kitaran värittämä pieni ”runopojan kynäilemä balladi” So It Goes on kuultu, saa vuoron levyn ensimmäiseksi singleksi valittu "halki poikki ja pinoon" -mallin ujostelematon menopala, Light Up The Fire.  

Levyn raskainta viisua laulaessaan Zander (68) ei todellakaan halua mennä siitä, mistä aita on matalin.Kappale sinänsä on kuultu jo moneen kertaan, mutta kuten aiemmin todettu, tekijämiehet ne osaavat, koeta nyt vain pysyä kyydissä! 

Ja ovathan nuo lyriikat aika machoa, kieli poskessa toki, mutta osoittavat sormea pystyssä pitäen toisaalta sen, mikä näinä aikoina tuntuu liian monelta kuitenkin unohtuvan: kaikkea ei oikeasti pidä ottaa täysin tosissaan.

Tuoreessa haastattelussa Zander otti muuten kopin hiljattain Riffissäkin arvostellun Paul Stanleyn kommenteista klassisen rockin bändien uusiin levyihin, joihin ei nähnyt olevan enää pointtia. Zander ykskantaan mukisematta tokaisi Cheap Trickin edelleenkin tekevän musiikkia vain heille itselleen, muuten he voisivat saman tien hajota. Menipä viileästi vielä toteamaan Kiss-yhtyeen nykytoiminnan rahastukseksi hittikiertueiden merkeissä. (Riffin toimitus ei sinänsä ota kantaa puolin, eikä toisin. Peace.)

Basisti Tom Petersson saa oikeutetusti tilaa matalilla kuvioillaan Passing Through -kappaleessa. Pieni on kaunista jälleen, mutta ai niin maukkaan tehokasta. Miehellä on tapana soittaa muuten ei-niin-nelikielisiä bassoja, ja joutuipa kaiken lisäksi ilman mitään etukäteisoireita keväällä sydänleikkaukseenkin, josta on toipunut ilmeisen hyvin. 

Niin, että tätä kirjoittaessani seuraavana päivänä nousee bändinsä kanssa rapakon takana keikkalavalle sitten helmikuun 2020 jo kymmenettä kertaa!

Nimikkoviisuun näköjään palataankin vielä ihan pokkana uudestaan, mutta nyt tempo tuplataan ja mukaan viskataan yksi bridge lisää. Kuka voi vastustaa tätä tenhoa?

Kymmenen vuotta sitten Cheap Trickin alkuperäinen rumpali Bun E. Carlos jäi syystä tai toisesta ensin pois yhtyeen keikkakuvioista, ja sittemmin myös studiolevyiltä. Paikan rumpupallilla peri Nielsenin poika Daxx, jonka arkinen ansio on puhtaasti pitää komppi yllä ilman sen suurempia elkeitä. Harvinaista, mutta totta.

In Another Worldin päättää bändin versio John Lennonin Gimme Some Truth -kappaleesta, joka syksyllä täyttää, kuten levy Imagine, jolla alun perin julkaistiin, sekin jo 50 vuotta. Kappaleen yhteiskuntakritiikki, se ei puolestaan ole yhtään vanhentunut.

Cheap Trick on jälleen maistuvasti jyräten osoittanut, että vaikka tiikeri ei raidoistaan pääsekään, turkin vähän vaikka jo haalistuessakin, on ”eläin” omaan vauhtiin päästessään se sama vastustamaton peto. Vänkää !

Cheap Trick: In Another World  (BMG, 2021)

26.07.2021
|
Matti Rinne
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy